Uutiset

Laatua yhdessä – Hyvinvointia ja jaksamista tukemassa

Wellbeing Desk -palvelupisteessä on aaltolaisia varten monen alan ammattilaisia
Tiina Pylkkönen seisomassa palvelupisteen ovella.
Tiina Pylkkönen toivottaa henkilöstön tervetulleeksi hyvinvoinnin palvelupisteelle Kandidaattikeskukseen.

Hyvinvoiva yhteisö koostuu hyvinvoivista yksilöistä. Kun opettaja voi hyvin, hän pystyy huolehtimaan opiskelijoidensakin jaksamisesta. Ryhmä voi onnistua työssään, kun sen jäsenillä on kokemus arvostamisesta, osallistumisesta ja erilaisuuden huomioimisesta. Esimerkkejä hyvinvoinnin tärkeydestä on lukuisia.

Oasis of Radical Wellbeing on Aalto-yliopiston kehityshanke, joka runsaan vuoden ajan on tuonut esiin ja testannut uusia hyvinvointia luovia toimintamalleja ja kehittänyt palveluja. Tietoa hyvinvoinnista jaetaan yhteisölle eri kanavissa, esimerkiksi verkkosivuston, blogin, videoiden ja sosiaalisen median kautta.

Wellbeing Desk tarjoaa keskustelua ja ohjausta

Yksi hankkeen piirissä syntynyt palvelu on Kandidaattikeskuksessa toimiva hyvinvoinnin palvelupiste, Wellbeing Desk, jossa tarjotaan henkilöstölle neuvontaa ja ohjausta työhyvinvointiin ja työkykyyn liittyvissä asioissa. Toimintaan on kuulunut myös kuukausittaisia keskusteluja henkilöstölle inkluusion, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämisestä työyhteisössä.

Yhteisökehittäjä Tiina Pylkkönen on toiminut Oasis-hankkeessa sen alusta asti ja on mukana maaliskuussa aloittaneen palvelupisteen toiminnassa.

”Kynnyksemme on hyvin matalalla, asiakkaalla ei tarvitse olla ongelmaa tullakseen tänne. Meidän kanssamme voi tulla pallottelemaan vaikkapa opetukseen liittyviä ajatuksia, jakamaan iloa työssä onnistumisesta tai pohtimaan omaa jaksamista. Meillä on päivystäjinä eri alojen ammattilaisia, esimerkiksi pedagogiikan asiantuntijoita, häirintäyhteyshenkilöitä ja luottamushenkilöitä”, Tiina Pylkkönen kertoo.  

Palvelupisteen henkilöstö kokoaa asiakkailta jatkuvasti palautetta ja testaa erilaisia menetelmiä ja toimintatapoja.

”Noudatamme tietoisesti laatutyön käytäntöjä, keräämme palautetta ja etenemme pienin askelin kehittäen toimintaa koko ajan. Esimerkiksi tammikuun alusta uudistamme päivystyskäytäntöämme juuri syksyn kokemuksen perusteella”, Pylkkönen sanoo.

Koska toiminnassa on mukana laajasti ammattilaisia eri puolilta yliopistoa, on tehokas koordinointi ja avoin tiedon jakaminen tärkeää. Toimintaa aloitettaessa saatiin hyödynnettyä opiskelijoiden vastaavasta palvelupisteestä jo muutaman vuoden ajalta kerättyjä kokemuksia.

”Yksi tärkeä edistysaskel on myös, että olemme saaneet rakennettua täällä yhteisössä hyvinvoinnille edistysmyönteistä kehittämisverkostoa”, Pylkkönen muistuttaa.

Vieläkö teillä on jotakin kehitettävää? ”Ainakin meidän pitäisi saada toimintaamme paremmin tunnetuksi, sillä tieto palvelupisteestä ei vielä ole saavuttanut kaikkia aaltolaisia, ja enemmänkin mahtuisi asiakkaita. Meillä on kevään aikana tarkoituksena näkyä enemmän henkilöstön arjessa”, Tiina Pylkkönen kertoo.

Wellbeing Desk sijaitsee osoitteessa Otakaari 1, huone Y163. Tiloissa voi piipahtaa aukioloaikoina, ja yhteyttä voi ottaa myös etänä.

Työhyvinvointi on tärkeää koko yliopistossa

Aalto-yliopiston henkilöstöjohtaja Riitta Silvennoinen pitää yhteisöllisyyttä ja työhyvinvointia ensiarvoisen tärkeänä koko yliopistossa.

”Edellisen työhyvinvointikyselyn perusteella tunnistettiin kaksi yliopiston laajuista kehityskohdetta: jaksaminen ja menestyminen muuttuvassa työympäristössä sekä inklusiivinen työyhteisö. Hyvinvoinnin palvelupiste, Wellbeing Desk, on yksi konkreettinen toimenpide, jolla pyrimme tukemaan työssä jaksamista ja työhyvinvointia.”

”Pandemian aika on koetellut meitä, ja työmme on muuttunut monin tavoin. Nyt on tärkeää pitää huolta sekä itsestämme, toisistamme että koko yhteisöstä, jotta meillä kaikilla olisi hyvä olla työpaikalla ja opinnoissa”, Silvennoinen sanoo.

* * *

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) auditoi Aalto-yliopiston laatujärjestelmän tammikuussa 2023. Yliopisto on toimittanut Karviin itsearviointiraportin auditointia varten. Raportti tuo esiin laadukkaita menettelytapoja hyvinvoinnin edistämisessä, ja Oasis of Radical Wellbeing ja Wellbeing Desk ovat esimerkkejä näistä.

Lue lisää

Hyvinvoinnin avaimet

Oasis of Radical Wellbeing

Autamme sinua ja yhteisöäsi löytämään keinoja oman hyvinvoinnin kehittämiseen.

Wellbeing desk logo bubbles on light blue background

Wellbeing Desk - hyvinvointia koko Aallon henkilöstölle

Matalan kynnyksen palvelupisteestä saat neuvontaa ja palveluohjausta työhyvinvointiin ja työkykyyn liittyvissä asioissa.

Palvelut
Hyvinvoinnin avaimet

Hyvinvoinnin avaimet -sarja on täällä

Oasis of Radical Wellbeing - projektin Hyvinvoinnin avaimet -sarja tuottaa ja kerää hyvinvointimateriaaleja (tieteeseen pohjautuvia artikkeleita, podcast-jaksoja, videoita, koulutuksia ja harjoituksia) kuukausittain vaihtuvista hyvinvointiteemoista.

Uutiset
Kampus, ilmakuva

Laatujärjestelmän auditointi 2022/23

Aalto-yliopiston laatujärjestelmä auditoitiin alkuvuonna 2023 ja seuraava järjestelmäauditointi on 2029.

Aalto-käsikirja
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Ihminen, joka katsoo kohti tulevaisuutta
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Viisi vinkkiä, joilla voit kehittää luovuuttasi tänä keväänä ja kesänä

YK viettää Maailman luovuuden ja innovaatioiden päivää 21. huhtikuuta. Kokosimme vinkkejä luovuuden oppimiseen.
Vuoden 2023 kunniatohtorit
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet Julkaistu:

Viisi uutta tekniikan kunniatohtoria Aaltoon 2024

Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa tohtoripromootiossa kesäkuussa.
Front and back covers of book called Unfolding Public Art. Text in red, book covers in sand colour.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:
KY United -jalkapallojoukkue, 2024. Kuva: Eemil Kari
Yliopisto Julkaistu:

Jalkapallojoukkue KY United kohtaa sensaatiomaisesti Käpylän Pallon edustusjoukkueen tiistaina 16.4.2024

KY United saa vastaansa Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan KäPan Suomen Cupin 3. kierroksella.