Toksinen positiivisuus – miten myönteisyydestä tulee myrkkyä?

Kyllä, kiitollisuuden ja hyvinvoinnin välillä on useissa tutkimuksissa löydetty yhteyksiä. Päiväkirjan pito voi tuoda kiitollisuuden kautta lisää onnellisuutta elämään. Ongelmista selviytyminen voi kasvattaa resilienssiä ja vahvistaa tunnetta siitä, että vaikeista tilanteista voi selvitä jatkossakin. Mutta jos kaikkeen suhtaudutaan siten, että on asenteesta kiinni, kuinka tilanteista selviää, ja että jokaisella pilvellä on kultareunuksensa, jos sen vaan haluaa nähdä, lähestymme ilmiötä nimeltä toksinen positiivisuus.

Mitä toksinen positiivisuus tarkoittaa?

Toksiselle positiivisuudelle ei ole (vielä) vakiintunutta tieteellistä määritelmää, mutta sillä viitataan yleisesti käytökseen, joka korostaa positiivista ja optimistista suhtautumista tilanteisiin, ja väheksyy, minimoi tai jopa kieltää kaikki muut tunteet haitallisina. Termin keksijänä pidetään Judith Halberstramia, mutta se pohjaa vahvasti 1980-luvulla Yhdysvalloissa alkaneeseen tutkimukseen epärealistisesta optimismista.

Onnellisuutta ja asennetta voidaan työstää mutta vain tiettyyn rajaan asti. Toksisen positiivisuuden suurimpia varjopuolia on se, että se ei suo tilaa muille tunteille. Sen myötä saatamme alkaa nähdä negatiivisuuden, tyytymättömyyden ja onnettomuuden moraalisina vikoina ja yksilöiden epäonnistumisina. Valittaja ei valita asiasta, vaan hänellä on asenneongelma. Masentunut ei vain ole tehnyt tarpeeksi työtä onnellisuutensa eteen. Työkuorman alle uupunut ei osaa keskittyä siihen kaikkeen mikä on hyvin.

Lainauksia arjen tositilanteista:

Kriisi on aina mahdollisuus uuteen ja parempaan, ei nyt keskitytä tähän ikävään tunnekuormaan, vaan mietitään miten tästä päästään eteenpäin.

Jospa keskittyisit enemmän siihen mikä on hyvin. Kiitollisuuspäiväkirja on auttanut minua, oletko kuullut siitä?

Älä tuota murehdi, tällä alalla pitää oppia kestämään! Nyt eteenpäin!

Robotti vai tunteva ihminen?

Perinteinen lähestyminen tunteisiin työpaikalla on ollut, etteivät ne kuulu sinne. Tunteet on rajattu työpaikan ulkopuolelle, eikä työn ulkopuolisista asioista sovi puhua – se on ’epäammatillista’. Viime vuosina tunteisiin on kuitenkin alettu kiinnittää eri tavalla huomiota. Nyt tarkastellaan, mikä merkitys on sillä, että ihmiset tuovat työpaikalleen koko tunteidensa kirjon. Työntekijät kun eivät ole robotteja.

Tutkimuksissa on havaittu miten tunteiden kieltäminen tai peittely voivat lisätä stressituntemuksia kehossa. Jos huonoa oloaan ei voi näyttää tai sanoa suoraan, kun jokin ketuttaa, on mahdollista, että stressituntemukset lisääntyvät. Lisäksi omana itsenään olemisen ja aitouden puuttuminen saattavat johtaa sisäisiin ristiriitoihin ja suurentuneeseen burnoutin riskiin. Tunteiden peittely voi myös uuvuttaa. Paljon energiaa kuluukin sen varmistelemiseen, ettei kukaan huomaa, mitä itse asiassa ajattelee tai kuinka huonosti voi.

Toksisen positiivisuuden synnyttämä sivuhaitta on se, etteivät ihmiset voi, uskalla tai halua huomauttaa virheistä, tehottomista käytänteistä tai suoranaisista riskitekijöistä. Kun positiivinen tyyppi aina löytää kaikesta hyvät puolet, ei virheitä itse asiassa olekaan. Kielteisenä pidettyjen näkemysten esittäminen voikin kääntyä yritystä ja sen toimintaa vastaan, jopa vaarantaa sen olemassaolon.

Miksi pyrimme positiivisuuteen?

Viime vuosina vallalla on ollut onnellisuusbuumi. Onnellisuudesta on tullut tavoiteltavaa ja positiivisuuspaine on osa tätä trendiä. Miksi pyrimme positiivisuuteen hyvinvointimme kustannuksella?

Yksi selitys liittyy siihen, että useat tutkimukset ovat havainneet yhteyksiä onnellisuuden ja tehokkuuden, luovuuden, sitoutumisen sekä poissaolojen vähyyden välillä. Vaikka yhteyksiä kyseenalaistaviakin tutkimuksia on tehty, eivätkä korrelaatiot useimmiten kerro mikä tekijä vaikuttaa mihinkin ja miten, on tuloksia tulkittu niin, että onnelliset työntekijät ovat parempia työntekijöitä. Positiivisista ihmisistä on tullut haluttuja, vaikka tutkimukset eivät ole kyenneet osoittamaan, että onneton työntekijä olisi sen huonompi.

Lainauksia arjen tositilanteista:

On tärkeää, että työpaikalla pidetään kiinni ammatillisuudesta. Henkilökohtaisten ongelmien tai tunteenpurkauksien paikka ei ole täällä. Yritetään nyt olla ammatillisia.

En pidä siitä, että jollakulla toisella on oikeus viedä meiltä hyvä fiili. Sellainen tarttuu. Minusta on tärkeää osata lukea tilannetta, eikä näyttää huonoa päiväänsä muille.

Alankomaissa toteutettu tutkimus tarkasteli työntekijöiden tarvetta luoda onnellisempaa kuvaa itsestään työpaikalla. Toksisen positiivisuuden ja onnellisuuden esittämisen taustalla nähtiin tekijöitä niin yrityskulttuurissa, johtamiskulttuurissa, kuin tiimien ja yksilöidenkin tasolla. Toksinen positiivisuus vaikuttaa rehottavan yrityksissä, joissa siedetään huonosti monimuotoisia tunteita ja joissa on pulaa luottamuksesta. Niille on tyypillistä johtamiskulttuuri, jossa johtajat pitävät välimatkaa alaisiinsa, eivät arvosta palautetta ja ovat itse epäautenttisia käytöksessään. Tiimitasolla toksista positiivisuutta tukee ryhmän sisäinen onnellisuuspaine, joka vaati tiimidynamiikan mukaisesti positiivista käytöstä. Yksilötasolla paineet positiivisuuteen taas kohoavat toiveista edetä uralla ja henkilökohtaisista syistä, kuten tarpeesta välttää ristiriitoja tai vaikeudesta nostaa asioita esille.

Positiivisuuden esittämistä voi osaltaan selittää sosiologi Erving Goffmanin teoria vaikutelmanhallinnasta (englanniksi impression management). Ihmiset haluavat luoda mahdollisimman hyvän kuvan itsestään muiden silmissä ja päästä näin tavoitteisiinsa. Esimerkkejä löytyy niin markkinoinnista, politiikasta, treffimarkkinoilta kuin työhaastatteluistakin. Vaikutelmanhallinnan keinoin saatetaan pyrkiä hallitsemaan omaa identiteettiä täysin. Koska onnellisuus on tavoiteltavaa, voidaan positiivista esittämällä pyrkiä luomaan mielikuvaa itsestä menestyjänä. Taustalla on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan ja inhimillisyydessään tarve tulla hyväksytyksi muiden silmissä – tai pelko jäämisestä ryhmän ulkopuolelle.

Toksinen positiivisuus iskee kahdesti

Sinnittelemme työtaakkamme alla hymyillen, tsemppaamme itseämme ammatilliseen tunteettomuuteen ja toistelemme positiivisuusmantroja. Tulemmeko silti sen onnellisemmaksi?

Pahimmillaan onnellisuuden ja positiivisuuden ihannointi saattaa johtaa päinvastaisiin tuloksiin. Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että onnellisuuden ylenpalttinen ihailu voikin kasvattaa riskiä sairastua masennukseen. Aalto-yliopiston luennoitsija, filosofi Frank Martela on kirjoittanut Helsingin Sanomien kolumnissa toksisen positiivisuuden iskevän kahdesti. Hänen mukaansa haasteena on, että jos negatiiviset tunteet nähdään kielteisenä, tuntevat ihmiset syyllisyyttä niitä kokiessaan. Näin alkuperäisen kielteisen tunteen kaveriksi tulee myös syyllisyys. Huh, tuplamäärä piiloteltavaa.

Onnellisuuden hehkuttamisen keskellä voi olla vaikea havaita minkälainen käyttäytyminen on itselle ja ympärillä oleville yhteisöille pahasta. Siksi välillä kannattaakin pysähtyä positiivisuusvaatimusten äärelle ja miettiä miten ne omassa elämässä näkyvät. Vaikka hankalia ja negatiiviseksi luokiteltuja tuntemuksia on välillä vaikea kohdata, voi niiden torjuminen olla vielä haitallisempaa. Parempi voisikin olla elää ne läpi ja työstää, mistä ne viestivät. Eikä kenenkään ole pakko olla onnellinen, vaikka se trendikästä olisikin.

Australialaisen tutkijan Sara Ahmedin sanoin: Meillä on vapaus olla onnettomia. 

_Lähteet:

_{Ahmed, S. (2010). Killing joy. Feminism and the history of happiness. Journal of Women in Culture and Society 35:3, 571–594.}

_{Côté, S. (2005). A social interaction model of the effects of emotion regulation on work strain. Academy of Management Review 30:3, 509–530.}

_{Edgar, F., A. Geare, M. Halhjem, K. Reese & C. Thoresen (2015). Well-being and performance. Measurement issues for HRM research. The International Journal of Human Resource Management 26:15, 1983–1994.}

_{Emmons, R. A., & McCullough, M. E. (2003). Counting blessings versus burdens: An experimental investigation of gratitude and subjective well-being in daily life. Journal of Personality and Social Psychology, 84(2), 377–389.}

_{Goffman, E. (1959). The Presentation of Self in Everyday Life. New York: Doubleday.}

_{Gross, J.J., & Levenson, R.W. (1997) Hiding feelings: The acute effects of inhibiting negative and positive emotion. Journal of Abnormal Psychology, 107(1), 95-103.}

_{Halberstam, J. (2011), The queer art of failure, Duke University Press.}

_{Kahriz, B. M., J. L. Bower, F. M. Glover & J. Vogt (2020). Wanting to be happy but not knowing how. Poor attentional control and emotion-regulation abilities mediate the association between valuing happiness and depression. Journal of Happiness Studies 21:7, 2583–2601.}

_{Kish-Gephart, J.J., Detert, J.R., Treviño, L.K. and Edmondson, A.C., (2009). Silenced by fear: The nature, sources, and consequences of fear at work. Research in Organizational Behavior, 29, pp.163-193.}

_{Martela, F. (2019) Jatkuva hyvä päivä saattaa olla merkki toksisesta positiivisuudesta. Helsingin Sanomat 21.3.2019. https://www.hs.fi/elama/art-2000006042031.html}

_{Linzbach, L. & I. Suojanen (2020). Behind the happiness mask. In J. Marques (ed.): Happiness at Work. London: Routledge, 211–223.}

_{Nezlek, J.B, Newman, D.B. & Thrash, T.M. (2017) A daily diary study of relationships between feelings of gratitude and well-being, The Journal of Positive Psychology, 12:4, 323-332.}

_{Rutter, M. (1993). Resilience: Some conceptual considerations. Journal of Adolescent Health, 14(8), 626–631.}

_{Weinstein, N.D (1980). Unrealistic optimism about future life events. Journal of Personality and Social Psychology, 39 (5) (1980), pp. 806-820.}