Uutiset

Aallon innovaatio- ja yrittäjyystoiminta arvioitiin kovatasoiseksi

Aalto-yliopisto sijoittui MIT:n 200 yliopiston vertailussa viiden nousevan yliopiston joukkoon.

Innovaatio- ja yrittäjyystoimintaa tarjoavien yliopistojen menestystä arvioi amerikkalainen Massachusetts Institute of Technology, MIT. Aalto-yliopiston menestystekijöiksi arvioitiin lahjakkaiden yksilöiden johtama tasa-arvoinen ja ruohonjuuritason työ, vahva startup-yrittäjyyttä tukeva ilmapiiri ja Aalto-yliopiston ylimmän johdon tuki.

‒ On hienoa, että Suomessa ja Aallossa tehty hyvä työ saa tunnustusta. Tähän on päästy nostamalla Aalto-yliopiston perustamisesta lähtien innovaatiotoiminta ja yrittäjyys keskeisesti mukaan koulutukseen, tutkimukseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen koko yliopistossa, Aalto-yliopiston vararehtori Hannu Seristö iloitsee.

Vertailussa arvioitiin muun muassa yliopistojen innovaatioita tukevaa ilmapiiriä, tutkimusalueiden vahvuuksia, opiskelijoiden yrittäjyysmyönteisyyttä sekä valtion tarjoamaa tukea.

Hannu Seristö pitää opiskelijoiden uraauurtavaa työtä ja yhteistyötä yrittäjien kanssa merkittävinä kasvuyrittäjyyttä edistävinä tekijöinä.  

‒ Kokeneiden yrittäjien valmennus aloitteleville yrityksille muun muassa Startup Saunassa on ollut valtavan arvokasta. Myös ministeriöt ja erityisesti Tekes ovat tukeneet toiminnan kehittämistä. Yhteispelillä on saatu erittäin hyvää aikaan, mutta tekemistä riittää vielä paljonkin. Tavoitteet ovat korkealla ja kilpailu on kovaa eikä tässä muu auta kuin juosta entistä lujempaa, Seristö jatkaa.

Aalto-yliopisto sijoittui arvioidusta 200 yliopistosta viiden ”nousevan tähden” joukkoon, jotka toimivat haasteellisissa ympäristöissä ja kykenevät avaamaa uusia teitä käytännön sovelluksille innovaatioekosysteemin kannalta vähemmän suotuisissa olosuhteissa. Tähän joukkoon lukeutuvat myös University of Auckland (Uusi-Seelanti), University of Michigan (USA), KAIST (Etelä-Korea) ja Technion (Israel). Rankingissa korkeimmalle sijoittuivat alan kolme huippuyliopistoa, MIT (USA), Stanford University (USA) ja University of Cambridge (Iso-Britannia), jotka tunnetaan korkeatasoisesta tutkimuksesta, opetuksesta sekä maailmanlaajuisista, merkittävistä keksinnöistä. Stanfordin yliopiston kanssa Aalto-yliopisto on tehnyt jo vuosia läheistä yhteistyötä.

Aalto-yliopiston panostus kasvuyrittäjyysopetukseen alkaa tuottaa hedelmää. Esimerkiksi Aalto Ventures Program (AVP) on parissa vuodessa valmentanut lähes 3000 perusopiskelijaa yrittäjyyteen.

Yliopistojen arviointi julkaistiin 25. heinäkuuta. Lue koko arviointi Creating university-based entrepreneurial ecosystems evidence from emerging world leaders (rhgraham.org, pdf-tiedosto)

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Ihminen, joka katsoo kohti tulevaisuutta
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Viisi vinkkiä, joilla voit kehittää luovuuttasi tänä keväänä ja kesänä

YK viettää Maailman luovuuden ja innovaatioiden päivää 21. huhtikuuta. Kokosimme vinkkejä luovuuden oppimiseen.
Kaksi tummiin pukeutunutta miestä istuu suunnittelemiensa huonekalujen keskellä
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aaltolaisten muotoilua esillä Milanon huonekalumessuilla

Italialaisen muotoilijan ja japanilaisen arkkitehdin suomalaisesta kulttuurista inspiroitunutta yhteistyötä nähdään Salone del Mobile -messuilla Milanossa huhtikuussa. INTERDEPENDENCE-näyttelyssä on esillä myös muita projekteja Aallosta.
Opiskelijoita tutkimassa kirjaston hyllyjen sisältöä
Opinnot Julkaistu:
Two African women working on a project
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Yrittäjyyden sisällyttäminen metsä- ja maatalouskoulutukseen on ratkaisevan tärkeää Afrikalle

Apulaisprofessori Patrick Shulist kehittää yrittäjyyskoulutusta yhdessä afrikkalaisten kumppaneiden kanssa.