Veikko Lindroos in memoriam

Veikko Lindroos nimitettiin apulaisprofessorin virkaan vuonna 1970 ja professorin virkaan vuonna 1974. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2003. Aloittaessaan professorina Lindroos oli vasta 31-vuotias, kun tuolloin professorien keskimääräinen nimitysikä Suomessa oli 47 vuotta. Virassa hän seurasi maineikasta professori Heikki Miekk-ojaa, joka oli luonut perustan metalliopin opetukselle ja tutkimukselle Suomessa.

Veikko Lindroosin aikana tutkimukseen perustuva opetus jatkui Miekk-ojan viitoittamalla tiellä ja oli tärkeässä asemassa metalli- ja materiaaliopin laboratoriossa. Valmistuvista opiskelijoista jopa 10–20 prosenttia jatkoi tutkimuksen parissa tavoitteenaan jatkotutkinto.

Lindroosin poikkeuksellisen pitkän professoriuran aikana laboratorion painopisteessä tapahtui vähitellen muutos, kun perinteisen metalliopin rinnalle tulivat elektroniikan materiaalit ja erityisesti piiteknologia.

Piiteknologian uranuurtaja

Veikko Lindroos oli vakuuttunut piiteknologian tulevaisuudesta ja siitä, että materiaalia on mahdollista valmistaa myös Suomessa. Innostuksen tähän hän sai vierailullaan kansainvälisessä piiteknologian konferenssissa 1970-luvun alussa. Tutkimusalue oli hänelle tuttu, sillä hän oli tehnyt jo vuonna 1965 diplomityön erilliskiteiden kasvatuksesta.

Vuonna 1973 Lindroos teki kauppa- ja teollisuusministeriöön esityksen puolijohdemetallurgisen tuotannon aloittamisesta Suomessa. Aluksi tutkimustyötä tehtiin korkeakoulun varoin. Monien vaiheiden jälkeen hanke sai KTM:n tutkimusrahoitusta. TKK:n laboratorioon rakennettiin pilottituotantolinja, ja tuotteita koemarkkinoitiin onnistuneesti. Tämän jälkeen teknologia siirrettiin Outokumpu-konserniin, vuonna 1985 perustettuun Okmeticiin, jossa tuotanto käynnistyi vuonna 1987.

Paitsi piiteknologian saralla professori Lindroos vei innostuneesti ideoita kaupalliseen käyttöön muillakin sovellusaloilla. Näistä mainittakoon röntgendiffraktioon perustuvan kannettavan jännitysmittauslaitteiston kehittäminen, jota hän teki omistamassaan Mexpert Oy:ssä. Myöhemmin teknologia myytiin Stresstech Oy:lle, joka on sittemmin vienyt teknologian globaaleille markkinoille.

Fysikaalisen metallurgian alalla TKK:n laboratorio osallistui Lindroosin johdolla muun muassa uusien voimakkaiden jauhemetallurgisten NdFeB-kestomagneettien kehittämiseen yhdessä Outokumpu Oy:n ja tarkoitukseen perustetun Neorem Magnets Oy:n kanssa. Onnistuneen kehitystyön tuloksena syntyi yksi Euroopan johtavista neodyymimagneettiyrityksistä. Nykyään supervahvoja neomagneetteja käytetään muun muassa tehokkaissa sähköautojen ja hissien moottoreissa sekä tuulivoimaloiden generaattoreissa.

Veikko Lindroos jäi eläkkeelle vuonna 2003. Hän totesi jäähyväispuheessaan, että materiaalitekniikan tutkimushankkeiden aikajänne perustutkimuksesta soveltamiseen ja eri vaiheiden kautta tuotannolliseen toimintaan on niin pitkä, että vain mittavalla yhtäjaksoisella professorin kaudella on mahdollisuus yrittää ja onnistuessaan toteuttaa suuria tutkimuskokonaisuuksia. Omalla esimerkillään hän näytti tämän olevan hyvinkin mahdollista.

Perintö jatkuu vahvana

Professori Lindroosin aikana metalli- ja materiaalitieteen laboratoriosta väitteli 19 jatko-opiskelijaa tohtoriksi. Lisäksi valmistui useampi sata diplomi-insinööriä. Julkaisuja Lindroosilla on yhteensä noin 250, joista yli sata on vertaisarvioitu. Emerituskaudella julkaisuja syntyi vielä kymmenkunta, sillä Lindroos osallistui aktiivisesti kirjoitusprojekteihin. Hän toimi muun muassa pääeditorina Handbook of Silicon based MEMS Materials and Technologies -julkaisussa, josta tuli menestys. Toinen, uudistettu painos kirjasta otettiin vuonna 2015, ja kolmas laajennettu painos ilmestyy postuumisti 2020.

Professori Lindroosin aktiiviuran päättyessä laboratorioon nimitettiin materiaalitieteen professuuriin Ari Lehto alueenaan elektroniikan materiaalit. Lindroosin viran jatkajana aloitti professori Simo-Pekka Hannula, tutkimusalueenaan materiaalien mikrorakenne ja ominaisuudet. Sittemmin laboratorion professorijoukko täydentyi vielä kahdella: Jari Koskisen tutkimusalaa ovat materiaalien rajapintojen fysikaaliset ominaisuudet, Roman Nowak keskittyy materiaalien mikromekaanisiin ominaisuuksiin. Professori Ari Lehdon jäätyä eläkkeelle elektroniikan materiaaleihin keskittyvään virkaan valittiin professori Sami Franssila.

Kun tarkastellaan näiden professorien nykyistä kotia Aalto-yliopistossa, on hämmästyttävää todeta, että he muodostavat nyt – yli viisitoista vuotta myöhemmin – lähes kokonaan nykyisen kemian ja materiaalitieteen laitoksen materiaalitieteen professorikunnan. Professori Lindroosin tutkimusperintöä on siis edelleen viemässä eteenpäin lukuisa joukko professoreita ja puolen laitoksen laajuinen tutkijajoukko.

Rakkaudesta höyrylaivoihin

Emeritusprofessori Lindroos säilytti läheiset yhteydet entisiin työtovereihin ja toimi aktiivisesti muun muassa Teknillisten tieteiden akatemiassa, jonka jäseneksi hänet oli nimitetty vuonna 1976. Hänen rakkaita harrastuksiaan oli höyrylaiva Enson parissa toimiminen. Kiinnostus höyrylaivoihin oli syttynyt vuonna 1969, kun kollega oli kertonut Enso Gutzeitin luopuvan höyryhinaajistaan. Enso oli kaupan mutta telakoituna, koska sen höyrykattila ei ollut enää käyttökelpoinen. Lindroosin hankittua laivan omistukseensa siihen asennettiin dieselkone, jotta laiva saatiin liikenteeseen.

Eläkkeellä ollessaan Lindroos talkooryhmineen toteutti pitkäaikaisen haaveen ja kunnosti laivan höyryllä käyväksi vuonna 2008. Kesäisin hänen ohjelmaansa kuului seilaaminen Saimaan kauniilla vesillä ja usein myös osallistuminen höyrylaivaregattaan. TKK:n laboratorion henkilöstö saattoi useasti nauttia näistä retkistä, jotka alkoivat Veikon ja hänen vaimonsa Eevan mökiltä Ristiinasta ja veivät usein Astuvansalmen kalliomaalauksille, joita pääsi parhaiten ihailemaan vesiltä käsin.

Muistamme Veikko Lindroosia lämpimästi niin kollegana kuin ystävänä.

Simo-Pekka Hannula ja Markku Tilli

Kirjoittajat ovat Veikko Lindroosin entisiä oppilaita. Hannula on materiaalitieteen professori Aalto-yliopistossa. Tilli on Okmetic Oy:n eläkkeelle jäänyt tutkimusjohtaja.