Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Emilia Rantala: Aalto on Waves -projektimatka oli eräänlainen käännekohta elämässäni

Alumnimme Emilia Rantala päätyi sattuman kautta mukaan yhteen ensimmäisistä Aalto-yliopiston laajuisista opiskelijaprojekteista. Aalto on Waves -projekti vei hänet Lissabonista Atlantin yli aina Brasiliaan.
School of Business Alumni Ambassador Emilia Rantala

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Opiskelin Kauppiksessa vuosina 2006–2012 laskentatoimi pääaineena. Sivuopintokokonaisuuteni muodostui kandivaiheen vaihto-opinnoista Singaporessa ja maisterivaiheen johtamisen opinnoista.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Työskentelin valmistumisen jälkeen kolme vuotta KPMG:llä taloushallinnon konsulttina kehittäen muun muassa asiakasyritysten talousprosesseja, laskentaperiaatteita sekä raportointikäytäntöjä.

Sieltä siirryin KONEelle, jossa olen nyt toiminut kaksi vuotta controllerina muun muassa tilinpäätösten, budjetoinnin ja uusien IFRS-standardien käyttöönoton parissa.

Miten opinnot ovat hyödyttäneet työelämääsi? Mikä merkitys arvosanoilla on?

Arvosanat kertovat tietysti osaltaan oppimisesta ja osaamisesta, mutta ne eivät ole mikään itseisarvo. Loppujen lopuksi suhteellisen harva työnantaja vaatii erinomaisia arvosanoja, vaikka uran alkuvaiheessa todistuksia toisinaan vilkaistaankin.

Opintoihin täytyy panostaa, mutta ei mielestäni kuitenkaan niin, että muu elämä jää elämättä ja ihmissuhteet luomatta ja hoitamatta.

Jaa joku mieleenpainuva muisto opinnoistasi.

Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että mieleenpainuvimmat muistot eivät liity opintoihin itsessään vaan opiskelijaelämään.

Opintojeni loppupuolella päädyin sattuman kautta mukaan yhteen ensimmäisistä koko Aalto-yliopiston laajuisista opiskelijaprojekteista, Aalto on Waves -projektiin, johon otti osaa noin sata Aallon opiskelijaa, alumnia ja henkilökunnan edustajaa. Sillä porukalla matkustimme laivalla Lissabonista Kanarian saarten kautta Atlantin yli Brasiliaan.

Matkan aikana järjestettiin workshopeja, tehtiin projektitöitä, osallistuttiin tentteihin ja ennen kaikkea tutustuttiin ympäröivään maailmaan vierailemalla kohdekaupunkien yliopistoissa ja yrityksissä.

Matka oli eräänlainen käännekohta elämässäni ja toi mukanaan monia rakkaita ja tärkeitä ystävyyssuhteita upeiden kauppis-, tekniikka- ja taidetaustaisten ihmisten kanssa.

Joskus tarvitaan sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä laatia useita hakemuksia, mutta koskaan ei pidä luovuttaa. Hyviä tyyppejä tarvitaan työelämässä aina, ja Kauppis tarjoaa erinomaisen osaamispohjan uralle.

Neuvosi opintojaan miettivälle?

Omiin ja tuttavieni kokemuksiin perustuen nostaisin esiin kolme keskeisintä neuvoa:

  1. Pääaine kannattaa valita sen mukaan, mikä itseä oikeasti kiinnostaa. Työ on niin iso osa elämää, että ura on syytä suunnata sellaiselle alalle ja sellaisiin tehtäviin, jotka motivoivat ja tuntuvat itselle luontevimmalta. Itse valitsin laskentatoimen, koska tykkään työskennellä numeroiden parissa ja saada mitattavissa olevia tuloksia analyysien ja päätöksenteon pohjaksi.
  2. Jos suinkin mahdollista, kannattaa opintoihin sisällyttää vaihto-opiskelujakso. Kauppis tarjoaa poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet laajentaa paitsi omaa osaamistaan ja verkostojaan ulkomailla, myös omaa näkökulmaa elämään, opintoihin ja tulevaisuuteen. Oma vaihto-opintojaksoni Singaporessa oli huikea kokemus ja jätti jälkeensä ison kasan upeita muistoja ja kokemuksia ympäri Kaakkois-Aasiaa.
  3. Jos olisin nyt opiskelijana Kauppiksessa, tutkisin Aalto-yliopiston kurssitarjontaa laajemmin ja pyrkisin hyödyntämään sen tarjoamia mahdollisuuksia luoda oma opinto- ja osaamispolku myös ”perinteisten” kauppatieteiden ulkopuolella. Nykyisin myös Aalto-yhteisön startup-yritystoiminta on ainutlaatuista Suomen ja jopa maailman mittakaavassa. Omana opiskeluaikanani näitä mahdollisuuksia, tai tietoa niistä, ei vielä juuri ollut.

Monet, etenkin juuri opiskelunsa aloittaneet, ovat huolissaan, miten löytävät ensimmäisen oman alan työpaikan. Onko sinulla vinkkejä tähän?

Opiskeluaikana on tärkeää saada työkokemusta esimerkiksi kesätöissä riippumatta siitä, millaista työtä tekee.

Oma urapolkuni on muotoutunut pitkälti sattuman kautta, eikä alkuvaiheen uraa välttämättä kannatakaan suunnitella liian tarkkaan vaan olla ennemmin avoin mahdollisuuksille ja eri vaihtoehdoille. Joskus tarvitaan sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä laatia useita hakemuksia, mutta koskaan ei pidä luovuttaa.

Hyviä tyyppejä tarvitaan työelämässä aina, ja Kauppis tarjoaa erinomaisen osaamispohjan uralle.

Mitä verkostot merkitsevät sinulle?

Verkostojen ja ystävyyssuhteiden luominen opiskelujen aikana on tärkeää ja hyödyllistä monellakin tavalla.

Suomessa piirit ovat suhteellisen pienet, ja opiskeluajoilta tuttuja naamoja putkahtelee työelämässä esiin toistuvasti. Aiempi tuntemus toisesta henkilöstä tekee luonnollisesti yhteistyöstä helpompaa, olipa kyse sitten kollegasta, asiakkaasta tai palveluntarjoajasta.

Kuitenkin ennen kaikkea verkostoituminen ja ystävyyssuhteiden luominen tekevät sekä opiskeluajasta että myöhemmästä elämästä hauskempaa! Yksi erinomainen keino luoda verkostoja on mennä mukaan opiskelijatoimintaan. Olipa valintana sitten joku KY:n jaostoista, valiokunnista tai vaikkapa AYY:n hallitus, niissä toimiminen tarjoaa kullanarvoisia kontakteja ja ystäviä loppuelämäksi.

Toimit tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläänä. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Kannan ylpeydellä Kauppiksen alumnin ja alumnisuurlähettilään titteleitä.

On mielenkiintoista seurata sivusta, miten koulu, sen tarjonta ja ihmiset siellä menevät eteenpäin. Jos omien kokemusten ja oppien jakaminen nykyopiskelijoille auttaa yhtäkin heistä, on se iso plussa.

Lisätiedot:

Haastattelun jälkeen Rantala työskenteli yli kolme vuotta Wärtsilällä Investor Relations Managerina ja syksystä 2022 lähtien Roviolla Senior Investor Relations Managerina. (2024)

Tutustu tarkemmin Emilia Rantalan urapolkuun LinkedInissä!

Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Emilia Rantalan tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa: www.aalto.fi/fi/kauppakorkeakoulu/kauppakorkeakoulun-alumnisuurlahettilaat.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Yhteistyö Julkaistu:

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.
Nanoselluloosaa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto panostaa sellututkimukseen edistääkseen siirtymää kohti vähähiilistä taloutta

Useat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja yritykset perustavat uraauurtavan EFP-tutkimusohjelman (Emission Free Pulping) perinteisten sellunvalmistusprosessien uudistamiseksi. Ohjelman teollisen mittakaavan merkityksellisyys edellyttää tutkijoiden ja teollisuuden kansainvälistä yhteistyötä.
KPMG:n räätälöity projekti, tiimi koolla
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijaprojektissa analysoitiin KPMG:n asemaa Suomen nopeasti kasvavilla konsultointimarkkinoilla

Tutkimuksen mukaan konsultointimarkkinat ovat kasvaneet poikkeuksellisen paljon viimeisten viiden vuoden aikana. Teknologiakonsultointi on viitoittanut kasvua ja se muodostaa suurimman osan markkinoista.