News

EU:lta kiistanalainen ehdotus digitaalisten tulojen verottamisesta jäsenvaltioissa

Tekniikka ja Talous -lehti on julkaissut Totti Könnölän, Ilkka Lakaniemen ja Ahti Salon artikkelin digitaalisten tulojen verottamisesta. Kirjoittajat tutkivat Aalto-yliopistossa alustatalouden haasteita Suomen Akatemian Platform Value Now -projektissa.

Euroopan komission mukaan digitaaliset yritykset maksavat veroa puolta vähemmän
kuin perinteiset yritykset. Esimerkiksi Amazon toimii eri puolilla EU:ta, mutta se on
sijoittanut alueellisen pääkonttorinsa Luxemburgiin nauttiakseen alhaisesta
yritysverosta. Komissio vaatikin viime vuonna Luxemburgia keräämään Amazonilta
noin 250 miljoonaa euroa maksamattomia veroja.

Vuonna 2016 komissio pyrki korjaamaan kansainvälisen yritysverojärjestelmän
perustavanlaatuisia valuvikoja tekemällä esityksen CCCTB:stä eli EU:n komission
vetämästä yhteisen ja yhdistetyn veropohjan hankkeesta. Esityksen mukaan
monikansalliset yritykset maksaisivat veroa niihin maihin, joissa voitot ovat syntyneet.
Esitys vaikuttaa perustellulta, jos näin voidaan välttää voittojen kaksinkertainen verotus
ja asiasta päästään sopuun EU:n ulkopuolellakin. Alustayritykset saattavat nähdä
esityksessä myös mahdollisuuden EU-verotuksensa normalisointiin.

CCCTB-hankkeen edistämiseksi Euroopan komissio ehdotti nyt maaliskuun lopussa
Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan valtiovarainministereiden pyynnöstä uutta
tilapäistä EU:n laajuista veroa digitaalisille palveluille. Tavoitteena on hillitä
yksittäisten jäsenvaltioiden sisämarkkinoiden toimintaa vahingoittavia toimenpiteitä.
Esimerkiksi Italiassa, Unkarissa ja Slovakiassa valmistellaan digitaalisten tulojen
kansallista verotusta.

Artikkeli on kokonaisuudessaan luettavissa Tekniikka ja Talous -lehden verkkoversiossa:
https://www.tekniikkatalous.fi/teknologiamurrokset/eu-n-digiverossa-on-paljon-riskeja-kaksinkertainen-verotus-alustatalouden-hidastuminen-kiistat-6723326

  • Published:
  • Updated:

Read more news

Photo by Unto Rautio. School of Business interior, stairs from the ground floor to the 1st floor.
Research & Art Published:

SUMMER INTERNSHIPS AT THE FINANCE FACULTY

We are primarily looking for students majoring in Finance, but we also welcome applications from students with other quantitatively oriented backgrounds. Completion of a Bachelor’s thesis or other relevant experience is a plus.
Creative Demo Day 29.11.2024 Aicha Manai, Kim-Niklas Antin. Sakari Heiskanen / Aalto 2024.
Campus, Cooperation Published:

Creative Demo Day event brought together arts and creative technologies from Aalto and Uniarts in Otaniemi

This Fall's creative industry pre-incubator participants from Aalto Digital Creatives and Uniarts Hub took the stage at the pitch event to present their business ideas to the public.
Sininen Pallo event in Dipoli (Otaniemi, Espoo) on November 30th. Event host was Noora Yau, a doctoral candidate from the Aalto University School of Arts and Design. Picture: Sofia Suokko.
Cooperation Published:
Mustaa puuta
Research & Art Published:

Unlocking the Mysteries of Super Black Materials: A novel wood-based solution

In the ever-evolving world of science and technology, there are certain phenomena that continue to captivate the minds of scientists, artists, and the general public alike. One such phenomenon is the enigmatic world of super black materials.