Tämä sivu on osa suomalaisen konetekniikan historiaa käsittelevää sarjaa. Löydät linkit järjestyksessä edelliseen ja seuraavaan osaan sivun alalaidasta.
Manufaktuurijohtokunta oli 1840-luvulta eteenpäin lähettänyt saksalaiselle kielialueelle joitakin kymmeniä tekniikan ja teollisten taitojen opiskelijoita. Eräs valtion stipendiaateista oli vuonna 1857 ylioppilaaksi Helsingissä kirjoittautunut Edvin Leonard Bergroth. Hän näki elämäntehtäväkseen tekniikan alan, ja halusi jatkaa opintojaan aikakautensa huippuoppilaitoksessa Hannoverissa.
Rajojen avauduttua Eurooppaan Aleksanteri II:n hallituskauden alkaessa 1855 Helsingin Teknillisen reaalikoulun johtaja Anders Olivier Saelan aloitti saksalaisen kielialueen kartoittamisen nuorten, modernin tekniikan koulutuksen saaneiden tekniikan opettajien löytämiseksi.
Anders Olivier Saelan matkusti kesällä 1859 Hannoveriin varta vasten etsimään opettajia ja tutustumaan tekniikan opetuksen uusiin suuntauksiin. Saelan tapasi Hannoverissa oppilaitoksen johtajan Karl Karmarschin, ja sai yhteyden oppilaitoksen skandinaavisten opiskelijoiden yhteisöön. Heidän joukossaan olivat myöhemmin mm. Helsingin kaasulaitoksen johtaja ja vuorineuvoksen arvonimen saanut Edvin Bergroth. Suomalaisen insinöörikunnan tulevaisuus avautui tämän yhteyden kautta. Hän esitteli opiskelijatoverinsa Saelanille.
Ensimmäinen Helsinkiin värvätty saksalainen insinööri oli Norjan Hardangerissa 1833 syntynyt, Bergenin aliupseerikoulusta valmistunut ja Hannoverin polyteknilliseen kouluun insinööriopintojen pariin siirtynyt Endre Lekve.
Endre Lekve avasi lopullisesti Suomen insinöörikunnan yhteydet Saksaan. Hän matkusti itse takaisin Hannoveriin järjestelemään omia asioitaan jo kesällä 1860, mutta oli samalla saanut esimiehiltään tehtäväkseen etsiä muita mahdollisesti Helsinkiin siirtymään halukkaita teknillisten alojen taitajia. Lekve saikin paluumatkalle mukaan opiskelutoverinsa, insinööri Rudolf Kolsterin. Kolster palkattiin Helsinkiin koneopin ja konepiirustuksen apulaisopettajaksi.
Tutustu saksalaisiin opettajiin henkilökuvissa:
Osa 1.4. Jokainen suomalainen insinööri tai diplomi-insinööri on Anders Olivier Saelanin aatteellinen ja taidollinen perillinen. Saelan oli ensimmäinen kotimainen insinööriammattikunnan edustaja, koko profession perustaja maassamme.
Liite 1.1. Rudolf Kolster on suomalaisen koneinsinöörikunnan isä. Hän on yksi 1860-luvulla Helsinkiin saapuneista saksalaisista opettajista.
Liite 1.2. TKK:n vuodesta 1908 lähtien avoinna ollut konetekniikan toinen professorin virka täytettiin kutsumalla tehtävään paikasta kiinnostunut Hampurin Technicumin yliopettaja, tohtori-insinööri Ernst Tuckermann, joka aloitti työnsä syyskuun alussa 1911.
Helsinkiin kutsuttiin myös maanmittaritutkinnon vuonna 1852 suorittanut Johan Conrad Dierchs Reuter. Hän suoritti 1850-luvun lopulla insinööritutkinnon Hannoverin Polyteknillisessä koulussa ja täydensi opintojaan vielä Karlsruhessa kesällä 1861. Reuter sai vastuulleen deskriptiivisen ja käytännöllisen geometrian opetuksen syyslukukaudella 1861.
Teollisuusjohtokunnan (nyk. työ- ja elinkeinoministeriö) puheenjohtaja Julius Mickwitz teki keväällä 1862 Hannoverissa sopimuksen arkkitehti Ludvig Wilhelm Bährin kanssa Bährin siirtymisestä Helsinkiin. Bähr otti vastuun suomalaisesta arkkitehtuurin opetuksesta tammikuussa 1863. Bähr ei kuitenkaan kotiutunut Helsinkiin, eikä hän oppinut muiden saksalaisten opettajien käyttämää ruotsin kieltä. Bähr kuoli tammikuussa 1869 lavantautiin 38 vuoden ikäisenä.
Eurooppalainen pula tekniikan alan opettajista helpottui 1870-luvun lopulla, jolloin oppilaitosten institutionalisoitumisen kausi päättyi ja Euroopan reuna-alueiden korkeakoulutasoisten oppilaitosten ensimmäiset omat opiskelijat olivat valmistuneet. Myös Helsingissä nuoret kotimaiset opettajat astuivat avautuviin virkoihin. Saksalaisia opettajia tarvittiin kuitenkin edelleen erityisesti konetekniikan aloilla.
Tunnetuimpia konealan saksalaisia opettajia Polyteknillisessä Opistossa oli mekaanisen teknologian ja koneenrakennuksen opetuksesta vuosina 1879–1897 vastannut Max Seiling. Insinööriopinnot Münchenissä 1870-luvun puolivälissä suorittanut ja Münchenin Polytechnicumin assistenttina toiminut Seiling oli kotoisin Baijerista. Hän saapui Helsinkiin Polyteknillisen Opiston opetusohjelman käynnistyessä 1879. Hänen kiinnostuksensa kohdistui insinööritieteiden lisäksi hengellisiin asioihin ja henkitieteisiin. Hänet tunnettiin myöhemmin lähinnä teosofisista kirjoituksistaan. Seilingin kotona järjestettiin 1890-luvulla aikakauden sivistyneistön keskuudessa yleisiä spiritistisiä istuntoja.
Insinöörialojen koulutus Helsingissä oli riippuvainen saksalaisista opettajista aina ensimmäisen maailmansodan alkuun saakka. Ongelma opettajista kärjistyi oppilaitoksen muuttuessa Teknilliseksi korkeakouluksi vuonna 1908, jolloin uudet säännöt antoivat mahdollisuuden kuuden professorin palkkaamiseen myös konetekniikan osastolle. Koneenrakennuksen professoriksi (turbiinitekniikka) nimitettiin Karl Axel Mauritz Ahlfors, mutta toista pätevää professoria ei avoimeksi julistettuun virkaan kolmesta kuulutuksesta huolimatta Suomesta löytynyt.
Koska toista professuuria ei saatu täytettyä, senaatti antoi luvan kutsua tehtävään viiden vuoden ajaksi tohtori-insinööri Ernst Tuckermannin Hampurista. Tuckermann sai jatkoajan, mutta joutui poistumaan maasta 1914 sodan syttymisen vuoksi. Hänen tilalleen nimitettiin insinööri Harald Kyrklund. Tuckermann oli viimeinen saksalaisista professoreista Helsingissä.
Mekaanisen teknologian opetusta häiritsevä opettajapula oli niin ankara, että edes assistentteja ei saatu palkattua korotetulla 1 400 markan vuosipalkalla.
Turhaannuttuaan pätevien hakijoiden etsintään Teknillisen korkeakoulun opettajakollegi toimitti eurooppalaisissa korkeakouluissa vertailevan tutkimuksen Suomessa vallitsevan opettajapulan syistä. Kysymys osoittautui olevan selkeästi rahasta, ja senaatti saatiin myöntymään professoreiden palkan korotukseen viidenneksellä. Myös opettajien kotimaisten kielten taitoa koskevista vaatimuksista tingittiin ulkomaisten hakijoiden houkuttelemiseksi. Oppilaitos joutui näin edelleen myöntymään siihen, että saksa oli virallinen opetuksessa käytetty kieli suomen ja ruotsin kielten lisäksi.
Saksan kieli oli pääasiallinen tekniikan opetuksessa käytetty vieras kieli Helsingissä aina 1950-luvulle saakka.
Osa 1.7. Tekniikan opetuksen kotipaikka Helsingissä sijaitsi ensin aivan kaupungin keskustassa. Täältä oppilaitos muutti Hietalahteen 1877. Domus Litonii on edelleen Aleksanterinkadun varrella numerossa 50, Helsingin Stockmannin tavaratalon vieressä liki alkuperäisessä asussaan.
Osa 1.9. Kun Polyteknillinen Opisto muutettiin Suomen Teknilliseksi Korkeakouluksi, sen opettajat saivat professorin arvonimen. Samalla opettajavoimia pyrittiin vahvistamaan vastaamaan odotettavissa olevaa koulutustarpeen kasvua.