Uutiset

Bioreaktoreita, vapaaehtoistoimintaa ja työelämätaitoja - tällaista on opiskella Kemian tekniikan korkeakoulussa

Opiskelijayhdistyksen toiminnassa oppii työelämätaitoja ja tapaa uusia ystäviä, kertoo biotekniikan opiskelija Jani Anttila. Labratöiden ja laskuharjoitusten ohella teekkarin päivään voi kuulua vaikka lehden toimittamista ja tapahtumien järjestämistä.
Jani and Sauli working on a group project smiling in the laboratory
Jani Anttila (oikealla) laboratoriotöissä.

Mikä sai sinut hakemaan Aaltoon?

Olin aina lukiossa kiinnostunut luonnontieteistä, joista eniten mielekkäitä aineita olivat biologia ja kemia. Tiesin, että Aallossa on mahdollista opiskella näihin aineisiin liittyvää alaa, joten se oli minulle luonnollinen valinta. Lisäksi tiesin jo hieman jotain teekkarikulttuurista ja se vaikutti mielestäni kiinnostavalta.

Mikä on ollut mielenkiintoisin kurssi tai projekti?

Yksi mielenkiintoisimmista projekteista tähän asti on ollut maisterikurssiini liittyvä laboratoriotyö, jossa valmistettiin mannitolia hedelmäsokerista käyttäen maitohappobakteereita. Mannitoli valmistettiin 200 litran pilottitason bioreaktorissa. Se oli aivan erilaista kuin muut siihen astiset laboratoriotyöni, joten se oli mielenkiintoista ja opin siitä paljon.

Oletko mukana opiskelutoiminnassa?

Olen ollut mukana oman korkeakouluyhdistyksemme Prosessiteekkarit ry:n toiminnassa monessa eri tehtävässä ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien  Olen muun muassa toiminut hallituksen puheenjohtajana ja järjestänyt erilaisia tapahtumia muiden jäsenten kanssa. Tänä vuonna olen yhdistyksen lehden ProTeesin päätoimittaja muutaman muun tehtävän ohella. Vapaaehtoistoiminnan avulla olen oppinut paljon erilaisia taitoja, joista tulee varmasti olemaan hyötyä itselleni työelämässä, ja sen kautta olen myös löytänyt paljon uusia ystäviä.

Onko sinulla suosikkipaikkaa kampuksella?

Suosikkipaikkani kampuksella on tietenkin yhdistykseni oma tila eli Prosessihuone. Opiskeluvuosien aikana siitä on kehittynyt hyvä paikka opiskelulle sekä rentoutumiselle, ja sen siisteyden ylläpitäminen myös muita varten on minulle tärkeä asia. Kampusalueessa mielestäni hienointa on se, että jokaiselle löytyy varmasti jokin miellyttävä paikka, missä voi joko opiskella tai muuten vain viettää aikaa.

Mitä vinkkejä sinulla on opintojensa aloittavalle?

Suosittelen ottamaan kaiken irti ensimmäisestä vuodesta ja tutustumaan kaikkeen uuteen avoimin mielin. Tutkinnon saamisessa kestää monta vuotta ja niiden aikana on mahdollista tehdä vaikka mitä mielenkiintoista, mutta moni asia on mahdollista kokea vain ensimmäisen vuoden aikana.

Lisätietoa hakemisesta kemian tekniikan koulutusohjelmaan löydät täältä:

Kemian tekniikka, tekniikan kandidaatti ja diplomi-insinööri

Haluaisitko päästä konkreettisesti luomaan jotakin uutta ja hyödyllistä: biohajoavia muoveja, vettähylkiviä pintoja tai yhä parempia lääkeaineita? Kemian tekniikka on jännittävä ala, jossa kemiasta tuttuja ilmiöitä sovelletaan monialaisesti tieteessä ja teollisuudessa. Haasteet, joihin kemistien ratkaisukykyä tarvitaan, liittyvät luonnonvarojen kestävään käyttöön, kiertotalouteen ja puhtaan veden, ilman ja ravinnon riittävyyteen. Kemian tekniikan diplomi-insinöörit ovat kestävän kehityksen ja vastuullisen kuluttamisen edistäjiä, joiden osaaminen on sekä Suomessa että maailmalla erittäin ajankohtaista ja arvostettua.

Read more
Students studying in groups in the laboratory
Jani Anttila handing a first year student their blue student overalls
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

An EU flag with the text European Universities Community, the voice of European students.
Opinnot Julkaistu:

Haku avoinna vuoden 2024 European Student Assemblyyn

Joka vuosi eurooppalaisten yliopistoallianssien opiskelijat kokoontuvat keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä ja laatimaan poliittisia suosituksia Euroopan tulevaisuudesta. Hae 5. marraskuuta mennessä.
A man in a suit standing in front of the Aalto Töölö building.
Nimitykset Julkaistu:

Pitkää uraa finanssialalla tehnyt Ilari Niemi nimitettiin Aalto EE:n uudeksi talousjohtajaksi

Niemi raportoi tehtävässään Aalto EE:n toimitusjohtaja Tom Lindholmille ja Aalto-yliopiston talousjohtaja Marianna Bomille.
Francisin ottama omakuva, meri taustalla.
Kampus Julkaistu:

Albert Devasagayam Francis: Yhdistämme yhteisöllisen puutarhan ja mehiläishoidon

"Tärkein motivaationi on puhdas energia, mutta se voi olla kaukana tulevaisuudessa. Mehiläishoidossa näen työn jäljen aina kauden päätteeksi. "
Shcool of Business alumna Riikka Davidkin
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Riikka Davidkin: Vaikuttavuus on työni keskiössä – emme tee mitään, jos sillä ei ole mahdollista ensisijaisesti saada aikaan positiivista vaikutusta yhteiskunnassa

Alumnimme Riikka Davidkin haaveili jo lapsena kansainvälisestä urasta. Nyt New Yorkissa Social Financella impact-rahastoihin sijoittavan tiimin vetäjänä hän kokee suurta merkityksellisyyttä työssään, sillä kokee, että juuri rahoitussektori on parhaiten asemoitunut vaikuttamaan aikamme isojen ongelmien ratkaisemiseen.