Uutiset

Ratkaisuja arjen tarpeisiin

Sähköpajakurssilla kehitelty kosketukseen reagoiva käsinukke syntyi taiteen ja tieteen yhteistyönä.
Kevään 2018 Sähköpajakurssin lopputyö, kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Palkittu ja pidetty sähköpajakurssi marssitti yleisön eteen Aalto-yliopiston opiskelijoiden rakentamia innovatiivisia projektitöitä kurssin loppunäytöksessä 23. toukokuuta. Näyttelytilassa kävi hurina, kun erilaiset liikkuvat laitteet tekivät testikierroksia. Kourapelin ja punaiset kupit tunnistavan Beer Pong -tykin luokse syntyi jonoa, kun opiskelijat halusivat päästä kokeilemaan toistensa aikaansaannoksia.

Kurssitöillä pyrittiin vastaamaan myös käytännön tarpeisiin. Älykkäät pimennys- ja valoverhot liikkuvat käyttäjän haluamalla tavalla ja Heurekan Aivot-näyttelyä varten rakennetut, näyttelyvieraiden mukanaan kuljettamat aivot vuorovaikuttavat näyttelytilojen kanssa.

Kourapeli Sähköpajakurssin loppunäytöksessä, kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen
Ulla Tuomisen Säätiön palkitsema kourapeli herätti hilpeyttä kurssilaisten ja näyttelyvieraiden joukossa.
Mars-mönkijä Sähköpajakurssin loppunäytöksessä keväällä 2018, kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen
Mars-mönkijä teki testikierroksia näyttelytilassa. Myös se palkittiin Ulla Tuomisen Säätiön palkinnolla.
Aivot-projekti Sähköpajakurssin loppunätöksessa 2018, kuva: Aalto-yliopisto, Mikko Raskinen
Aivot-projektityö suunniteltiin yhdessä tiedekeskus Heurekan kanssa tulevaa Aivot-näyttelyä varten. Keinotekoiset aivot kulkevat näyttelyvieraiden matkassa ja vuorovaikuttavat näyttelytilojen kanssa niin, että aivojen eri osiin syttyy erivärisiä valoja.

Vaikka kurssi on suunnattu pääasiassa ensimmäisen vuoden elektroniikan ja sähkötekniikan opiskelijoille, sille osallistuu joka vuosi enemmän innokkaita opiskelijoita kaikista Aalto-yliopiston korkeakouluista. Elektroniikan ja sähkötekniikan sekä muotoilun opiskelijoiden käyttäjälähtöisestä ideasta syntynyt vuorovaikutteinen käsinukke on loistava esimerkki monitieteisen yhteistyön tuloksista. Vanhemman ja lapsen välisen suhteen vahvistamiseen suunniteltu käsinukke reagoi kosketukseen siihen kudottujen antureiden avulla sytyttämällä poskissaan olevat LED-valot.

Vuorovaikutteinen käsinukke Sähköpajakurssin loppunäytöksessä 2018, kuva: Aalto-yliopisto / Linda Koskinen
Kosketukseen reagoivan käsinuken valmistuksessa on käytetty sähköä johtavia materiaaleja ja siihen on kudottu anturirakenteita.

Aalto Excellence Recognition -palkittu sähköpajakurssi on saanut kiitosta niin opiskelijoilta kuin korkeakoulun ulkopuolisiltakin tahoilta. Kurssille osallistuminen ei vaadi ennakko-osaamista ja se on avoin kaikille Aallon opiskelijoille. Pääosan kurssista muodostaa mikro-ohjainta käyttävä projektityö, jonka avulla opiskelijat pääsevät toteuttamaan oppimaansa käytännössä. Mikro-ohjain on hyvin pieni tietokone, jonka avulla rakennettaviin laitteisiin saadaan helposti "älyä" tai ohjelmoitavuutta.

Sähköpajakurssi tekee yhteistyötä Aalto Ventures Programin, Design Factoryn ja Aaltonaut-ryhmän kanssa. Yksityisen lahjoittajan avustuksella pajalle on hankittu muun muassa viides 3D-tulostin, laserleikkuri, jyrsin, pintaliitosuuni sekä stereomikroskooppi. Johtava sähkötekniikan peruskoulutuksen tukija Ulla Tuomisen Säätiö palkitsee parhaita kurssilla toteutettuja töitä ja tämän kevään projekteista palkinnon saivat Mars-mönkijä, aurinkokennoilla toimiva lasikuituvene, joystick-ohjattu kourapeli ja Remotely Operated Underwater Vehicle (ROV).

Teksti: Linda Koskinen

Kuvat: Mikko Raskinen, Linda Koskinen

Kaksi naista työskentelevät Sähköpaja-kurssilla

Elektroniikka ja sähkötekniikka, tekniikan kandidaatti ja diplomi-insinööri

Digitaalinen viestintä, avaruustutkimus, koneoppiminen ja tekoäly lääketieteessä, sähköistyvä liikenne… Sellaista tulevaisuuden teknologiaa ei olekaan, joka ei tavalla tai toisella liittyisi elektroniikkaan ja sähkötekniikkaan.

Koulutustarjonta
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kaksi tummiin pukeutunutta miestä istuu suunnittelemiensa huonekalujen keskellä
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aaltolaisten muotoilua esillä Milanon huonekalumessuilla

Italialaisen muotoilijan ja japanilaisen arkkitehdin suomalaisesta kulttuurista inspiroitunutta yhteistyötä nähdään Salone del Mobile -messuilla Milanossa huhtikuussa. INTERDEPENDENCE-näyttelyssä on esillä myös muita projekteja Aallosta.
Apurahanjakotilaisuus
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahasto palkitsi sillan- ja talonrakennusalan osaajia

Vuodelle 2024 myönnettiin yhteensä yhdeksän apurahaa.
Olli Ikkana in Otaniemi, photo by Lasse Lecklin.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Bioinspiroituja värejä ja olosuhteisiin sopeutuvia materiaaleja – Professori Olli Ikkalan kolmas EU-hanke pohjaa eläviin systeemeihin

Teknillisen fysiikan professori Olli Ikkala on saanut kolmannen kerran Euroopan tutkimusneuvoston Advanced Grant -rahoituksen. Rahoituksen suuruus on 2,5 miljoonaa euroa, ja hanke kestää viisi vuotta.
Professori Antti Oulasvirta. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat selvittävät, miten tekoäly saadaan ymmärtämään ihmistä paremmin

Antti Oulasvirta on saanut 2,5 miljoonan euron Euroopan tutkimusneuvoston Advanced Grant -rahoituksen käyttäjämallien tutkimiseen.