Puuglitteri – kimaltava puu
Upeasti hohtavan pinnan salaisuus on luonnon oma ihmeaine nanoselluloosa, jota voidaan valmistaa puun lisäksi esimerkiksi bakteereista ja maatalousjätteestä.
Miten voimme hälventää luonnon ja kulttuurin kahtiajakoa arkkitehtuurin keinoin? Millainen tila yhdistää ennemmin kuin erottaa? Miten voimme elää yhdessä ihmistä laajemmassa yhteisössä? Muiden muassa näitä kysymyksiä käsitellään kesien 2022 ja 2023 aikana Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon välisellä tapahtumapihalla Alusta-paviljongissa.
Savesta rakennettu, kasvien kansoittama Alusta on pölyttäjien pyhättö ja kaikkien elollisten kohtaamispaikka. Alustassa kasvaa yli 1 000 kasvia.
Tuttu kosteikkokasvi osmankäämi taipuu tekstiilituotteiksi ja -täytteeksi aina sisustustekstiileistä muotiin.
Osmankäämi pesee untuvan ja polyesterin eettisyydessä ja ekologisuudessa. Turvesoiden ennallistaminen osmankäämiviljelyyn pienentäisi merkittävästi Suomen päästöjä, sanoo höytyvätäytettä kehittävä Fluff Stuff.
Sun-powered Textiles -projektin takeissa aurinkokennotekstiilitutkimuksen tulokset ovat hypisteltävissä.
Sun-powered Textiles -projektin tulokset näytillä syyskuussa
Lähes puolet myyntiin kasvatetuista kukista päätyy roskikseen eikä kuluttajia ilahduttamaan. Muotoilun maisteriopiskelija ja kukkafani Irene Purasachit keksi ongelmaan ratkaisun ja tuli Suomeen sitä toteuttamaan.
Dippaus kasvipohjaisessa seoksessa muodostaa suojaavan kalvon vihanneksen pintaan. Opiskelijatiimi esittelee pian ideansa kansainvälisessä biotekniikan kilpailussa.
This exhibition is inspired by often asked questions related to bio-based materials like: Why recycle bio-based materials? Can bio-based materials replace plastics? Does it make sense to use trees as materials? These questions are addressed by ten displays consisting of some fascinating examples of ongoing or previous student projects.
Materialising the Future: Taustoja, projektit ja näyttely in Designs for a Cooler Planet 2021:ssa
Muotoilija Noora Yau ja materiaalitutkija Konrad Klockars tekevät puusta väriä, joka on läpinäkyvää mutta loistaa kuin riikinkukon sulat ja koppakuoriaisen selkä.
Upeasti hohtavan pinnan salaisuus on luonnon oma ihmeaine nanoselluloosa, jota voidaan valmistaa puun lisäksi esimerkiksi bakteereista ja maatalousjätteestä.
Muotoilija Noora Yau ja materiaalitutkija Konrad Klockars taikovat puusta väriä, joka on läpinäkyvää, mutta hohtaa kuin hankajalkainen rantavedessä. Työssä auttaa hyvä kemia ja vapaus esittää tyhmiäkin kysymyksiä.
Merileväpaviljonki on esillä A Bloc -kauppakeskuksessa Otaniemessä 16.11-16.12.2020. Voit tutustua Julia Lohmannin Kombu Ahtola -leväteokseen Helsingin Annantalolla (Annankatu 30) 20.8.2020–31.1.2021.
Tammikuussa 2020 Davosissa Maailman talousfoorumissa esillä ollut teos on nyt nähtävissä Otaniemen A Bloc -kauppakeskuksessa.
Merileväpaviljonki voitti Dezeen Awards 2020 -kilpailussa kestävän suunnittelun kategorian.
Peltoluksus-projekti tutki kasveja, joiden avulla synteettiset tekstiilivärit voitaisiin korvata kestävällä ja eettisellä tavalla.
Marimekko yhdisti voimansa Natural Indigo Finlandin kanssa käyttääkseen luonnollista indigonsinistä väriä, joka on uutettu morsinkokasvista. Yhteistyömalliston vaatteet ja laukut on teollisesti painettu Marimekon Herttoniemen tehtaalla. Nämä tuotteet osoittavat, että muotia voidaan tuottaa paikallisemmin, kestävämmin ja läpinäkyvämmin, luoden ymmärrystä kestävän muotiteollisuuden tulevaisuudennäkymistä ja mahdollisuuksista.
Materiaali: Puuvilla
Väri: Morsingosta uutettu insigo
Tekniikka: Teollinen painatus
Vuosittainen näyttelysarja, joka tarjoaa toiveikkaita näkymiä kestävään tulevaisuuteen monialaisten ja luovien konseptien kautta.
Kaikki mitä Designs for a Cooler Planet -tapahtumasta tarvitsee tietää - usein kysytyt kysymykset koottuna samaan paikkaan.
Kaikki aiempien vuosien Designs for a Cooler Planet materiaalit koottuna kätevästi samaan paikkaan.