Minna Halme
Minna Halme (KTT) on vastuulliseen liiketoimintaan erikoistunut johtamisen professori Aalto yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän on työskennellyt vastuullisen liiketoiminnan parissa vuodesta 1990 sekä Suomessa, Ruotsissa Lundin yliopiston Kansainvälisessä Ympäristötalouden Instituutissa että Yhdysvalloissa Georgetownin yliopistossa. Hänen tutkimusalueitaan ovat vastuullinen liiketoiminta, ekologista ja kestävän liiketoiminnan innovaatiot, kiertotalous ja yritysvastuun yhteiskunnalliset vaikutukset. Halme on toiminut EU-tutkimushankkeissa vuodesta 1998 ja johtaa useita kansallisia projekteja.
Hän on ollut mukana perustamassa Aalto yliopiston poikkitieteellistä Creative Sustainability maisteriohjelmaa ja opettaa Aalto Executive MBA-ohjelmissa sekä kansainvälisessä CEMS-maisteriohjelmassa. Hän tekee yritysten kanssa tutkimusyhteistyötä vastuullisen innovatiivisen liiketoiminnan kehittämisessä.
Halme on Organization & Environment -lehden varapäätoimittaja ja kuuluu Business Strategy and the Environment, Technovation ja Scandinavian Journal of Management -lehtien toimituskuntaan. Hän on julkaissut lukuisissa tieteellisissä aikakauslehdissa johtamisen, kestävän liiketoiminnan ja kestävyystieteen alalla. Hän on saanut lukuisia kansainvälisiä tieteellisiä tunnustuksia: Distinguished Winner 2023 (Responsible Research in Business & Management), Business & Society journaalin parhaan artikkelin palkinto 2020 ja maailman suurimman johtamisen tutkimuksen seuran Academy of Managementin palkinnot kuten All-academy paras kansainvälinen konferenssipaperi 2018, Best paper of Social Issues in Management Division 2023, Best Unorthodox paper -palkinto 2018 ja neljä AOM-Best Paper Proceedings palkintoa (2013-2023).
Hän on Suomen Kestävän Kehityksen Asiantuntijapaneelin jäsen ja on toiminut presidentti Halosen neuvonantajaryhmässä YK:n kestävän kehityksen korkean tason paneelityössä. Hän on SOK:n kestävän kehityksen neuvonantajaryhmän ja Keskuskauppakamarin Vastuullisuuslautakunnan jäsen sekä Tukholman kauppakorkeakoulun Centre for Sustainable Markets (Misum) hallituksen jäsen. Hän on myös vastuullista kuluttamista edistävän Infinen asiantuntijapaneelin puheenjohtaja.
Minna Halme on kestävää kehitystä edistävän liiketoiminnan ja innovaatioiden tutkimuksen uranuurtaja Suomessa ja toimii aktiivisesti näiden edistämiseksi myös käytännössä. Hän on ollut perustamassa Creative Sustainability -maisteriohjelmaa, Aalto Sustainablity Hubia ja Aalto Global Impact -organisaatioita. Kordelinin Säätiö (2022) ja Suomen Akatemia (Akatemiapalkinto 2008) ovat palkinneet hänet tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.
Areas of expertise
Honors and awards
Akatemiapalkinto yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta
Academy of Management ONE Division Best Paper Award 2014
Korkeasti siteeratun artikkelin palkinto
Parhaan tieteellisen konferenssipaperin palkinto
Best paper award of the Social Issues in Management Division of the Academy of Management 2023
Vastuullisen johtamisen tutkimuksen kansainvälinen palkinto
Alfred Kordelinin Säätiön palkinto
Business and Society Best Paper 2020 Award
ONE Unorthodox Paper Award
Carolyn B. Dexter Award for Best International Paper
Research groups
- Sustainability in Business