Yrittäjyys ja innovaatiot

Yrittäjyys ja innovaatiot

Aalto-yliopiston tutkimusideoista syntyy kannattavaa liiketoimintaa innovaatiopalveluiden ja kiihdyttämöjen avulla. Tärkeä osa yrittäjyysekosysteemin perustaa on vilkas opiskelijayhteisö, josta syntyy kasvuyrityksiä, tapahtumia ja monenlaisia poikkitieteellisiä avauksia.

Aallon osasto Slusissa 2023
Yhteensä yli
2100
keksintöilmoitusta
Yli
330
teknologiasiirtoa tehty
Aalto sijoittuu
3.
patentinhakijana
Pääomasijoituksista
55%
Aallon alumniyrityksille
Yhteensä
66M€
kaupallistamisrahoitusta
Opiskelijoista
80%
kiinnostaa yrittäjyys

Aallon innovaatioekosysteemin vaikuttavuutta seurataan ja kehitetään jatkuvasti. 

Tutustu yrittäjämyönteisen kulttuurin toimijoihin

Aallon energisen yrittäjyysyhteisön takana on sekä opiskelijavetoista toimintaa että yliopiston omia aktiviteetteja. 

    Aallon osasto Slushissa

    Euroopan johtava yrittäjyysyhteisö

    Aalto-yliopiston yrittäjyysyhteisö on yksi Euroopan vilkkaimmista. MIT on arvioinut Aalto-yliopiston yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemin yhdeksi maailman viidestä nousevasta tähdestä. 

    Working1

    Johtava yliopisto kasvuyritysten määrässä

    Aalto-yliopiston ekosysteemissä perustetaan noin 100 yritystä vuosittain. Yli puolet Suomen yliopistoissa perustetuista yrityksistä on lähtöisin Aallosta.

    AVP

    Yrittäjyys kiinnostaa laajemmin kuin koskaan

    10 000 opiskelijaa on opiskellut Aalto Ventures Programissa viimeisten kahdeksan vuoden aikana. Aalto tarjoaa jokaiselle yhteisön jäsenelle opiskelijoiden ja henkilöstön yhdessä luomia yrittäjyysopintoja ja mahdollisuuksia oppia yrittäjähenkisiä ajattelumalleja. 

    ARTS-150 Ion cell

    Patenteista menestystarinoiksi

    Aalto-yliopistostosta lähtevien patenttihakemusten määrä on Suomen neljänneksi suurin. Viime vuosien patentteja ovat esimerkiksi ympäristöystävällinen Ioncell-teknologia sekä Suomen ensimmäinen kvanttitietokoneen rakentamiseen liittyvä teknologia.

    Uutisia

    Recycled battery metal in a bowl
    Aalto-yhteisölle Yliopisto Julkaistu:

    Tutkimuksen polku liiketoiminnaksi nopeutuu ja selkeytyy

    Yliopiston uudistuneen toimintamallin avulla teknologiansiirto onnistuu 30 päivässä.
    Biomateriaaleja
    Yhteistyö Julkaistu:

    Metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi

    Metsäbiotalouden tiedepaneelin ensimmäisen selvityshankkeen tulokset on julkaistu. Laskelmien mukaan metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi ilman lisähakkuita: selvityksen mukaan vuonna 2035 Suomen metsistä voitaisiin saavuttaa jopa 15,6 miljardin euron arvonlisä, mikä tarkoittaa 80 % kasvua verrattuna vuoden 2019 tasoon.
    A-logo, Aalto-yliopisto, Kuva: Anni Kääriä
    Yliopisto Julkaistu:

    Suomen korkean teknologian profiili vahvistuu Natossa – Otaniemeen perustetaan yrityskiihdyttämö

    Kiihdyttämö keskittyy tulevaisuuden kommunikaatiojärjestelmiin ja kvanttiteknologiaan.
    White coffee cup with Space 21 logo, space's common room on the background.
    Kampus, Yliopisto Julkaistu:

    Space 21:n aamukahvit keväällä 2024

    Kahvia, aamupalaa ja hyvää seuraa radikaalin luovuuden olohuoneessa – kaikki aaltolaiset ovat tervetulleita Space 21:n kuukausittaiselle aamukahville.

    Tutkijoiden tukipalvelut

    Yliopiston infrastruktuuri tarjoaa monenlaisia tukipalveluita tutkijoille, jotka haluavat kehittää tutkimusideaansa kohti toimivaa liiketiimintaa. Ohjelmaa kutsutaan nimellä From Ideas to Impact – ideasta vaikuttavuuteen. Sen muodostavat yhdessä Aalto-yliopiston innovaatiopalvelut ja Aalto Startup Center. 

    Researchers

    Aalto-yliopiston innovaatiopalvelut

    Innovaatiopalvelut tukevat Aalto-yliopiston tutkimustulosten kaupallistamista.

    Yrittäjyys ja innovaatiot
    ASUC

    Aalto Startup Center (ulkoinen linkki)

    Aalto Startup Center on Aalto-yliopiston oma hybridikiihdyttämö, joka tarjoaa kansainvälisen tason hautomo- ja kiihdyttämöohjelmia.

    Fromideastoimpact

    From Ideas to Impact – Ideoista vaikuttavuuteen

    Aalto-yliopistossa on kansainvälisesti ainutlaatuinen innovaatioekosysteemi.

    Yrittäjyys ja innovaatiot

    Tule mukaan yrittäjyysyhteisöömme

    Aalto-yliopiston eloisa yrittäjyysekosysteemi on synnyttänyt paljon uusia yhteisöjä ja avauksia viimeisen vuosikymmenen aikana. Tutustu toimijoihin ja tule muuttamaan maailmaa kanssamme.

    AGrid logo

    A Grid (ulkoinen linkki)

    A Grid on Pohjois-Euroopan suurimpia kasvuyrityskeskuksia, jossa asuu mm. startupeja ja kiihdyttämöitä. Löydä tila yrityksellesi!

    Aaltoes

    Aalto Entrepreneurship Society (ulkoinen linkki)

    Euroopan suurin ja aktiivisin opiskelijavetoinen yrittäjyysyhteisö.

    fallup logo

    FallUp (ulkoinen linkki)

    Euroopan suurin opiskelijoiden yrittäjyystapahtuma, joka perustettiin inspiroimaan tulevaisuuden yrittäjiä ja yrittäjäasennetta.

    junction logo

    Junction (ulkoinen linkki)

    Maailman suurin hackathon, jossa tiimit ratkovat tosielämän haasteita 48 tunnin aikana.

    dash logo

    Dash (ulkoinen linkki)

    Hackathon for design-minded people – eri alojen osaajat ja luovat tekijät kohtaavat.

    Slushin ja Aallon yhteistyöbanneeri

    Aalto-yliopisto ja kasvuyritystapahtuma Slush

    Aalto-yliopistolla ja Slushilla on pitkä historia yhdessä – ovathan startup- ja teknologiatapahtuma Slushin juuret syvällä Aallon ekosysteemissä.

    Yrittäjyys ja innovaatiot

    Yrittäjähenkisen ajattelutavan työkaluja

    Aalto Ventures Programin tarjoama ilmainen Starting Up -kurssi on yksi parhaista tavoista oppia startup-yrittäjyyden perusteet muun muassa konkreettisten opetusten ja käytännöllisten esimerkkien avulla.

    Tulevaisuudessa yrittäjyyteen valmistavia opintoja on tarjolla Aalto-yliopiston kaikissa korkeakouluissa.

    Starting Up Pic: Aalto University

    Starting Up -verkkokurssi

    Kaikille avoin ja maksuton verkkokurssi kattaa startup-yrittäjyyden perusopinnot.

    Opiskelu Aallossa
    A group of students working on a presentation at Aalto Ventures Program

    Aalto Ventures Program

    Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sen voi rakentaa haluamanlaisekseen. Me opetamme opiskelijoita rakentamaan kuin yrittäjä.

    Löydä yrityksellesi tai ideallesi kiihdyttämö

    Aalto-yliopiston ekosysteemistä löytyy useita erilaisia hautomo- ja kiihdyttämöpalveluita aloitteleville startupeille. 

    Myös opiskelijoille on tarjolla samantyyppisiä palveluita. Kiuas Start ja Aalto Entrepreneurship Societyn Ignite -ohjelmat on tarkoitettu alkuvaiheen tiimeille, joilla on vasta alustava idea kasvuyrityksensä toiminnalle. 

    Entä jos...

    Tarinoita Aalto-yliopiston yrittäjähenkisestä yhteisöstä.

    Entä jos yrittäjyysopinnot olisivat avoimia kaikille?

    Viime vuosina startup-yhteisö on keskittynyt innostamaan ja inspiroimaan seuraavan sukupolven yrittäjiä. Nyt on aika kääriä hihat ja ryhtyä hommiin.

    AaltoSlush7

    Entä jos yrityksesi voisi hyötyä hybridikiihdyttämöstä?

    Aalto Startup Center tarjoaa valmiiksi räätälöidyn ohjelman startup-yritysten tarpeisiin.

    AaltoSlush6

    Entä jos hyvät käyttäjäkokemukset eivät tapahdu vahingossa?

    Kokemussuunnittelu on ajattelutapa, joka tutkii mitä käyttäjä todella tarvitsee ja odottaa.

    AaltoSlush5

    Entä jos yrittäjyys on paras työkalu kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi?

    Parhaat käytännöt kestävän tulevaisuuden rakentamiseen leviävät tehokkaammin, jos ne ovat järkeviä myös taloudellisesti.

    AaltoSlush4

    Entä jos yksi tärkeä voimavara on jäänyt hyödyntämättä?

    Kokonaisvaltaisesti ymmärrettynä muotoilu on tehokas liiketoiminnan vauhdittaja.

    AaltoSlush3

    Entä jos pandemia on tulikoe luovuudellemme?

    Oppitunteja koronakriisistä suomalaisissa ruoka- ja juomastartupeissa.

    AaltoSlush2

    Entä jos työskentelisimme enemmän erilaisten ihmisten kanssa?

    Parhaiten menestyvissä tiimeissä on usein ihmisiä monenlaisista eri taustoista, eikä se ole vain sattumaa.

    SlushAalto

    Entä jos nanoteknologia voisi pelastaa ihmishenkiä?

    Xfold Imaging on kehittänyt innovatiivisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat ensimmäistä kertaa solurakenteiden ja biomolekyylien tarkastelun nanometrien resoluutiolla. Xfoldin teknologian avulla pystytään antamaan varhaisempia diagnooseja, estämään tautien puhkeamista ja suunnittelemaan parempia lääkkeitä

    Wireless Signal Processing research group
    • Julkaistu:
    • Päivitetty: