Kauppakorkeakoulu – tulevaisuutta rakentamassa

Kauppakorkeakoulu

Lahjoittajaterveiset

Tällä sivulla löydät lahjoittajien tervehdyksiä Kauppakorkeakoululle.
Kauppakorkeakoulun rakennus ulkoa kuvattuna
Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Lue lahjoittajiemme terveisiä

Alla löydät Kauppakorkeakoulun lahjoittajien tervehdyksiä Kauppakorkeakoululle. Tutustu tervehdyksiin klikkaamalla nuolta vasemmalla tai oikealla. 

    Kauppakorkeakoulun entinen päärakennus Töölössä Kauppis 110 -logolla

    Oli kaunis syyspäivä vuonna 1962, kun alumni Kirsti Tamminen saapui uuteen opinahjoonsa Helsingin Töölössä. Rakennuksen tiiliseinää koristivat upeat reliefit. ”Tuon täytyy olla Kauppakorkeakoulu, tulen varmasti viihtymään siellä, ajattelin. Koska kulutin koulun tuoleja kahden tutkinnon verran, oli nyt reilua lahjoittaa yksi tuoli uusille sukupolville”, sanoo Tamminen.

    Kauppakorkeakoulun lahjoittajien nimikkotuoleja.

    Markku Talvio lahjoitti vaimolleen nimikkotuolin 50-vuotishääpäivänä. Pari tutustui toisiinsa Kauppakorkeakoulussa, jossa Talvio aloitti opintonsa 1965. ”Palasimme sinne vielä kaksi kertaa ensimmäisen tutkinnon jälkeen. Teen parhaillaan väitöskirjaani. Nimikkotuolilla on koko suvulle iso merkitys, sillä moni meistä on koulun kasvatti”, Talvio kertoo.

    Tuoleja, joissa on lahjoittajan nimilaatta.

    Vuonna 1966 Kauppakorkeakoulun aloittanut Outi Syvänperä muistaa hyvin uusille opiskelijoille järjestetyt mursujaiset. Hän sai kurssikavereista elinikäisiä ystäviä ja opinnoista hyvät eväät elämää varten. ”Jos lapsenlapseni joskus opiskelee Otaniemessä, voi hän istua mummin nimikkotuolissa”, Syvänperä sanoo.

    Kauppakorkeakoulun Cafe Kylterin edusta.

    "Isäni opiskeli Kauppiksessa, kun hän ja äitini tapasivat KY:n lauluillassa 60-luvun lopulla. Joten minua ei olisi olemassa ilman Kauppista. Opiskeluaikani venyi 6 vuoteen aktiivisissa ylioppilaskuntahommissa ja jokainen vuosi oli arvokas. Sain sekä opinnoista että opiskelijaelämästä upeat eväät elämään, lukuisia ystäviä (ja useamman kummilapsen) ja valtavasti muistoja. Kiitos ja onnea Kauppis!"

    Salla Vainio

    Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1988

    Kauppakorkeakoulu

    ”Kauppis on antanut niin paljon: oppia, iloa, ystäviä, asennetta – ja vaimonkin. Lahjoitus on itsestään selvä tapa antaa vähän takaisin!”

    Mika Suortti

    Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1984

    Kauppakorkeakoulun portaat

    "1911 - 2021 - 2130,
    Historian näkevät kaikki,
    tulevaisuuden historian,
    parhaat ajatukset ja teot,
    me teemme,
    juuri tänään,
    ONNEA!"

    Marko Parkkinen

    yrittäjä, ajattelija ja tekijä

    Kauppakorkeakoulu ulkopäin kuvattuna lumisissa maisemissa. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

    "Onnea 110-vuotias Kauppis! Olet ikinuori. Huomaan, miten paneutuvasti seuraat aikaasi ja mukautat antamiesi palvelujen sisältöä vastaamaan ajankohtaisia tarpeita. Kuitenkin säilytät vahvan perustan ja perinteen, joille rakennat uutta. Monipuolisuutesi ja laaja-alaisuutesi nousevat arvossa, kun maailman nopeat muutokset tekevät tulevaisuuden ennustamisen vaikeaksi. Jatka entiseen malliin!"

    Päivi Heikinheimo

    KTM, Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1970

    Kauppakorkeakoulun lahjoittajaseinä

    "Kauppakorkeakoulu on rakentanut Suomea läpi nousukausien, lamojen, sotien, jälleenrakennuksen, kriisien ja kansainvälistymisen. Nyt koulumme on tulevaisuuden tekijä, kun nostamme Suomea koronakriisistä uuteen menestykseen!"

    Satu Toivonen

    Viestintäammattilainen, Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1988

    Kauppakorkeakoulu, sisäkuva ylhäältä alaspäin. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

    "Haluan kiittää Kauppakorkeakoulua, joka on antanut minulle erinomaisen perustan työelämään ja mahdollistanut minulle huiken ja jatkuvasti kehittyvän uran Suomen talouselämän huipulle. Ilman Kauppista tämä ei olisi ollut mahdollista. Kiitos!"

    Mikko Nieminen

    Toimitusjohtaja, Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1993

    Kauppakorkeakoulun portaat ensimmäisestä kerroksesta toiseen kerrokseen. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

    "Aloitin ensin eMBA-kurssilla v 1989. Prof. Veikko Jääskeläisen kannustamana jatkoin MBA:n opiskelulla ja valmistuin Michigan State Universityn ulkomaanopiskelujakson jälkeen v 1991, juuri alkaneeseen lamakauteen. Ilman aikuisena suoritettua opiskelua en olisi päässyt vaikeana työttömyysaikana uuteen, hyvään työpaikkaan. Kauppakorkeakoulun merkitys oli aivan oleellinen urakehitykselleni."

    Jorma Piippo

    eläkeläinen, Kauppakorkeakoulun alumni, MBA

    Opiskelijoita istumassa Kauppakorkeakoulun pohjakerroksessa

    "Havaitsin Kauppakorkeakouluun / Aaltoon perustettavan omistajuusprofessuurin. Asia tuntuu maalaisjärjelläni tärkeälle. Omistusoikeus on myös tärkeä perusoikeus, minkä jo valistusfilosofit noteeraavat. Toivon näissä merkeissä kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille aatefilosofisuutta ja parasta menestystä."

    Pekka Räty

    DI

    Väre ja Kauppakorkeakoulu iltavalaistuksessa. Kuva: Mika Huisman / Aalto-yliopisto

    "Kansainvälinen opiskelijavaihto on ensiarvoinen osa opiskelua erityisesti kaupallisissa tieteissä. Miltei kaikki työtehtävät vähintään hyötyvät kansainvälisestä näkökulmasta, jollei ole suorastaan niiden onnistumisen edellytys. Opiskelijavaihto kasvattaa myös laajakatseisena ihmisenä."

    Sari Suomalainen

    EU-virkamies (eläkkeellä), Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1976

    Kauppakorkeakoulun Homecoming Day -alumnitapahtuma elokuussa 2018, paneelikeskustelu

    "On hienoa, että Kauppakorkeakoulu sivistää suomalaista yhteiskuntaa sukupolvesta toiseen. Toivon, että näen koulun käytävillä vielä lapsenlapsianikin."

    Mikael Stelander

    Toimitusjohtaja, Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1990

    Deloitten nimikkosali Kauppakorkeakoulun U-siivessä (Otakaari 1). Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto

    "Helsingin Kauppakorkeakoulu on antanut minulle mahdollisuuden palata jatko-opintoihin ensimmäisen kirjeenvaihtajatutkintoni (1956) jälkeen kolme kertaa. Akateemisen loppututkinnon (KTM, 1978) jälkeen opiskelin kiinan kielen perusteet ja suoritin Pariisin Kauppa- ja Teollisuuskamarin vaativan ranskan liikekielen Diplomin (2009). Syvä kunnioituksen ja kiitoksen kumarrus opinahjolleni."

    Irmeli Kaario

    KTM, Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1953

    Kuva Kauppakorkeakoulun promootioaktista 2016 Juhlasalissa. Kuvassa yleisöä ja sinfoniaorkesteri kukitetulla lavalla

    "Kauppis merkitsi minulle opiskelijayhteisöä, akateemista vapautta, onnistumisen hetkiä ja toivoa tulevaa kohtaan. Sain tukevan ammatillisen pohjan, joka takasi nousujohteisen uran seuraaviin vuosikymmeniin."

    Maarit Seppelin

    Ekonomi, KTM, Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1982

    Kuvassa juhlamenojen ohjaaja johdataa promootiovieraita kulkueessa

    "Kukoistakoon sivistys, sydämen sivistys."

    Aino-Mari Kiianmies

    Portaat ja käytävä Kauppakorkeakoulussa.

    "Kauppakorkeaan perustettu omistajuuden professuuri on arvokas askel edistämään omistajuutta ja sen merkityksen tunnettuutta Suomessa. Olen ilolla omalta osaltani tukemassa tätä hanketta."

    Reima Linnanvirta

    Aalto Töölö julkisivu Kuva: Terhi Ollikainen

    "Lämpimät terveiset ja paljon onnea Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle! Minulla on erittäin lämpimiä muistoja ajastani Runeberginkadulla ja tulen aina olemaan kiitollinen kaikesta siitä anteliaisuudesta ja tuesta, joita sain sekä koululta että suomalaisilta. Näiden molempien ansiosta en ainoastaan ole päässyt sinne missä nyt olen, vaan mikä tärkeintä, olen tullut sellaiseksi kuin olen."

    Sören Seitz

    Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1999

    Kauppakorkeakoulu, Learning Hub. Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto

    "Kauppis on ihan paras opinahjo! Paljon onnea 110-vuotiaalle!"

    Kauppakorkeakoulun alumni

    vuosikurssi 2008 eMBA

    MUstavalkoinen kuva portaikosta Töölön rakennuksessa.

    "Sain Kauppiksesta hyvän pohjakoulutuksen, iloisen opiskelijaelämän, paljon ystäviä ja tapasin aviomieheni siellä. Poikamme on nyt 4. sukupolvi suvustamme, joka opiskelee Helsingin Kauppakorkeassa. Itse olin 3. sukupolvi. Erityisen ylpeä olen siitä, että Musterini ja Iso-Tätini valmistuivat Kauppiksessa aikana, jolloin naisten korkeakoulutus ei ollut itsestään selvyys, 1930-ja 1960 luvuilla."

    Emma Aer

    Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1990

    Töölö päärakennus patsas

    "Kauppakorkeakoulu oli minulle erinomainen tiedon antaja, opiskeluympäristö ja yhteisö. "Kuppilacumun" suorittaminen lahjakkaiden ja innostavien opiskelutovereiden kanssa oli kirsikka kakussa. Kirstu kilahtaa kiitollisuudesta. Kiitos ja huippumenestystä jatkossakin!"

    Juha Kustaa Poutiainen

    Hallituksen puheenjohtaja, Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1975

    Töölö lamput

    "Kauppis antoi hyvän koulutuksen ja rohkean tavan ajatella. 1990-luvun lamassa rohkeasti siirryin ehdotettuun työhon yrityksen IT-osastolle ja IT-alalle jäin. Sain olla rakentamassa Suomen suuryritysten IT-järjestelmiä – mikä huikea matka! Työssäni 1970 luvun lopulla oli lasku- ja kirjoituskone, telex ja telefax, 40 vuotta myöhemmin automaatio, robotiikka, tekoäly. Paljon Onnea Kauppis ja Kiitos!"

    Soila Höijer

    KTM, Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1974

    Aalto Töölö yläkerroksen toimistotila

    "Olen saanut tehdä urani aikana mielenkiintoisia ja antoisia työtehtäviä ja siitä iso kiitos kuuluu Kauppiksessa saamalleni hyvälle pohjalle. Lahjoitus oli luonteva ja kiva tapa konkretisoida kiitos ja siten olla pienellä siivulla mahdollistamassa myös nykyisten ja tulevien opiskelijoiden opintietä. Omat lapseni ovat opintoihin hakeutumisvaiheessa ja kauppatieteet vahva vaihtoehto heillekin."

    Minna Laakso

    CFO, Kauppakorkeakoulun alumni, vuosikurssi 1989

    Kauppis – lämmin, luova ja eettinen

    Katso alta video, jossa Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumnit Salla Vainio ja Riku Asikainen muistelevat opiskeluaikojaan, pohtivat alumniutta sekä sitä, mikä inspiroi heitä lahjoittamaan.

    Lue lahjoittamiseen liittyviä uutisia ja lahjoittajatarinoita

    Saastamoisen säätiön edustajat
    Yhteistyö Julkaistu:

    Saastamoisen säätiö toimii aktiivisesti edistääkseen tiedettä ja taidetta kansainvälisesti

    Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja tuen kohdistaminen nuorten hyväksi on säätiölle tärkeää.
    Jude Kokkonen. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta
    Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

    Aito verkostoituminen on ihmisen kohtaamista ihmisenä

    Kauppakorkeakoulun alumnille Jude Kokkoselle ihmiset ja yhdessä tekeminen ovat sydämenasia.
    Dekaani Timo Korkeamäki ja Abacus-lahjoittajaseinäteos
    Yliopisto Julkaistu:

    Tukijat huomioidaan eri tavoin Kauppakorkeakoulun rakennuksissa

    Kauppakorkeakoulussa ollaan kiitollisia lahjoituksista, joilla yksityishenkilöt ja organisaatiot haluavat tukea koulun toimintaa.
    Kuvassa Arto Hiltunen ja Arto Mäenmaa istuvat nojatuoleissa Wihurin säätiön tiloissa.
    Yhteistyö Julkaistu:

    Jenny ja Antti Wihurin rahasto tukee suomalaista henkistä ja taloudellista elinvoimaisuutta

    ”Säätiön perustajat halusivat antaa takaisin yhteiskunnalle, joka oli mahdollistanut heidän menestyksensä”, sanoo hallituksen puheenjohtaja, Kauppakorkeakoulun alumni Arto Hiltunen.

    Lue uutisia Kauppakorkeakoulusta ja sen historiasta

    Kiitosjuhla lahjoittajille, #kauppis110. Kuva: Heli Sorjonen
    Yliopisto Julkaistu:

    Suurkiitos Kauppakorkeakoulun tukijoille!

    Lahjoitukset ovat mahdollistamassa vahvan tulevaisuuden rakentamista Kauppikselle.
    Dekaani Timo Korkeamäki lahjoittajaseinäteoksen edessä. Kuva Roope Kiviranta
    Yliopisto Julkaistu:

    Lämpimät kiitokset Kauppis 110 -kampanjaan lahjoittaneille!

    ”On palkitsevaa olla töissä instituutiossa, jonka takana on näin vahva ja laaja yhteisön tuki”, sanoo dekaani Timo Korkeamäki.
    Kuvassa näkyvät Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistys ry:n puheenjohtaja Vuokko Skyttä ja sihteeri Kristiina Linnoinen. Kuvan otti Helena Salminen.
    Yhteistyö Julkaistu:

    Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistys ry:ltä lahjoitus Kauppakorkeakoululle

    Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistys ry. haluaa lahjoituksellaan tukea Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden kansainvälistymistä ja kansainvälisten verkostojen luomista sekä auttaa kasvattamaan opiskelijoiden sosiaalista pääomaa.
    Kauppis-muisto, Annamari Vahvaselkä ja Kaarina Väkimies
    Yliopisto Julkaistu:

    Tee lahjoitus

    Valitse sinulle sopivin lahjoituskohde ja lahjoitussumma: jokainen lahjoitus on meille tärkeä! Lahjoituksesi käytetään kokonaisuudessaan valitsemaasi kohteeseen. 

    Kauppakorkeakoulun opiskelijoita

    Kauppakorkeakoulu

    Valitse summa ja tule mukaan Kauppakorkeakoulun lahjoittajaksi.

    Lahjoitustapa
    Valitse lahjoitussumma
    Lahjoitussumma
    Valitse lahjoitussumma
    Lahjoitussumma
    Kauppakorkeakoulun opiskelijoita

    Kauppakorkeakoulun kansainvälinen opiskelijavaihto

    Valitse summa ja tule mukaan Kauppakorkeakoulun lahjoittajaksi.

    Lahjoitustapa
    Valitse lahjoitussumma
    Lahjoitussumma
    BIZ main building

    Kauppakorkeakoulu - Omistajuus

    Valitse summa ja tule mukaan Kauppakorkeakoulun lahjoittajaksi.

    Lahjoitustapa
    Valitse lahjoitussumma
    Lahjoitussumma

    Lahjoittamalla yksityishenkilönä kertalahjoituksena vähintään 500 euroa sinulla on mahdollisuus saada nimesi seinäteokseen nimikkohelmen muodossa. Vähintään 850 euron lahjoitukset vuodessa ovat vähennyskelpoisia henkilöverotuksessa. Lahjoittamalla yksityishenkilönä yhteensä vähintään 1 000 euroa voit saada nimikkotuolin. 

    Olethan mahdollisista vähintään 10 000 euron lahjoituksista yhteydessä Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden päällikkö Jonna Söderholmiin ([email protected]). Laadimme niistä aina lahjoittajan kanssa lahjakirjan.

    Lahjoituslomakkeen kautta tehtyjä lahjoituksia seurataan viikoittain, ja huomiointiin oikeuttavista lahjoituksista olemme suoraan yhteydessä lahjoittajiin (ja toimitamme mm. nimikointiohjeet). Lue lisää huomioinnista täällä.

    Ota yhteyttä

    Jonna Söderholm

    Jonna Söderholm

    Head of External Relations, School of Business
    • Julkaistu:
    • Päivitetty: