Tämä sivu on osa suomalaisen konetekniikan historiaa käsittelevää sarjaa. Löydät linkit järjestyksessä edelliseen ja seuraavaan osaan sivun alalaidasta.
Hiljainen ja aikalaisten mukaan kiltti Andreas Olivier Saelan syntyi 18. tammikuuta 1818 Antreassa Karjalan kannaksella papin perheeseen ja hän vietti nuoruutensa Hiitolan pappilassa.
Helsinkiin luonnontieteitä opiskelemaan saapunut ylioppilas hankki ajan tavan mukaan tuloja toimimalla kotiopettajana. Hänen toimipaikkansa oli Mäntsälän Furugårdin kartanossa, joka tunnettiin Nordenskiöldin ja von Haartmanin sukujen kotipaikkana.
Saelanin työnantajat olivat suomalaisen teollisen kulttuurin kantaisiä. 1820-luvulla aloitetun maan kaivosteollisuuden kehitysprojektin johtoon oli nimitetty Nils Gustaf Nordenskiöld, joka sai viran vuoritoimen yli-intendenttinä. Lars Gabriel von Haartman puolestaan työskenteli pitkään nykyistä pääministeriä vastaavassa virassa, ja vastasi muun muassa talouselämän kehittämisestä.
Suomen suuriruhtinaanmaassa päätettiin 1840-luvulla rakentaa maan teollisuuden ja elinkeinoelämän kehittämiseksi omaehtoinen koulutusjärjestelmä, jotta opiskelijoiden ei tarvitsisi matkustaa vallankumouksellisina pidettyihin Ranskaan ja Saksaan oppia hakemaan. Tämä koski erityisesti käynnistymässä olevaa muodollista tekniikan alojen koulutusta. Saelan oli projektia käynnistettäessä kuin tilauksesta paikalla.
Helsingin Teknillinen reaalikoulu perustettiin 9. kesäkuuta 1847 annetulla asetuksella. Saelan suoritti seuraavan syksyn ja talven aikana yliopistossa joukon ylimääräisiä luonnontieteiden opintoja ja tuli nimitetyksi oppilaitoksen ensimmäiseksi johtajaksi 5. syyskuuta 1848. Koulun kotipaikaksi vuokrattiin verhoilijamestari Jonas Litoniukselta huoneita Aleksanterinkatu 50:ssä sijaitsevasta kivitalosta. Saelan sai pitkäaikaisen asunnon rakennuksen kolmannesta kerroksesta.
Opetus alkoi tammikuun 15. päivänä 1849.
Saelan korosti kesällä 1849 manufaktuurijohtokunnalle (nykyinen TEM) lähettämässään raportissa tarvetta muokata suunniteltua opetusohjelmaa käytännöllisempään suuntaan. Teoreettiseen koulutusohjelmaan palattiin kymmenen vuotta myöhemmin. Matemaattis-luonnontieteelliseen tutkimukseen perustuva opetusohjelma otettiin käyttöön vuonna 1858.
A. O. Saelan oli henkilökohtaisesti vastuussa radikaaleina pidetyistä uudistuksista. Hän matkusti Saksaan ja Sveitsiin tutkimaan uusimman teknillisen opetuksen menetelmiä 1850-luvun lopulla. Tästä lähtien suomalainen insinöörikoulutus kehittyi samanaikaisesti saksalaisen kielialueen oppilaitosten kanssa.
Loppuvuodesta 1856 A. O. Saelan nimitettiin manufaktuurijohtokunnan jäseneksi. Yhteys kauppa- ja teollisuusministeriön ja TKK:n välillä katkesi vasta vuonna 1972. Saelan osallistui maan hallinnon ja talouselämän modernisointiin 1860-luvulla. Hän näki oppilaitoksensa kehittyvän vähitellen korkeakouluksi.
Oppilaitos nimettiin 1872 Polyteknilliseksi kouluksi ja 1879 Polyteknilliseksi Opistoksi. Viimeksi mainittu muutos tarkoitti käytännössä Teknillisen korkeakoulun opetuksen tradition alkamista. Kansakoulut ja lyseot olivat aloittaneet Suomessa toimintansa ja ammattikuntalaitos oli lakkautettu. Yliopistoksi oppilaitos muutettiin 1908.
Saelan sairastui kuumetautiin pian luovuttuaan oppilaitoksen johtajan virasta vuonna 1872. Hän kuoli vuonna 1874.
Saelanin kuoleman jälkeen perustettiin rahasto muistomerkin pystyttämiseksi maan ensimmäiselle insinöörille Helsingin Vanhan kirkon puistoon. Hanke kuitenkin unohtui, ja Saelanin hautamuistomerkkirahasto liitettiin muihin rahastoihin.
Ansioistaan huolimatta nykyaikaisen suomalaisen insinöörikunnan ja teknillisen opetuksen järjestelmän perustaja A. O. Saelan lähes unohdettiin 1900-luvun alussa.
Nykänen Panu. Saelan, Anders Olivier (1818–1874). Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 545. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006
Osa 1.3. Vuonna 1841 Suomeen perustettiin mekaaninen instituutti eli senaatin hienomekaaninen verstas. Tapahtuma oli alku maan teknologiateollisuuden kehitykselle.
Osa 1.5. Tekniikan ja käsityötaitojen opetus erosivat toisistaan 1870-luvun alussa. Syntyi kaksi oppilaitoslinjaa taideteollisuuden ja tekniikan opetusta varten.