Tutkimuksen ja opetuksen infrastruktuurit
Tutkimuksen ja opetuksen infrastruktuurit ovat välttämätön edellytys huipputason tutkimukselle ja opetukselle. Niitä kehitetään myös palvelemaan ulkopuolisia käyttäjiä.
Yritysrahoitteinen tutkimus antaa joustavammin mahdollisuuksia yrityskohtaisten tarpeiden ja toiveiden huomioimiseen.
Parhaimmillaan yritysrahoitteiset tutkimusprojektit linkittyvät Aallon muuhun tutkimukseen ja strategisiin osaamisalueisiin. Usein myös näissä edellytetään akateemisia tuloksia kuten julkaisuja tai opinnäytteitä. Hankkeen IPR-oikeudet kuuluvat yleensä yritykselle.
Yhteisrahoitteinen tutkimusyhteistyö mahdollistaa yrityksille erilaisia osallistumistapoja sekä verkostoitumisen ja tiedonjakamisen hankkeen partnerien kanssa. Yhteisrahoitteisen tutkimusyhteistyön muotoja ovat esim.
Yhteisrahoitteisiin tutkimushankkeisiin voi osallistua erilaisia toimijoita, kuten tutkimusinstituutteja, yliopistoja ja yrityksiä. Hankkeilta edellytetään akateemisia tuloksia, kuten julkaisuja. Hankkeen IPR-oikeudet riippuvat käytetystä rahoitusinstrumentista.
Yritykset voivat vaikuttaa tutkimuksen ja opetuksen resurssointiin myös rahoittamalla tutkimushenkilökuntaa omilla kiinnostusalueillaan.
Aalto-yliopiston yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemissä tutkimuksesta syntyy kannattavaa liiketoimintaa.
Yrityssuhteiden tiimi edistää yhteistyötä liike-elämän ja Aalto-yliopiston välillä. Autamme yrityksiä löytämään oikeat kontaktit Aallossa ja tuemme strategisten kumppanuuksien kehittämistä.
Alakohtaiset verkostot ja ekosysteemit ovat oiva tapa olla mukana yliopiston tutkimuksessa ja pysyä ajan tasalla alan kehityksestä.
Tutkimuksen ja opetuksen infrastruktuurit ovat välttämätön edellytys huipputason tutkimukselle ja opetukselle. Niitä kehitetään myös palvelemaan ulkopuolisia käyttäjiä.
Design Factory kehittää ja edistää uusia työskentelytapoja ja tieteidenvälistä yhteistyötä huippuluokan opetuksen, tutkimuksen ja käytännön sovellusten tuotesuunnittelun tukemiseksi.
FCAI (Finnish Center for Artificial Intelligence) on Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n koordinoima tutkimuskeskus, joka kokoaa yhteen suomalaista tekoälytutkimusta.
FinnCERES on materiaalien biotalouden osaamiskeskittymä - lippulaivahanke kestävää tulevaisuuttamme varten.
Aalto-yliopiston teollisen internetin kampus (AIIC) on opiskelijoille, tutkijoille ja yrityksille tarkoitettu yhteistyöalusta älykkäiden, yhdistettyjen tuotteiden ja palvelujen luontiin. Teollisen internetin kampus mahdollistaa monitieteisen tutkimuksen, koulutuksen ja innovaation teollisuuden kumppaneiden kanssa.
Aalto-yliopiston kokoama Building 2030 -hankekonsortio visioi, tutkii ja edistää parempaa rakentamisen tulevaisuutta.
Aalto Center for Autonomous Systems ACAS yhdistää eri tieteenaloja älykkäiden liikennejärjestelmien, tehtaiden ja infrastruktuurien kehittämiseksi.
Opiskelijat ja tutkijat voivat hyödyntää uusia tiloja ja tutustua Industry 4.0:n viestintätekniikan huippusovelluksiin.
Lue viimeisimpiä uutisia yritysten ja yhteisöjen kanssa tehtävästä tutkimusyhteistyöstä.
Business Finlandin rahoittaman hankkeen tavoitteena on vauhdittaa muun muassa päästöttömän meritekniikan kehittämistä.
FinnFiberColor-projektissa kehitetään kestäviä ratkaisuja selluloosakuitujen prosesseihin. Projekti on lisännyt ymmärrystä uudenlaisten tekstiilikuitujen ominaisuuksista ja arvioinut kuluttajien käsitystä vaihtoehtoisista materiaaleista tuotetuista kankaista.
Huoli ilmastosta, maailman öljyvaroista ja strategisten raaka-aineiden saatavuudesta ovat lisänneet kiinnostusta uusiutuvia ja hiilineutraaleja luonnonvaroja kohtaan energian, polttoaineiden ja kemikaalien tuotannossa. Suurin osa maailman teollisuuskemikaaleista on edelleen öljytuotteita, mutta tulevaisuudessa biojalostamot muuttavat suunnan.
Metallurgian osaamista tarvitaan nyt kipeästi, kun energiamurros lisää metallien kysyntää ja materiaalien uusiokäyttö vaatii uutta osaamista.
Aalto-yliopisto on osa 12 eri toimijan EU-rahoitettua yhteenliittymää, jonka tavoitteena on luoda täyden kierron järjestelmä kotitalouksien tekstiilijätteelle.
Suomen tekoälykeskus FCAI:n uuden videosarjan toinen video kertoo FCAI:n, terveyslaitteita valmistavan Planmecan ja Tampereen yliopistollisen sairaalan yhteistyöstä.
Täältä löydät uutisia erilaisista tutkimusyhteistyöprojekteistamme.
Digiteknologioiden, kuten tekoälyn ja 5G-verkkojen, kehittäminen vaikuttaa laajasti koko yhteiskuntaan.
Ilmastonmuutoksen ravistellessa maailmaa resurssien viisasta käytöstä tulee yhä tärkeämpää. Metallien kierrätys ja kestävät tekstiilikuidut – materiaalitutkimuksessa on paljon mahdollisuuksia.
Taide ja luovuus antavat mahdollisuuden tarkastella aikamme suuria haasteita uudesta näkökulmasta. Tavoitteenamme on löytää uusia tapoja ratkaista mahdottomilta vaikuttavia ongelmia, edistää ihmisten hyvinvointia ja vaikuttaa myönteisesti koko yhteiskuntaan.
Tutkimuksemme edistää Suomen teollisuuden kilpailukykyä ja uudistumista sekä auttaa poliittisessa päätöksenteossa. Ilmiöt, kuten digitalisaatio ja alustatalous, muuttavat tapoja, joilla työskentelemme, elämme ja käsittelemme rahaa ja omaisuutta.
Tapa, jolla energia tuotetaan ja kulutetaan, vaikuttaa kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Edistämme vastuullisempaa tulevaisuutta monialaisten energiateknologioiden alalla.
Tavoitteenamme on ymmärtää, miten yksilöt kokevat fyysisen ympäristönsä ja mitä voisimme tehdä tämän kokemuksen parantamiseksi. Suunnittelemme kaikille sopivia parempia elinympäristöjä.
Erilaiset terveyshaitat ja sairaudet aiheuttavat massiivisia inhimillisiä kärsimyksiä ja taloudellisia menetyksiä. Terveyden ja hyvinvoinnin tutkimuksella parannamme ja pidennämme ihmiselämää.