Uutiset

Aalto-yliopisto tavoittelee 15 prosentin energiansäästöä vuodessa

Tavoite on määrä saavuttaa seuraavan 12 kuukauden aikana yliopiston rakennuksiin kohdistuvilla toimenpiteillä ja Aallon yhteisön sekä muiden kampuksen käyttäjien toimilla. Yksi tärkeimmistä toimista on sisälämpötilan lasku 1–2 asteella kohteissa, joissa se on mahdollista.
Reflections of two people on solar panels. Light blue sky is reflected on the background.
Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi

Aalto-yliopiston tavoite on lokakuusta alkaen vähentää Otaniemen kampuksen, Aalto Töölön ja Metsähovin tutkimusaseman kokonaisenergiankulutusta 15 prosenttia vuodessa verrattuna vuoden takaisiin lukemiin. Suurimmat säästötoimenpiteet tapahtuvat rakennuksissa, mutta myös aaltolaiset ja muut kampuksen käyttäjät ovat merkittävässä roolissa.

Huomattavan tavoitteen taustalla on maailmanlaajuinen energiakriisi, joka samalla vauhdittaa yliopiston toimia kohti hiilineutraalia kampusta.  

“Energiankulutuksen vähentäminen ja hiilineutraali kampus ovat olleet Aalto-yliopiston toiminnan keskiössä usean vuoden ajan. Yliopiston ja Aalto-yliopistokiinteistöjen asiantuntijat ovat jo aikaisemmin sovittujen toimien lisäksi ehdottaneet mittavampia toimenpiteitä, joiden avulla voimme saavuttaa 15 prosentin energiansäästötavoitteen”, sanoo Aalto-yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Ossi Naukkarinen

Parhaillaan tekeillä olevassa Hiilineutraali Aalto 2030 -toimenpideohjelmassa määritetään yliopiston omat päästövähennystavoitteet ja -toimet. Merkittäviä päästövähennyksiä on saavutettu muun muassa kehittämällä omaa uusiutuvan energian tuotantoa, optimoimalla tilatehokkuutta sekä siirtymällä sertifioidun vihreän sähkön hankintaan. 

Isojen toimenpiteiden lisäksi pieniä tekoja 

Uusimmat käytännön toimenpiteet energian kulutuksen vähentämiseksi ovat joko käynnistyneet tai käynnistyvät loka–marraskuun aikana. Kampanjan aikana arviolta noin kolmannes energiansäästöstä syntyy lämpöenergiakulutuksen optimoinnista, noin kolmannes sähköenergiaan liittyvistä toimista ja noin kolmannes yhteisön toiminnasta.   

Rakennusten lämpötilaa lasketaan 1–2 asteella niissä kohteissa, joissa se on tarkoituksenmukaista. Ilmanvaihtokoneiden käyntiaikojen muutokset kohdistuvat rakennusten kiinnioloaikoihin ja vähemmällä käytöllä oleviin tiloihin, kuten porraskäytäviin. Sähköenergian kulutusta pyritään vähentämään muun muassa sulkemalla väliaikaisesti kaikki yleisessä käytössä olevat kampussaunat sekä varmistamalla, että rakennusten valaistusta käytetään tarpeen mukaan ja laitteet, joiden ei tarvitse olla päällä, sammutetaan käytön jälkeen.

Yhteisöllä merkittävä rooli energian kulutuksen vähentämisessä 

Aalto-yliopisto kannustaa yhteisöään harkitsemaan tarkemmin energiankulutustaan ja ilmiantamaan mahdolliset energiasyöpöt Aallon verkkosivujen kautta. Aalto-yhteisöltä tulleiden vinkkien avulla on jo tähän mennessä löydetty uusia mahdollisia energiansäästökohteita. Esimerkiksi laboratorioissa käytettävien tutkimuslaitteiden sammuttaminen käytön päätteeksi vähentää huomattavasti kyseisten tilojen sähkönkulutusta. 

Lisäksi selvityksen alla on muun muassa Otaniemen kampuksen oman sähköenergian tuotannon kasvattaminen uusien aurinkovoimaloiden avulla sekä sähkön ja kaukolämmön kysyntäjoustomarkkinaan osallistuminen. 

Yliopisto ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy ovat kumppanina mukana valtionhallinnon yhteisessä energiansäästöön tähtäävässä Astetta alemmas –kampanjassa. 
 
Haastattelupyynnöt 
Noora Stapleton, viestinnän erityisasiantuntija (kampus)
[email protected]
p. 050 353 1525

Ilmianna energiasyöppö Aalto-yliopiston kampuksella!

Kampuksella on tehty merkittäviä energiansäästötoimia useiden vuosien ajan, mutta nyt tarvitsemme myös sinun apuasi.

Jaa ideasi muille ja lue lisää toimenpiteistä
Väre ja Kauppakorkeakoulu aurinkopaneelit Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Usein kysytyt kysymykset

Lue lisää

Snowy trees on both sides of a snow covered foot path.

Lupaavia tuloksia energiansäästökampanjan vaikutuksista

Koko Otaniemen kampusta koskevat energiansäästötoimenpiteet alkoivat 10.10.2022, samalla otamme osaa Astetta alemmas -kampanjaan.

Uutiset
A wintery evening shoot of Aalto University campus when the sun is setting down, the School of Business main building in focus

Hiilineutraali Aalto 2030 -toimenpideohjelma käynnistyy

Aalto-yliopiston tavoitteena hiilineutraalisuus vuoteen 2030 mennessä.

Uutiset
Väre ja Kauppakorkeakoulu aurinkopaneelit Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Kestävän kehityksen kampus

Kampuksen keskeisimmät kestävän kehityksen vaikutukset liittyvät energian kulutukseen ja liikkumiseen. Kestävä ja hiilineutraali kampus on yliopiston kampusstrategian ytimessä.

Kestävä kehitys
Students at the campus

Yliopiston kampuksen sulkeminen olisi tehokkain energiateko? Totta vai tarua: kahdeksan väitettä energiansäästöstä

Selvitimme kahdeksan kampukseen ja koteihin liittyvää väitettä energiansäästöstä.

Uutiset
No sauna

Kampussaunat toistaiseksi pois käytöstä

Osana energiansäästötoimia Otaniemen kampuksella sijaitsevat saunat ovat toistaiseksi pois käytöstä.

Uutiset
Three light fixtures lit up on the ceiling of a structure, looks like three beige stripes on a black background, going across from left down corner to right upper corner.

Aalto-yhteisöltä monipuolisesti ideoita ja kysymyksiä energiansäästöstä

Asiantuntijamme vastaavat Aalto-yhteisön kysymyksiin.

Uutiset
Aalto University Campus

Loistavat tulokset kampuksen energiansäästökampanjassa

Vuoden kestänyt Aalto-yhteisön energiansäästökampanja päättyi syyskuun lopussa.

Uutiset
Aalto-yliopiston kampus

Yli 80 prosenttia kampuksen energiansäästötavoitteesta saavutettu

Myös kesän aikana kampuksella on saavutettu suuria säästöjä energiankulutuksessa.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kuvakaappaus kahden puhelimen näytöstä, joihin on kirjoitettu tekstiä.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Kuinka helpottaa tekstin näpyttelyä puhelimella? Tutkijat loivat ensi kertaa ihmisen tekstinsyöttöä simuloivan tekoälymallin

Malli auttaa ymmärtämään, mitkä tekijät sujuvoittavat ja mitkä puolestaan vaikeuttavat puhelimen näpyttelyä erilaisilla käyttäjäryhmillä.
Tundramaisema, jossa maassa yläosastaan avoimia tutkimuskammioita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus selvitti ilmastonmuutoksen vaikutusta tundralla: lämpeneminen voi lisätä hiilen vapautumista hälyttävästi

Ilman ja maaperän lämpeneminen sekä maaperän kuivuminen lisäsi hiilen vapautumista tundran ekosysteemistä.
People registration to SSD
Mediatiedotteet Julkaistu:

Vuoden suurimman kestävyystapahtuman ohjelma julkaistu - mukana muun muassa taloustieteilijä Kate Raworth ja presidentti Tarja Halonen

Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston Sustainability Science Days -tapahtuma yhdistyy tänä vuonna maailman suurimman kestävyys- ja innovaatiokonferenssin kanssa. Tapahtumassa 2000 asiantuntijaa kokoontuu ratkaisemaan kestävyyshaasteita.
Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Aalto-yliopisto järjestää Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 yhdessä Avoimen tieteen ja tutkimuksen kansallisen koordinaation ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kanssa.