Uutiset

Kampussaunat toistaiseksi pois käytöstä

Osana energiansäästötoimia Otaniemen kampuksella sijaitsevat saunat ovat toistaiseksi pois käytöstä.
No sauna

Osana Aalto-yliopiston energiansäästötoimia Otaniemen kampussaunat ovat toistaiseksi pois käytöstä. Ainoastaan Konemiehentie 2:n edustussauna sekä ulkopuolisen yhteistyökumppanin hallinnoima Laude A Gridissä jatkavat toiminnassa.

Otaniemen kampuksella on yliopiston käytössä kymmenkunta saunaa, joiden käyttämättä jättäminen auttaa yhteisen energiansäästötavoitteen saavuttamisessa. Tavoitteena on saavuttaa 15 prosentin energiansäästö seuraavan 12 kuukauden aikana yliopiston rakennuksiin kohdistuvilla toimenpiteillä ja Aallon yhteisön sekä muiden kampuksen käyttäjien toimilla.

Students at the campus

Yliopiston kampuksen sulkeminen olisi tehokkain energiateko? Totta vai tarua: kahdeksan väitettä energiansäästöstä

Selvitimme kahdeksan kampukseen ja koteihin liittyvää väitettä energiansäästöstä.

Uutiset
Reflections of two people on solar panels. Light blue sky is reflected on the background.

Aalto-yliopisto tavoittelee 15 prosentin energiansäästöä vuodessa

Yliopiston rakennuksiin kohdistuvia toimenpiteiden vaikutuksia seurataan 12 kuukauden ajan, jonka jälkeen sovitaan seuraavat askeleet.

Uutiset
Väre ja Kauppakorkeakoulu aurinkopaneelit Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Ilmianna energiasyöppö Aalto-yliopiston kampuksella!

Kampuksella on tehty merkittäviä energiansäästötoimia useiden vuosien ajan, mutta nyt tarvitsemme myös sinun apuasi.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Sarjakuvassa kävelijät kasvavat ja tallovat vihreitä hahmoja ja kukkia alleen
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvua tarvitaan – mutta mitä oikein kasvatamme?

Siitä puhutaan nyt kaikkialla: hallitus tavoittelee sitä, yritykset lupaavat sitä ja yliopistoilta odotetaan ratkaisuja sen saavuttamiseksi. Kasvun uskotaan ratkaisevan velkaantumisen, kilpailukyvyn ja lopulta koko hyvinvointivaltion tulevaisuuden. Mutta mitä kasvulla tarkoitetaan – ja millaista kasvua tavoitellaan?
Puhuja värikkäässä paidassa ja hatussa lavalla, taustalla kartta ja suuri messinkikompassi
Kampus Julkaistu:

Kvanttimullistuksesta merten aarteisiin – Aalto-yliopisto kutsuu jälleen kaikki uteliaat matkalle tieteen ja taiteen maailmaan

Suositut Aalto Ahaa -luennot ja Tiedeteatteri jatkuvat syksyllä uusilla, kiehtovilla aiheilla.
Neljä opiskelijaa juttelee verstaassa, ympärillä työkaluja, pöytiä ja koneita.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto oli 9,5 % alkuvuonna 2026

Rahastoista käytetään tänä vuonna 46 miljoonaa euroa tutkimukseen ja opetukseen.
""
Yliopisto Julkaistu:

UniSportin palvelut Aalto-yliopiston tiloissa syksyllä 2026

UniSportin palvelut opiskelijoille ja henkilökunnalle