Yritysyhteistyö

Elämänlaajuinen oppiminen: kehitä organisaatiosi osaamista

Sitoutuneet, motivoituneet ja osaavat työntekijät ovat organisaation tärkein voimavara. Aalto-yliopiston ensiluokkaisilla oppimissisällöillä tuet henkilöstösi osaamisen kehittämistä. Tarjolla on laadukasta koulutusta kaikkiin elämäntilanteisiin sekä yksilöoppijoille että organisaatioille.
Johtamisen professori kouluttamassa organisaatiota

Aalto-yliopiston elämänlaajuinen oppiminen tarjoaa korkealaatuisia osaamisen kehittämisen palveluita, joissa hyödynnetään Aalto-yliopiston laajaa koulutusportfoliota tieteen, taiteen, tekniikan ja talouden aloilta. Eri alojen osaamisemme avulla pystymme tarjoamaan erilaisia ratkaisuja jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen ja henkilöstön koulutukseen. Yksi esimerkki räätälöidyistä ratkaisuista ovat ohjelmat, jotka tarjoavat työntekijöille mahdollisuuden suorittaa akateemisesti vahvistettuja sertifikaatteja.

Henkilöstön osaamisen kehittäminen on ensiarvoista liiketoiminnan kannalta ja siihen tarvitaan monipuolisia keinoja. Yrityksen ja esihenkilöiden tehtävänä on antaa siihen mahdollisuudet ja edellytykset.

Tero Kähkönen, hallintojohtaja, Murata Electronics Oy

Täydennyskoulutustarjonta Aalto-yliopistossa

Aalto-yliopiston elämänlaajuinen oppiminen tarjoaa sinulle työkalut, joilla kehität osaamistasi alati muuttuvassa ympäristössä. Voit opiskella tarpeidesi ja tavoitteidesi mukaan joko etä- tai lähiopetuksessa, ohjatusti tai omaan tahtiin. Tarjontaa löytyy yksittäisistä kursseista ja pienistä oppimiskokonaisuuksista pidempiin täydennyskoulutuksiin ja tutkintoihin.

students studying

Elämänlaajuista oppimista organisaatioille

Aalto-yliopiston ensiluokkaisilla oppimissisällöillä tuet henkilöstön osaamisen kehittämistä.

Elämänlaajuinen oppiminen
Woman fishing with headphones and listening an online course. Photo: Ari Toivonen

Elämänlaajuisen oppimisen kurssit ja ohjelmat

Aalto-yliopiston kattava elämänlaajuisen oppimisen tarjooma ulottuu yksittäisistä kursseista aina kokonaisiin koulutusohjelmiin. Opetuksemme avulla pysyt kehityksen kärjessä ja oman alasi aallonharjalla.

Ota yhteyttä Aalto-yliopiston yrityssuhteiden tiimiin

Aalto EE:n (Aalto University Executive Education and Professional Development) koulutustarjonnassa on sekä ylimmän johdon että asiantuntijoiden kouluttamiseen vakiintuneita ja tunnettuja kaikille avoimia täydennyskoulutusohjelmia, jotka on suunniteltu alusta alkaen työelämässä jo olevan oppijan tarpeisiin. Sisältö vaihtelee aina laajoista MBA-, eMBA- ja DBA-ohjelmista online-kursseihin ja webinaareihin, mutta laajempia kurssikokonaisuuksia voidaan myös toteuttaa yrityskohtaisiin tarpeisiin räätälöidysti. 

Aalto EE:n palvelut organisaatioille

Aalto EE tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön oppimiselle ja inspiroivan foorumin ajatusten ja kokemusten vaihtamiselle. Aalto EE tarjoaa koulutuksia niin kokeneille asiantuntijoille, kokeneille johtajille kuin tuleville johtajillekin.

Lue lisää
Aalto EE:n uusi logo 2023

Osaavat työntekijät ovat tänä päivänä organisaation elinehto, ja täydennyskoulutuksen tarjoaminen on organisaation kilpailukyvyn kannalta tärkeää. Toisaalta myös yksilöllä on vastuu oman osaamisensa kehittämisestä, johon pitää pystyä käyttämään myös omaa aikaa.

Hanna-Riikka Myllymäki, Kehitysjohtaja, Aalto EE

Esimerkkejä organisaatioiden elämänlaajuisesta oppimisesta

Aalto_University_Strategy_images_Dec19_photo_by_Aleksi_Poutanen_J1A4713.jpg

Aalto-yliopiston tehoelektroniikan koulutus auttaa ABB:n työntekijöitä valmistautumaan vihreään siirtymään

Aalto on jo pitkään auttanut ABB:tä varmistamaan henkilöstönsä kyvykkyyksien jatkuvan kehittämisen.

Uutiset
Nuoria opiskelemassa Aalto-yliopiston kirjastossa.

Aallon uusi täydennyskoulutus vastaa logistiikka-alan osaamistarpeisiin

Diploma in Global Logistics -koulutusohjelma on osa Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjontaa.

Uutiset
People in a meeting discussing excitedly.

Aalto-yliopisto käynnistänyt elämänlaajuiseen oppimiseen keskittyvän yritysyhteistyön Muratan kanssa

Yhteistyön tuloksena syntyi sivusto, johon on koottu Murata Electronicsin työntekijöille valikoituja kursseja.

Uutiset
Kumppanuuspalveluiden tietosuojailmoitus
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: