- Opiskelijan tulee ensimmäisenä opiskeluvuotena suorittaa vähintään 60 opintopistettä. Kannustusstipendin suuruus on 250 €.
- Opiskelijan tulee toisena opiskeluvuotena suorittaa vähintään 60 opintopistettä. Kannustusstipendin suuruus on 250 €.
- Opiskelijan tulee kolmantena opiskeluvuotena valmistua tekniikan kandidaatiksi. Kannustusstipendin suuruus on 500 €.
Opiskelijalla tulee olla opiskeluoikeus Perustieteiden korkeakouluun tarkasteltavana olevan lukuvuoden päätteeksi 31.7. (pois lukien lukuvuoden aikana kandidaatiksi valmistuneet). Jos opiskeluoikeus alkaa vasta seuraavana päivänä 1.8., ei opiskelija ole hakukelpoinen.
Suoritettujen opintojen tulee pääosin sijoittua suoritettavana olevaan tutkintoon. Jos opiskelijalla on Perustieteiden korkeakoulun opiskeluoikeuden lisäksi voimassa oleva opiskeluoikeus Aalto-yliopistossa toiseen alaan tai toisen tasoiseen tutkintoon, tulee 1. ja 2. vuoden kandidaattiopiskelijoilla olla suoritettuna vähintään 45 opintopistettä Perustieteiden korkeakoulun opiskeluoikeuden HOPSin mukaisesti.
Dekaani on päättänyt huojentaa opintopistemäärää niiden opiskelijoiden osalta, joilla on yliopiston tiedossa oleva luki- tai oppimisvaikeus, joka on hidastanut opintojen etenemistä. Tällöin lukuvuoden opintopistekertymän tulee 1. ja 2. vuoden kandidaattiopiskelijoilla olla vähintään 55 op/lukuvuosi. Valmistumisen tulee kuitenkin tapahtua tavoiteajassa yllä olevien ehtojen mukaisesti.
Opiskeluvuosi
Opiskeluvuosi määritellään laskemalla yhteen kaikki lukukaudet, jotka opiskelija on ollut ilmoittautuneena läsnä olevaksi kyseisessä koulutusohjelmassa. Yksittäistä puolen vuoden poissaoloa ei voida huomioida stipendiä myönnettäessä.
Opintosuoritukset
Lukuvuoden aikana suoritetuiksi opinnoiksi ja tutkinnoiksi katsotaan opinnot ja tutkinnot, jotka on suoritettu kyseisen lukuvuoden aikana Aalto-yliopistossa ja joiden suorituspäivä Aallon opintorekisterissä on 1.8.–31.7.
Lukuvuoden aikana suoritetuiksi opinnoiksi katsotaan myös opinnot, jotka on suoritettu kyseisen lukuvuoden aikana suomalaisessa tai ulkomaisessa korkeakoulussa ja hyväksiluettu Aalto-yliopiston opintorekisteriin. Lisäksi kurssien korotusten tulee kirjautua kyseiselle lukuvuodelle.
Muuta
Dekaanin kannustusstipendin voi saada vain yhdestä Aalto-yliopiston korkeakoulusta kerrallaan. Jos lukuvuosimaksuvelvollinen opiskelija saa 1500 euron kannustusstipendin, ei hän ole oikeutettu dekaanin kannustusstipendiin.
60 opintopisteen / valmistumisen tarkastelu tehdään 31.8. tilanteen mukaan ja tämän jälkeen tulleita muutoksia rekisteriin ei enää huomioida. Poikkeuksena ovat kansainvälisessä opiskelijavaihdossa olleet 1. ja 2. vuoden kandidaattiopiskelijat, jotka eivät saa partneriyliopistosta dokumentteja ajallaan. Heidän osaltaan opintosuoritusten tarkastelu tehdään 30.9. tilanteen mukaan. Valmistumisen tulee kuitenkin tapahtua tavoiteajassa yllä olevien ehtojen mukaisesti.
Hakuaika ja -tapa riippuu opiskelijan opintojen vaiheesta:
-
60 opintopistettä suorittaneet ensimmäisen ja toisen vuoden kandidaattiopiskelijat saavat hakuohjeet Aalto-sähköpostiin haun alkaessa. Haku on vuosittain lokakuussa. Stipendi myönnetään vain hakemuksesta, eikä hakuajan jälkeen tulleita hakemuksia huomioida.
Jos täytät stipendin ehdot, mutta et ole saanut linkkiä sähköpostiisi, ota yhteyttä opiskelijapalvelut@aalto.fi -osoitteeseen hakuaikana.
- Tavoiteajassa kandi- ja DI-tutkintoon valmistuneet saavat linkin stipendin maksulomakkeelle sähköpostitse syyskuussa. Kanditutkintoon valmistuneille linkki lähetetään aalto-sähköpostiin, DI-tutkintoon valmistuneet saavat linkin Sisussa näkyvään toissijaiseen sähköpostiin. Lomake tulee täyttää 30.11. mennessä.
Stipendin myöntämisestä päättää korkeakoulun dekaani. Lisätietoja tarvittaessa opiskelijapalvelut(a)aalto.fi.