Uutiset

Aalto on nappipaikka, jossa voi kehittää sekä kaupallista että taiteellista puoltaan

Lukio-opiskelijoiden tiede- ja taideprojekteja tukevan yhdistyksen perustaminen poiki Edvin Ingmanille opiskelupaikan Kauppakorkeakoulun Erityiset saavutukset -valintaryhmässä.
Kuvassa näkyy Edvin Ingman Kauppakorkeakoulun portaikon lähellä.
Edvin Ingmanin erityinen saavutus oli Hautomo-niminen yhdistys, jonka tuella lukio-opiskelijat pystyivät tekemään itsenäisesti projekteja omista intohimon kohteistaan. Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto.

Lukioaikanaan Kauppakorkeakoulun ensimmäisen vuoden opiskelija Edvin Ingman ja hänen ystävänsä miettivät, miten he voisivat auttaa koulukavereitaan toteuttamaan kiinnostustaan tieteeseen tai taiteeseen päämäärätietoisesti. He perustivat Hautomo-nimisen yhdistyksen, jonka tuella opiskelijat pystyivät tekemään itsenäisesti projekteja omista intohimon kohteistaan.

Hautomo kiinnosti ja innosti, ja sen toiminta integroitiin osaksi Espoon lukioiden kurssitarjotinta. Se jopa listattiin HundrED-projektin sadan maailmanlaajuisesti innostavan koulutusinnovaation joukkoon. Kaiken kukkuraksi Hautomon perustaminen poiki Edvin Ingmanille opiskelupaikan, sillä se oli se erityinen saavutus, jonka avulla hän pääsi sisään Kauppakorkeakouluun Erityiset saavutukset -valintaryhmässä.

En alun perin ajatellut, että minulla olisi jokin erityinen saavutus, sillä en ole voittanut mitään kilpailua tai pokaalia.

Edvin Ingman

”En alun perin ajatellut, että minulla olisi jokin erityinen saavutus, sillä en ole voittanut mitään kilpailua tai pokaalia. Mutta kun kuulin eräältä ystävältäni Erityiset saavutukset -valintaryhmästä, ajattelin, että ehkä Hautomo on sittenkin jotain sellaista erityistä, mitä kaikki lukiolaiset eivät ole tehneet”, Edvin Ingman kertoo.

”Olin lukioaikana käyttänyt todella paljon aikaa Hautomon kehittämiseen ja vaikka olin hoitanut myös kouluntyöni asiallisesti, en ollut erityisesti tähdännyt parhaisiin arvosanoihin. Ajattelin, että Erityiset saavutukset -valintaryhmässä voisin hyödyntää panostani Hautomoon myös yliopistoon pääsemisessä, sillä en ollut täysin varma, pääsisinkö omilla arvosanoillani sisään todistusvalinnan kautta.” 

Ideoista projekteiksi, innovaatioiksi ja yrityksiksi

Idea Hautomon perustamiseen lähti monien lukioikäisten nuorien halusta toteuttaa itseään ja ideoitaan sekä siitä, etteivät he välttämättä tiedä, miksi ja miten he voisivat tämän päämäärätietoisesti tehdä. Hautomon tarkoituksena onkin, että nuorten ideoista haudotaan kunnianhimoisia, toteuttamiskelpoisia projekteja, joilla on selkeä tavoite ja joista voi syntyä oikeita innovaatioita tai jopa sysäys yrityksen perustamiselle.

”Hautomon ideana on auttaa löytämään projektille sopiva toteuttamiskulma ja saamansa rahoituksen turvin se pystyy myös rahoittamaan projekteja. Eräässä projektissa lähetettiin sääpallo avaruuden rajamaille ja tehtiin siihen liittyen tieteellistä tutkimusta. Itse tein Hautomo-projektinani lyhytelokuvan”, Edvin Ingman kertoo.

Paitsi yrittäjähenkinen, Edvin Ingman kertoo olevansa myös taiteellinen, kuten lyhytelokuvaprojektin tekeminenkin osoittaa. Talous, innovaatiot ja kaupallinen ala ovat aina kiinnostaneet häntä, joten Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ja Aallon tarjoama mahdollisuus sisällyttää opintoihin myös taiteen, suunnittelun ja arkkitehtuurin opintoja tuntui houkuttelevalta.

”Aalto-yliopisto on aivan nappipaikka, koska täällä pystyy kehittämään paitsi kaupallista, myös taiteellista puoltaan, jos yhdistää tutkintoonsa opintoja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun puolelta.”

Oikea kulma saavutuksen pitchaamiseen

Erityiset saavutukset -valintaryhmässä pyrkimistä suunnittelevia Edvin Ingman kehottaa käyttämään reilusti aikaa vapaamuotoisen hakemuksen laatimiseen. Myös suosituskirjeen kirjoittaja kannattaa valita huolella.

”Oman saavutuksen pitchaaminen rajatussa tilassa ei ole ihan helppoa. Pitää osata tiivistää ja löytää oikea kulma, jolla oman erityisen saavutuksensa tuo esille. Omaan saavutukseni löysin hyvän kulman, kun kerroin, että se mitä minä olen tehnyt, on auttanut muita nuoria löytämään intohimojaan ja toteuttamaan niitä”, Edvin Ingman kertoo.

Oman saavutuksen pitchaaminen ei ole ihan helppoa. Pitää osata tiivistää ja löytää oikea kulma, jolla tuo saavutuksensa esille.

Edvin Ingman

”On myös hienoa, jos löytää suosituskirjeen kirjoittajaksi henkilön, joka tuntee sinut ja sen, mitä olet tehnyt. Silloin suosituskirjeessä voi tulla esille sellaisia näkökulmia, joita et ole itse osannut ajatellakaan. Omalla kohdallani kävi näin onnellisesti, sillä oma suosittelijani oli lukioni entinen rehtori, joka oli seurannut Hautomoa läheltä ja osasi kertoa minusta ja tekemisestäni hyvin monipuolisesti.”

Edvin Ingmanin ensimmäinen opiskeluvuosi on sujunut hyvin, vaikka korona onkin tehnyt siitä erilaisen kuin hän etukäteen ajatteli. Opiskelijatapahtumien puuttuminen harmittaa, mutta opiskelukavereita on löytynyt erilaisten etätapahtumien ja opiskeluun liittyvien ryhmätöiden myötä. Edvin Ingman näkee kuitenkin etäopiskelussa myös hyviä puolia.

”Etäily on toisaalta raskasta, mutta toisaalta vapauttavaa, sillä kun luennot löytyvät netistä, voi itse päättää omat aikataulunsa ja sen, missä opiskelee. Kurssikavereille pitää myös antaa kiitosta. He ovat antaneet tosi paljon voimia jaksaa tätä etänä opiskelua.”

 

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu varaa vuosittain enintään 12 suomenkielisen Kauppatieteiden kandidaattiohjelman aloituspaikkaa henkilöille, joilla on lukioaikana saavutettuja, erittäin merkittäviä saavutuksia esimerkiksi urheilun, yrittäjyyden tai taiteen aloilla. Erityiset saavutukset -valintatapa on yksi keino saada Kauppakorkeakouluun monimuotoinen opiskelijakunta, jolla on hyvät edellytykset menestyä opinnoissaan. Kansainvälisten kokemusten mukaan intohimoisesti tavoitteensa eteen työskennelleet ja näin poikkeuksellista menestystä saavuttaneet henkilöt menestyvät hyvin myös opinnoissaan. Lisätietoja löydät Opintopolusta.

Lue lisää

Kuvassa näkyvät kauppatieteiden opiskelijat Aino Piipponen, Joel Nurminiemi ja Milja Mieskolainen. Kuvan otti Roope Kiviranta Aalto-yliopistosta.

Opiskelijaksi 500 kilometrin päähän kotoa

Aino Piipposelle, Joel Nurminiemelle ja Milja Mieskolaiselle opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tarkoitti muuttoa satojen kilometrien päähän kotipaikkakunnalta. He suosittelevat valintaansa lämpimästi myös muille.

Uutiset
Kuvassa näkyy rahoituksen opiskelija Mirja-Liisa Kauppila. Kuvan otti Markus Havia.

Rahoituksen osaamisella voi tehdä myös paljon hyvää

Yhteisöllisyys ja erinomaiset työllistymismahdollisuudet viehättävät Mirja-Liisa Kauppilaa, joka on yksi harvoista naisista rahoituksen pääaineopiskelijana.

Uutiset
Kuvassa näkyy kauppatieteiden opiskelija Leo Sappinen. Kuvan otti Roope Kiviranta Aalto-yliopistosta.

Kaksoistutkinnolla Kauppakorkeakouluun

Yo-merkonomi Leo Sappinen yllätti sekä itsensä että ystävänsä, kun pyrki ja pääsi Aallon Kauppikseen.

Uutiset
Kuvassa Eero Kaarsalo lukee Finlandia-palkinnon voittanutta kirjaa. Kuvan otti Tiina Leppänen.

Haaveet elokuvaohjaajan opinnoista vaihtuivat kauppatieteiden opiskeluun

Taidetta ja kulttuuria monipuolisesti harrastanut Eero Kaarsalo kirjoitti voitokkaan Pikku-Finlandia -kirjallisuusesseen ja sai opiskelupaikan Kauppakorkeakoulussa Erityiset saavutukset -valintaryhmän kautta.

Uutiset
Students at the new BIZ building by Unto Rautio

Kauppatieteiden kandidaattiohjelma, Otaniemen kampus

Aalto-yliopiston Kauppatieteiden kandidaattiohjelma tarjoaa laaja-alaiset tiedot ja taidot liiketaloustieteissä. Kaupallinen tutkinto avaa lukuisia ovia yhteiskunnan kehittämiseen erityisesti liiketoiminnallisesta näkökulmasta.

Koulutustarjonta
Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan. Uusimmat julkaisut ovat pääaineryhmissä ensimmäisinä.

Kauppakorkeakoulu
Picture of students sitting in front of the School of Business

Chatta med våra studerande

Funderar du på hur det är att studera vid Aalto-universitetets handelshögskola? Eller hurdant studentlivet är på Aaltos campus i Otnäs eller vid Handelshögskolans enhet i S:t Michel? Nu kan du chatta direkt med våra studentambassadörer via plattformen Unibuddy. Studentambassadörerna (Unibuddies) är nuvarande studerande som vill hjälpa potentiella studerande genom att dela med sig av sina erfarenheter av Aalto-universitetets handelshögskola.

Handelshögskolan
Opiskelijoita Aalto-yliopistossa, kuvaaja Unto Rautio

Lähtölaskenta yhteishakuun

Mikä tekee opiskelusta Aallossa ainutlaatuista ja millaista eri aloilla opiskelu on? Seuraava tapahtuma järjestetään keväällä 2022!

Opiskelu Aallossa
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijat kesällä ulkona.
Opinnot Julkaistu:

1808 uutta opiskelijaa hyväksytty Aalto-yliopiston kandidaattiohjelmiin – onnea kaikille valituille!

Korkeakoulujen yhteishaun tulokset on julkaistu Opintopolku-palvelussa.
Esiintymistaito
Opinnot Julkaistu:

Tervetuloa käytännönläheiselle esiintymistaidon kurssille!

Oletko innostunut esiintymisestä vai onko se ihan kamalaa puuhaa? Vai sekä että?
Crystal Flowers exhibition Collineation Grounds. Photo: Mikko Raskinen.
Kampus, Opinnot Julkaistu:

Sinnikkäät opiskelijat toteuttivat matematiikkaa ja taidetta yhdistävän näyttelyn poikkeusoloissakin

Collineations grounds -näyttelyä kehystää Kandidaattikeskuksen suojattu sisäpiha ja sen tummanpunainen tiili, musta graniitti ja kuparipinnoitettu julkisivu.
Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelija tekee sähkötöitä.
Opinnot Julkaistu:

Sähköpajakurssilla rakennettiin huikeita kurssitöitä myös korona-aikana

Opiskelijat esittelivät tekemänsä sähkölaitteet videoiden avulla.