Kauppakorkeakoulu

Kauppakorkeakoulun Alumnisuurlähettiläät

Kauppakorkeakoulun Alumnisuurlähettiläät koostuu laajemmasta joukosta aktiivisia alumneja, joista kukin edustaa liike-elämän eri osa-alueita, koulumme eri koulutusohjelmia sekä tietenkin omaa vuosikurssiaan. Alumnisuurlähettiläät tukevat kouluamme alumnitoiminnan kehittämisessä ja toimivat siltana opiskelijoiden, koulun ja liike-elämän välillä.
In the picture, there are some of the School of Business Alumni Ambassadors
Kuvassa Kauppakorkeakoulun Alumnisuurilähettiläitä tapaamisessa helmikuussa 2020.

Kauppakorkeakoulun Alumnisuurlähettiläät osallistuvat aktiivisesti koulumme alumnitoimintaan ja sen kehittämiseen. Alumnisuurlähettiläiden tehtävänä on toimia ennen kaikkea Kauppakorkeakoulun viestinviejänä muille alumneille ja kertoa koulumme toiminnasta. Yksi heidän tärkeimmistä tehtävistään on kertoa nuoremmille opiskelijasukupolville, millaisia eväitä Kauppakorkeakoulussa opiskelu antaa työelämää varten.

Alumnisuurlähettilästoiminta on Kauppakorkeakoulun koordinoimaa toimintaa. Alumnisuurlähettilään rooliin kuuluvia tehtäviä voivat muun muassa olla mentorina toimiminen ja osallistuminen opiskelijoille suunnattuihin uratapahtumiin alumniroolissa. Alumnisuurlähettiläitä myös kuullaan aktiivisesti koulumme ja alumnitoiminnan kehittämiseen liittyvissä asioissa.

Kauppakorkeakoulun Alumnisuurlähettiläitä on tällä hetkellä noin viitisenkymmentä. He edustavat koulumme eri koulutusohjelmia sekä liike-elämän eri osa-alueita. Kauppakorkeakoulun vuosikurssit ovat niin ikään edustettuina aina 1950-luvulta tähän päivään.

Voit tutustua Alumnisuurlähettiläisiin alla olevan listan kautta.

Alumnisuurlähettiläät

  • Pekka Ala-Pietilä, 1978
  • Riku Asikainen, 1990
  • Elina Björklund, 1989
  • Emma Böös, 2005
  • Bernardo Clementino, 2010
  • Olli Copeland, BScBA 13
  • Jaakko Eteläaho, 2002
  • Anu Haverinen, 1995
  • Katariina Helaniemi, 2009
  • Markus Helaniemi, 2009
  • Arto Hiltunen, 1976
  • Matti Honkala, 1972
  • Miikka Huhta, 2009
  • Niklas Huotari, 2010
  • Susanna Hyppönen, 2007
  • Kari Janhunen, 1965
  • Norbert Juhász, 2010
  • Annika Jyllilä-Vertigans, Aalto EE 2014
  • Mikko Kosonen, 1978
  • Katja Kääriä, Aalto EE 2004
  • Michelle Lam, 2012
  • Juuso Leivonen, 2001
  • Elisa Liekkilä, BScBA 8
  • Riitta Lumme-Tuomala, 1979
  • Timo Löyttyniemi, 1982
  • Tatu Mäkilä, 2003
  • Riikka Nieminen, 2013
  • Kristo Ovaska, 2004
  • Sami Pauni, Aalto EE 2013
  • Sampo Päällysaho, 1992
  • Emilia Rantala, 2006
  • Pekka Rantala, 1986
  • Rilana Riikkinen, 2013
  • Minna Rissanen, 2011
  • Mia Sirkiä, 1994
  • Terttu Sopanen, 1990
  • Mika Suortti, 1984
  • Le Thuy, 2013
  • Daniel Tuori, 1983
  • Juho Tuovinen, BScBA 4
  • Salla Vainio, 1988
  • Petteri Vartiainen, 1993
  • Sirpa Widomski, 1964
  • Kaisa Vikkula, 1980
  • Maarit Vilen, 1996
  • Pirjo Väliaho, 1975

Alumnisuurlähettiläiden alumnitarinoita vuosien varrelta

Elina Björklund

Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumni 2018 Elina Björklund on Reima Oy:n toimitusjohtaja ja koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on toiminut analyytikkona Kansallis-Osake-Pankissa ja Meritassa, ja johtotehtävissä Iittalassa.

Elina Björklund

Alumnisuurlähettiläs Olli Copeland: Järjestötoiminnalla ja aktiivisuudella erottuu positiivisesti töitä hakiessa ja niitä tehdessä

Kauppakorkeakoulun Alumnisuurlähettiläiden nuorin jäsen Olli Copeland kehottaa tutustumaan rohkeasti uusiin ihmisiin ja laajentamaan omia verkostoja. "Esimerkiksi opiskelijatoiminnassa mukana toimiminen on loistava tapa verkostoitua", sanoo Copeland.

School of Business Alumni Ambassador Olli Copeland

Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Board -jäsenen alumnitarina: Jaakko Eteläaho

Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Boardin jäsen Jaakko Eteläaho on tehnyt pitkän uran investointipankkiirina yritysjärjestelyjen parissa, ja kertoo rahoituksen opintojen hyödyttäneen häntä paljon urallaan. Alumni Advisory Boardin lisäksi Eteläaho on ollut mukana Aalto Alumni Network Boardissa sekä perustamassa Aalto Finance Alumni -yhdistystä. ”Kannattaa olla aktiivinen alumni, sillä se on hauskaa ja mieltä avartavaa.”

Aalto-yliopiston alumniverkoston johtoryhmän jäsen Jaakko Eteläaho. Kuva: Mikko Raskinen

Alumnisuurlähettiläs Katariina Helaniemi: Kauppis antaa mahdollisuudet mihin vaan, kunhan itse uskaltaa mennä kunnianhimoisesti sinne, mikä kiinnostaa

"Kannattaa ehdottomasti mennä sellaisille kursseille, jotka oikeasti kiinnostavat, sillä ne motivoivat oppimaan lisää”, sanoo Kauppakorkeakoulun alumni Katariina Helaniemi.

Kauppakorkeakoulun Alumni Ambassador Katariina Helaniemi

Alumnisuurlähettiläs Markus Helaniemi: On tärkeää lukea paljon ja seurata maailmaa myös oman erityisalueen ulkopuolelta

”Kauppatieteellisen koulutuksen ansiosta ymmärrän asiakkaan tilanteita ja haasteita juuri yrityksen näkökulmasta ja tiedän, miten asiakasta voi parhaiten auttaa”, sanoo alumnisuurlähettiläämme Markus Helaniemi. ”Kauppatieteellisen erityisosaamisen lisäksi yleistietoa ja laajaa ymmärrystä maailmasta ja yhteiskunnasta tulisi myös korostaa.”

School of Business Alumni Ambassador Markus Helaniemi

Alumnisuurlähettiläs Arto Hiltunen: Opiskeluaika ei ole ainoastaan tiedon tankkausta kirjoista ja luennoilta

Pitkän uran tehnyt alumnisuurlähettiläs Arto Hiltunen muistuttaa, että kaikenlaisella työllä, etenkin opiskeluajan kesätyöllä, on merkitystä tulevaisuuden työuraan. ”Aktiivisuus on avainasemassa”, sanoo Hiltunen.

School of Business Alumni Ambassador Arto Hiltunen

Alumnisuurlähettiläs Matti Honkala: Muista, että opiskelu kannattaa aina

"Ota työtä vastaan, kun sitä tarjotaan, äläkä ole alussa turhan nirso", neuvoo alumnimme Matti Honkala nykyisiä opiskelijoita.

School of Business Alumni Ambassador Matti Honkala

Alumnisuurlähettiläs Miikka Huhta: Mentorista oli suuresti hyötyä

”Mentorista oli suuresti hyötyä sekä omiin tulevaisuuden suunnitelmiini sopivan työpaikan valinnassa että myöhemmin työtehtäviini liittyvässä sparrauksessa”, kertoo Kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläs Miikka Huhta, joka osallistui opiskeluaikanaan Aalto-yliopiston mentorointiohjelmaan. Hän sanoo mentorointiohjelman antaneen myös hyvää vertaistukea uran alkuvaiheeseen.

School of Business Alumni Ambassador Miikka Huhta

Alumnisuurlähettiläs Niklas Huotari: Pidän siitä, että opittavaa on loputtomasti

”Kannattaa seurata omaa innostustaan, sillä tällöin on paremmat edellytykset oikeasti tulla jossain todella hyväksi.”, kertoo Kauppakorkeakoulun uusi alumnisuurlähettiläs ja aTalent Recruitingin toimitusjohtaja Niklas Huotari.

Niklas Huotari

Alumnisuurlähettiläs Susanna Hyppönen: Suuntaa voi muuttaa ja valintoja tehdä myös myöhemmässä vaiheessa uraa

”Resilienssin kehittäminen, eli kyky sopeutua muutoksiin sekä valmius kehittää itseään myös valmistumisen jälkeen ovat hyviä valttikortteja työelämässä”, muistuttaa alumnimme Susanna Hyppönen.

School of Business Alumni Ambassador Susanna Hyppönen

Alumnisuurlähettiläs Kari Janhunen: Harjoittelut ulkomailla rohkaisivat myöhemmin lähtemään työskentelemään ulkomaille

Työharjoittelut ulkomailla rohkaisivat alumniamme Kari Janhusta hakeutumaan töihin ulkomaille. Hänen työurastaan komeat 20 vuotta onkin kulunut rahoituksen eri toimissa useassa eri maassa.

School of Business Alumni Ambassador Kari Janhunen

Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Board -jäsenen alumnitarina: Norbert Juhász

Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Boardin jäsen Norbert Juhász opiskeli International Business- ja CEMS MIM -maisteriohjelmissa. Aallon opiskelijayhteisö, case-kilpailut opiskelutovereiden kanssa sekä mahdollisuus toimia täysin englannin kielellä Suomessa ovat jääneet lähtemättömästi hänen mieleensä opiskeluajoilta. ”Alumnius merkitsee minulle yhteisöön kuulumista ja sen yhteisön jaettuun historiaan kuulumista.”

Norbert Juhász, member of the School of Business Alumni Advisory Board

Alumnisuurlähettiläs Annika Jyllilä-Vertigans: Uuden omaksumisen taidon kehittäminen ja oppimaan oppiminen ovat tärkeimpiä taitojamme työelämässä

Alumnimme Annika Jyllilä-Vertigans hakeutui EMBA-opintoihin Aalto-yliopistoon huomattuaan tarpeen ja halun oppia lisää alati muuttuvassa työelämässä. Samalla hän on laajentanut omia verkostojaan ja ystäväpiiriään.

School of Business Alumni Ambassador Annika Jyllilä-Vertigans

Alumnisuurlähettiläs Mikko Kosonen: Ihmisten tunteminen laajasti eri sektoreilta hyödyttää sinua tulevaisuudessa

Sitran yliasiamies, Kauppakorkeakoulun alumni Mikko Kosonen haastaa opiskelijat miettimään omia opintojaan suhteutettuna yrityselämän muutoksiin. ”Haasteiden ratkaiseminen vaatii entistä tiiviimpää julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä, eikä enää riitä, että tuntee oman alansa hyvin”, Kosonen neuvoo.

School of Business Alumni Ambassador Mikko Kosonen

Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Board -jäsenen alumnitarina: Alexei Koveshnikov

Koulumme alumni sekä johtamisen ja organisaatioiden Associate Professor Alexei Koveshnikov aloitti tänä syksynä myös koulumme Alumni Advisory Boardin jäsenenä. Hän kannustaa opiskelijoita kiinnittämään huomiota metataitoihin ja -kompetensseihin, jotka ovat nykypäivän työelämässä olennaisia taitoja.

Alexei Koveshnikov, Associate Professor at the School of Business

Alumnisuurlähettiläs Katja Kääriä: Tulevaisuudessa tarvitaan yllättäviäkin opintoyhdistelmiä

Koko työelämänsä ajan opiskelua jatkanut alumnimme Katja Kääriä rohkaisee hankkimaan poikkitieteellistä osaamista tulevaisuutta varten. "Uudet asiat antavat virtaa ja kehitysajatuksia työhön", painottaa Kääriä.

School of Business Alumni Ambassador Katja Kääriä

Alumnisuurlähettiläs Juuso Leivonen: Harrastukset sekä työskentely ylioppilaskunnassa ja opiskelijaliikkeessä olivat hyvin vahvasti urapolun alku

Suomen Kauppakorkeakoulut ry:n pääsihteerinä toimiva alumnimme Juuso Leivonen teki opiskeluajan harrastuksestaan itselleen työn.

School of Business Alumni Ambassador Juuso Leivonen

Alumnisuurlähettiläs Elisa Liekkilä: Pääaine auttoi keskittymään juuri minua kiinnostaneisiin asioihin

Alumnimme Elisa Liekkilä osallistuu Kauppakorkeakoulun ARENA-messuille 14. marraskuuta Tiedon edustajana. ”ARENA-messuilta voi hakea inspiraatiota, tietoa, tukea ja vinkkejä tutustumalla eri yrityksiin”, Liekkilä sanoo.

School of Business Alumni Ambassador Elisa Liekkilä

Alumnisuurlähettiläs Timo Löyttyniemi: Arvosanoja tärkeämpää on into oppia laaja-alaisesti

Brysselissä Euroopan kriisinratkaisuvirastossa varapuheenjohtajana vuosina 2015-2019 toiminut Timo Löyttyniemi korostaa muutosvalmiutta nykypäivän työelämässä. ”’Agility’, on hyvä termi kuvaamaan työelämän todellista tekemistä muutosten keskellä”, Löyttyniemi sanoo.

Nykyisin Löyttyniemi työskentelee toimitusjohtajana Valtion Eläkerahastossa (2020).

School of Business Alumni Ambassador Timo Löyttyniemi

Alumnisuurlähettiläs Tatu Mäkilä: Suosittelen yrittäjyyttä lämpimästi, mikäli pieni riskinotto kiinnostaa

Yrittäjä, alumnimme Tatu Mäkilä haluaa oman kokemuksensa vahvistamana tukea aloittavien yrittäjien toimintaa sekä auttaa opiskelijoita kohti unelmiaan. "Alumnius merkitsee minulle takaisin antamista, joten autan erittäin mielelläni", Mäkilä sanoo.

School of Business Alumni Ambassador Tatu Mäkilä

Alumnisuurlähettiläs Sami Pauni: Executive MBA -tutkinto avasi minulle uusia tehtäviä työelämässä

”Itse olen aina tarttunut tilaisuuksiin niiden tullessa eteen – enkä ole aina tiennyt, mihin kulloinenkin tie johtaa, mutta olen tiennyt meneväni eteenpäin”, kertoo Kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläs Sami Pauni.

School of Business Alumni Ambassador Sami Pauni

Alumnisuurlähettiläs Emilia Rantala: Aalto on Waves -projektimatka oli eräänlainen käännekohta elämässäni

Alumnimme Emilia Rantala päätyi sattuman kautta mukaan yhteen ensimmäisistä Aalto-yliopiston laajuisista opiskelijaprojekteista. Aalto on Waves -projekti vei hänet Lissabonista Atlantin yli aina Brasiliaan.

School of Business Alumni Ambassador Emilia Rantala

Alumnisuurlähettiläs Minna Rissanen: Aalto mahdollistaa sen, ettei jokaisen tarvitse valmistua samasta putkesta

Kunnianhimoinen Minna Rissanen kannustaa nykyisiä opiskelijoita ottamaan selvää Aallon tarjoamista mahdollisuuksista ja opiskelemaan rohkeasti eri aineita.

School of Business Alumni Ambassador Minna Rissanen

Alumnisuurlähettiläs Mia Sirkiä: Kannattaa aina suuntautua oman intohimon ja kiinnostuksen mukaan

”Minulle pääaineen valinta oli todella vaikea, sillä minua kiinnosti laajasti kaikki enkä olisi halunnut vielä opiskelujen aikana rajata vaihtoehtoja pois”, pohtii Kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläs Mia Sirkiä. Hän rohkaisee samassa tilanteessa olevia: ”Mieti omia kiinnostuksen kohteitasi ja mene niiden mukaan. Aito intohimo johtaa menestykseen!”

School of Business Alumni Ambassador Mia Sirkiä

Alumnisuurlähettiläs Terttu Sopanen: Opinnot ovat antaneet vankan perustan kasvattaa, laajentaa ja syventää omaa asiantuntemustani

Brunnen Communications -viestintätoimistossa johtavana konsulttina työskentelevä alumnimme Terttu Sopanen iloitsee työstään viestintäalalla: "Autamme asiakkaitamme olemaan vaikuttavampia ja tekemään näkyvämpää tulosta viestinnän keinoin."

School of Business Alumni Ambassador Terttu Sopanen

Alumnisuurlähettiläs Le Thuy: Dataan liittyvät taidot ovat yhä tärkeämpiä yritysmaailmassa

"Harjoittelu on tehokas tapa löytää ura, joka saa aivosi raksuttamaan", suosittelee tieto- ja palvelujohtamisen alumni Le Thuy, joka työskentelee strategiakonsulttina August Associatesilla. Syksystä 2021 alkaen hän on myös Kauppakorkeakoulun alumnilähettiläs.

Le Thuy

Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Board -jäsenen alumnitarina: Pasi Torppa

Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Boardin jäsen Pasi Torppa opiskeli Kauppakorkeakoulussa laskentatoimea, ja on tehnyt pitkän uran liikkeenjohdon konsultoinnin parissa. Tällä hetkellä Torppa toimii sijoittajana useissa yrityksissä, ja on aktiivisesti mukana omistamiensa yhtiöiden kehittämisessä hallitusroolin kautta.

Pasi Torppa

Alumnisuurlähettiläs Daniel Tuori: Suosittelen kaikkia miettimään jo opiskellessaan, millaista työtä haluaisi tehdä myöhemmin

Alumnimme Daniel Tuori suosittelee opiskelijoita hyödyntämään Kauppakorkeakoulun tarjoamat mahdollisuudet tavata koulun alumneja ja yritysedustajia opiskeluaikana.

School of Business Alumni Ambassador Daniel Tuori

Alumnisuurlähettiläs Juho Tuovinen: Sain Kauppiksesta itseluottamusta tavoitella omia päämääriäni

Kansainvälisissä tehtävissä toiminut Juho Tuovinen neuvoo opiskelijoita etsimään tarkkaan omia kiinnostuksen kohteita, kun he hakevat oman alan työpaikkoja.

School of Business Alumni Ambassador Juho Tuovinen

Alumnisuurlähettiläs Oskar Vahervuori: Opiskeluajan harrasteet vaikuttivat merkittävältä osin kasvamiseeni sellaiseksi ihmiseksi kuin olen

”1980-luvulla opiskelu ja akateeminen elämä oli vielä pitkälti erossa käytännön yritysmaailmasta, mikä harmitti meikäläistä. Nyt seuratessani Aalto-yliopiston eri kampusten dynamiikkaa reservistä näyttää välillä siltä, että ’niillähän on joka päivä Slush päällä’”, hehkuttaa alumnimme Oskar Vahervuori.

School of Business Alumni Ambassador Oskar Vahervuori

Salla Vainiosta Kauppakorkeakoulun vuoden alumni 2016

Sain Kauppakorkeakoulusta paljon, tärkeimpänä parhaat ystäväni, kuvaa lakitoimisto Fondian toimitusjohtajana työskentelevä Vainio.

Salla Vainio palkittiin Homecoming Day -alumnitapahtuman iltatilaisuudessa.

Alumnisuurlähettiläs Petteri Vartiainen: On tärkeää tiedostaa omat henkilökohtaiset arvot ja olla valmis pitämään niistä kiinni

”Työelämässä ihmisten välinen vuorovaikutus on aina keskeisessä roolissa tehtävästä riippumatta”, kertoo Kauppakorkeakoulun alumni Petteri Vartiainen.

School of Business Alumni Ambassador Petteri Vartiainen

Alumnisuurlähettiläs Sirpa Widomski: Opinnot Kauppakorkeakoulussa kasvattivat omaa osaamista ja itseluottamusta

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumni Sirpa Widomski arvostaa monialaista osaamista ja verkostoitumismahdollisuuksia, joita usean tieteenalan yhdistävä Aalto-yliopisto antaa opiskelijoille.

School of Business Alumni Ambassador Sirpa Widomski

Alumnisuurlähettiläs Maarit Vilen: Opinnot ovat luoneet hyvän teoriapohjan työelämää varten

”Alumnina minulla on mahdollisuus pysyä ajan tasalla kauppatieteen alan viimeaikaisista muutoksista ja tulevaisuuden näkymistä. Samalla minulla on mahdollisuus osallistua koulun kehitykseen”, sanoo alumnisuurlähettiläämme Maarit Vilen.

School of Business Alumni Ambassador Maarit Vilen

Alumnisuurlähettiläs Pirjo Väliaho: Kansainvälisissä yrityksissä työskennellessäni näin, miten arvokas alumniverkosto on

”Nuorelle ekonomille unelmien täyttymys oli päästä ensimmäiseen vakituiseen työpaikkaan mainostoimistoon ja saada asiakkaaksi Valiojäätelö”, muistelee alumnimme Pirjo Väliaho.

School of Business Alumni Ambassador Pirjo Väliaho

Kysymyksiä?

 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuhteet

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuhteet

Kauppakorkeakoulun alumneille
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: