Uutiset

Aalto-yhteisöltä monipuolisesti ideoita ja kysymyksiä energiansäästöstä

Kiitos kysymyksistänne! Olemme keränneet syksyn aikana Aalto-yhteisöltä kysymyksiä liittyen Aalto-yliopiston energiansäästötoimiin. Tavoitteena on vähentää Aallon energiankulutusta 15 prosenttia, mikä vaatii paljon yhteisiä ponnisteluja. Ideoita energiankulutuksen vähentämiseen sekä kysymyksiä energiansäästötoimista on kerätty lokakuusta 2022 alkaen. Asiantuntijamme vastasivat loka-marraskuun aikana tulleisiin kysymyksiin.
Three light fixtures lit up on the ceiling of a structure, looks like three beige stripes on a black background, going across from left down corner to right upper corner.
Kuva: Anni Kääriä / Aalto-yliopisto

Aalto-yhteisöltä kerättiin kysymyksiä ja ideoita liittyen yliopiston energiansäästötoimenpiteisiin tulevan vuoden aikana. Tavoitteena on havaita kampuksen turhat energiasyöpöt sekä auttaa saavuttamaan koko yhteisön yhteinen tavoite vähentää energiankulutusta 15 prosenttia vuoden aikana.

"Kiitos kaikista kysymyksistä sekä uusista energiansäästöideoista! Lähtökohtana on hyvät ja toimivat oppimis- ja työskentelyolosuhteet kampuksella sekä viisas energiankäyttö, eli säästöjä kerätään ensisijaisesti toimilla joita kampuksen käyttäjät eivät edes huomaa", sanoo Aalto-yliopistokiinteistöjen toimitilajohtaja Kari Haapamäki.

Astetta alemmas ja ilmanvaihto

Aalto-yliopisto on mukana kansallisessa Astetta alemmas -kampanjassa. Kampusrakennusten lämpötilat herättivätkin ajatuksia siihen suuntaan, että osassa tiloja on liian lämmin. Lämpötilakartoitukset ovat yhä käynnissä ja muutamien rakennusten tuloilman lämpötilaa on laskettu asteella. Suurimmassa osassa taloista myös tilan käyttäjä voi itsenäisesti hieman laskea työskentelytilansa lämpötilaa. Pajatilojen lämpötiloista ollaan yhteydessä pajamestareihin.

Muutamat kysymykset liittyivät aihealueeltaan IT-palveluihin ja hukkalämpöihin. Yksi parhaillaan käynnissä olevista isoista yhteistyöprojekteista on Otakaari 1:n konesalin hukkalämpöjen hyödyntäminen rakenteilla olevan Aalto Works -korttelin lämmityksessä. Otakaari 1:n konesalin nykyisen jäähdytysjärjestelmän rinnalle ensisijaiseksi jäähdytyksen tuotantojärjestelmäksi asennetaan Aalto Works -korttelin aluejäähdytys.

Ilmanvaihtokoneiden käyntiaikojen optimointia on tehty syksyn aikana ja lähes jokainen kampuskiinteistö on nyt käyty läpi. Mikäli havaitset, että tiloissa on tunkkaista tai vetää, kannattaa tilakohtaisesti tehdä ilmoitus asiasta Granlund Managerin kautta.

Yhdessä voimme vaikuttaa

Osa energiansäästöehdotuksista liittyi liikkumiseen kampuksella, kuten peseytymiseen ja vaatteiden kuivattamiseen työmatkapyöräilyn jälkeen ja toisaalta myös autoiluun kampuksella. Kannustamme käyttämään joukkoliikennettä tai pyöräilemään kampukselle yksityisautoilun sijaan. Pysäköintipaikkoja kampuksella on hyvin rajallinen, mutta kaupungin rakennusvalvonnan edellyttämä määrä. Vaatteiden kuivauskaappien ja veden käytön osalta toivomme jokaisen omaa harkintaa, käyttöveden painetason laskemiseen on myös talokohtaisesti tehty ratkaisuja.

Valaistus kampuksella herätti useita keskustelunaiheita. Olemme parhaillaan käymässä läpi koko kampuksen sisä- ja ulkovalaistusta. Muun muassa mainosvalaistus A Blocissa ja A Blancissa on muutettu liikkeiden aukioloaikojen mukaiseksi. Sisävalaistuksen osalta muutostyöt on käynnissä Väreessä sekä Ekonominaukio 1:ssa ja selvityksen alla Otakaari 1:ssä sekä Dipolissa.

Turhaan valaistukseen voi myös jokainen vaikuttaa itse sammuttamalla valot tiloista, joissa ketään ei ole. Kannustamme sammuttamaan kaikki sähkölaitteet, kun niitä ei käytetä.

Osallistu keskusteluun, kysy tai ilmianna energiasyöppö

Mietityttääkö sinua vielä jokin asia kampuksen energiankulutuksessa? Myös kaikki uudet energiansäästövinkit, pienet ja suuret, ovat tervetulleita! Voit jättää viestisi anonyymisti Webropol-lomakkeella tai kirjautuneena verkkokeskusteluun.

Lue lisää aiheesta

Väre ja Kauppakorkeakoulu aurinkopaneelit Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Ilmianna energiasyöppö Aalto-yliopiston kampuksella!

Kampuksella on tehty merkittäviä energiansäästötoimia useiden vuosien ajan, mutta nyt tarvitsemme myös sinun apuasi.

Uutiset
Reflections of two people on solar panels. Light blue sky is reflected on the background.

Aalto-yliopisto tavoittelee 15 prosentin energiansäästöä vuodessa

Yliopiston rakennuksiin kohdistuvia toimenpiteiden vaikutuksia seurataan 12 kuukauden ajan, jonka jälkeen sovitaan seuraavat askeleet.

Uutiset
Students at the campus

Yliopiston kampuksen sulkeminen olisi tehokkain energiateko? Totta vai tarua: kahdeksan väitettä energiansäästöstä

Selvitimme kahdeksan kampukseen ja koteihin liittyvää väitettä energiansäästöstä.

Uutiset
Illustration aerial image of Aalto Works block, in beige and white, with the new buildings in natural wood colour

Aalto-yliopisto Works

Konekorttelista tulee Aalto Works-kortteli 2025 mennessä.

Kampus
Indoors picture of the Learning centre

Kiinteistöhuolto: palvelupyynnöt

Kun kohtaat sisäalueen tai ulkoalueen osalta poikkeaman, tee siitä vikakorjauspyyntö tällä palveluportaalilla.

Palvelut
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kampuskysely
Kampus Julkaistu:

Vastaa kampuskyselyyn, vaikuta ja voita hyvinvointilahjakortteja!

Vuosittaisella kampuskyselyllä mitataan jälleen kampuksen toimivuutta ja viihtyisyyttä, eli kampuskokemusta. Kysely on auki 9.10.-31.10.2024.
Aalto Digital Creatives autumn 2024 participants in a picture
Kampus, Yhteistyö Julkaistu:

Luovia innovaatioita tukemassa: kaksitoista uutta tiimiä aloitti Aalto Digital Creatives- esihautomossa

Syyslukukauden luovien alojen esihautomo alkoi lokakuun ensimmäinen päivä. Aalto Startup Centerin startupneuvojat ja Aalto Studiosin luovien alojen asiantuntijat auttavat kahtatoista uutta tiimiä kehittämään liikeideoitaan.
Students studying in a study room. Photo by Unto Rautio.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opintojen hyväksilukuperiaatteisiin tulossa muutoksia 1.1.2025 alkaen

Niitä sovelletaan voimaantulon jälkeen vireille tuleviin hyväksilukuhakemuksiin.
Poikkeustilanne-kuvitus
Kampus, Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Kesä ja syksy tuo muutoksia Aalto-yliopiston metroasemalle

Aalto-yliopiston metroaseman muutostyöt sulkevat sisäänkäyntejä kesällä ja syksyllä 2024.