Uutiset

Marcus Wallenberg –palkinto professori Herbert Sixtalle puupohjaisten tekstiilikuitujen kehittämisestä

Vuoden 2022 Marcus Wallenberg -palkinto myönnetään professori Herbert Sixtalle ja professori Ilkka Kilpeläiselle uudenlaisten ionisten liuottimien ja tekstiilikuitujen prosessin kehittämisestä. Innovaation avulla puubiomassasta voidaan tuottaa korkealaatuista tekstiilikuitua.
Prize winners
Vasemmalta Mikael Hannus, Marcus Wallenbergin säätiö, Herbert Sixta, Aalto-yliopisto, Ilkka Kilpeläinen, Helsingin yliopisto ja Johanna Buchert, Marcus Wallenbergin säätiö. Kuva: Aalto-yliopisto Mikko Raskinen

Ruotsin kuningas ojensi vuoden 2022 Marcus Wallenberg -palkinnon professori Ilkka Kilpeläiselle ja professori Herbert Sixtalle Tukholmassa 11. lokakuuta pidetyssä seremoniassa. Marcus Wallenberg -palkinto on kansainvälinen palkinto, jonka tarkoituksena on tunnustaa, kannustaa ja rohkaista uraauurtavia tieteellisiä saavutuksia, jotka edistävät merkittävästi tietämyksen laajenemista ja teknistä kehitystä metsätaloudelle ja metsäteollisuudelle tärkeillä aloilla.

Tekstiilikuitujen kysyntä kasvaa tulevaisuudessa maapallon väestönkasvun vuoksi. Tekstiileissä tällä hetkellä pääasiallisesti käytettävä selluloosakuitu on puuvilla, mutta sen tuotantoa ei voida lisätä kattamaan kysynnän kasvua. Selluloosapohjaisten muuntokuitujen ominaisuudet ovat hyvin samankaltaisia puuvillan kanssa ja siksi niissä nähdään paljon mahdollisuuksia.

Selluloosapohjaisia muuntokuituja valmistetaan pääasiassa joko viskoosiprosessillatai lyocell- prosessilla. Viskoosin valmistusprosessiin liittyy ympäristönäkökulmia prosessissa käytettävän myrkyllisen rikkihiilen vuoksi ja lyocell-prosessin haittana taas on liuottimen epästabiilius. Näiden haasteiden vuoksi tutkimuspanostusta on kohdennettu laajasti erilaisten selluloosaliuottimien kehitykseen. Ioniset liuottimet ovat herättäneet kiinnostusta vihreänä vaihtoehtona orgaanisille liuottimille eri prosesseissa. Ioniset liuottimet ovat suoloja, joiden sulamispiste on alle 100 astetta ja joilla on ainutlaatuisia ominaisuuksia, kuten alhainen höyrynpaine, hyvä lämmönkestävyys ja erilaisten orgaanisten ja epäorgaanisten aineiden hyvä liuotuskyky.

Uutta ionisiin liuottimiin pohjautuvaa muuntokuitujen valmistusprosessia on kehitetty kahden tutkimusryhmän yhteistyönä Helsingin yliopistossa ja Aalto-yliopistossa. Tutkimuksissa identifioitiin ja syntetisoitiin uudenlaisia tehokkaita ionisia liuottimia ja kehitettiin niiden avulla selluloosamuuntokuitujen tuotantoprosessi. Tällä hetkellä prosessin toimivuutta testataan suuremmassa mittakaavassa. Professori Kilpeläisen johtama ryhmä Helsingin yliopistolla keskittyi kehittämään orgaanisiin emäksiin pohjautuvia ionisia liuottimia puubiomassan, kuten valkaistun tai valkaisemattoman massan, tai kierrätetyn selluloosamassan, liuottamiseen. Professori Sixta ryhmineen Aalto-yliopistossa on puolestaan kehittänyt liotetun selluloosan kehruuprosessin tekstiilikuitujen valmistamiseksi.

”Tästä ainutlaatuisesta yhteistyöstä on tuloksena uusi, kestävä tapa tuottaa tekstiilikuitua puusta. Tämän innovaation myötä  metsäteollisuudelle avautuu liiketoimintamahdollisuuksia, jotka pohjautuvat täysin uudentyyppisiin tuotteisiin”, sanoo Johanna Buchert, Marcus Wallenberg - palkintolautakunnan puheenjohtaja.

Palkinnon voittajat:

Professori Herbert Sixta syntyi Itävallassa vuonna 1954. Hän väitteli tohtoriksi fysikaalisesta kemiasta Innsbruckin yliopistossa vuonna 1982 ja suoritti habilitaation Grazin teknillisessä yliopistossa vuonna 1995 puu-, sellu- ja kuituteknologian alalta. Hän on toiminut professorina Aalto-yliopistossa vuodesta 2007 ja ollut biotuotteiden ja biotekniikan laitoksen johtaja. Sixta on tehnyt pitkän uran teollisuudessa Lenzing AG Austrian palveluksessa keskittyen kehittämään teollisia regeneroituja selluloosakuituja ja niiden prosessointia.

Professori Ilkka Kilpeläinen syntyi Suomessa vuonna 1963. Hän väitteli tohtoriksi orgaanisesta kemiasta vuonna 1993 Helsingin yliopistossa. Vuonna 1995 hänet nimitettiin orgaanisen kemian dosentiksi Helsingin yliopistoon ja vuonna 2003 rakennekemian dosentiksi Oulun yliopistoon. Kilpeläinen toimi kemian professorina Oulun yliopistossa 2001–2003. Vuodesta 2003 lähtien hän on ollut orgaanisen kemian professori Helsingin yliopistossa. Kilpeläinen on lisäksi Liuotin Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Yritys on perustettu ionisten liuottimien tuotannon laajentamiseksi teolliseen mittakaavaan.

A portrait of professor emeritus Herbert Sixta.

Emeritusprofessori Herbert Sixta: "Professorin tärkein tehtävä on auttaa nuoria ihmisiä heidän uransa rakentamisessa."

Pitkän uran sekä yliopistoissa että metsäteollisuudessa tehnyt professori Herbert Sixta jäi virallisesti eläkkeelle maaliskuussa 2022. Itävallassa 25 vuotta työskennellyt Sixta saapui Aaltoon vuonna 2007, jossa hänen työnsä biojalostuksen parissa auttoi muun muassa luomaan Ioncell-prosessin, joka muuttaa käytetyt tekstiilit, sellun ja paperin uusiksi tekstiilikuiduiksi kestävästi ja ilman kemikaaleja.

Uutiset
FINIX-tutkimushanke loi tulevaisuuden kierrätetyn vaatemalliston

Visio 2030: Tältä näyttää tulevaisuuden vaatemallisto

Vanhoista käsipyyhkeistä ja käytetyistä työvaatteista syntyi muotisuunnittelijoiden käsissä kestävän kehityksen vaatemallisto.

Uutiset
Blue Ioncell shirt

Ioncellin pilottilinjasto käynnistyi – ekokuidusta tuli puuvillaa lujempaa ja siitä tehty toppi sai sinisen värinsä suomalaiselta pellolta

Tekstiilikuidun lisäksi pilottilinjastoa hyödynnetään tulevaisuudessa esimerkiksi puupohjaisten hiilikuitujen materiaalien kehittämisessä.

Uutiset
Aikaisempi Ioncell-lankoja

Jenni Haukio pukeutuu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla Aalto-yliopistossa tehtyyn ekologiseen Ioncell-pukuun

Ioncell on uusi menetelmä, jolla voidaan valmistaa laadukasta tekstiilikuitua puusta tai kierrätysmateriaaleista.

Uutiset

Kuvia 11.10.2022 pidetystä palkintojenjakotilaisuudesta

Herbert Sixta
The King presents the award
Herbert Sixta

Kuvat: Marcus Wallenberg Foundation, Johan Gunseus

The King presents the award
Herbert Sixta
Herbert Sixta
Herbert Sixta
Herbert Sixta
Herbert Sixta
Herbert Sixta
Herbert Sixta
The King presents the award
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
Yhteistyö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026