Uutiset

WithSecure ja SSH tukevat Aalto-yliopiston kansainvälistä osaamista

Suomalaisten tietoturvayhtiöiden WithSecuren ja SSH:n lahjoitukset auttavat parhaiden kansainvälisten tietoturvaosaajien houkuttelemista Suomeen.
Two people having a conversation at a coffee room in front of a window with light pouring in.
Security and Cloud Computing -pääaineessa on tällä hetkellä opiskelijoita 21 eri maasta. Kuva: Matti Ahlgren/Aalto-yliopisto

Kilpailu kansainvälisistä huippuosaajista käy kovempana kuin koskaan. Suomi sijoittui vastikään kahdeksanneksi vertailussa, jossa selvitettiin valtioiden kilpailukykyä kansainvälisten osaajien houkuttelemisessa. Kaupunkien listauksessa Helsinki oli sijalla 13. Aalto-yliopisto on tunnettu sen kansainvälisyydestä – opiskelijoita Aallossa on yli sadasta maasta ja professoreja yli 40:stä. Aalto on myös säännöllisesti tutkimusta ja opetusta mittaavissa arvioinneissa maailman parhaiden yliopistojen joukossa.

Samoissa vertailuissa Aallon tietotekniikan laitos arvioidaan usein Pohjoismaiden johtavaksi tietotekniikan laitokseksi, jatkaen suomalaisen tietoturvaosaamisen vaikuttavaa perintöä. Laitoksella toimii myös Aallon ja Helsingin yliopiston perustama tietoturvan tutkimuskeskus HAIC (Helsinki-Aalto Institute for Cybersecurity).

”Tavoitteemme on olla tietoturvan opetuksen ja tutkimuksen aallonharjalla, jossa kansainväliset huippuosaajamme sekä elinkeinoelämän kumppanimme ovat elintärkeitä voimavaroja”, sanoo professori Janne Lindqvist, joka toimii HAIC:n sekä tietotekniikan laitoksen johtajana. ”Aalto on vetovoimainen kohde kansainvälisille opiskelijoille ja yritysyhteistyömme tarkoituksena on varmistaa, että nämä osaajat myös jäävät Suomeen.”

Tietoturvayhtiöt WithSecure™ (aiemmin F-Secure yritystietoturva) sekä SSH edustavat suomalaisen tietoturvaosaamisen pitkää linjaa. Molemmat yritykset toimivat kansainvälisillä markkinoilla ja niiden operatiivisessa toimintaympäristössä valtioiden välisillä rajoilla on melko vähän merkitystä. Monimutkaisessa maailmassa yritysten rekrytointikenttä on väistämättä globaali, jos ne haluavat pysyä kehityksen mukana.

”Nykypäivän uhkaympäristö on huomattavasti dynaamisempi ja haastavampi kuin muutama vuosi sitten”, sanoo WithSecuren toimitusjohtaja Juhani Hintikka. ”Toisaalta tietoturvapalvelut ovat myös kyvykkäämpiä. Organisaatioilla tulee olla riittävät tietoturvaresurssit, jotta ne pysyvät kehityksen mukana.”

WithSecure ja SSH ovat lahjoittaneet rahoitusta HAIC:lle opiskelijastipendeihin, joita tullaan käyttämään parhaiden hakijoiden elinkustannusten kattamiseen heidän maisteriopintojensa ajan. Aalto-yliopisto tukee opiskelijoita tarjoamalla vapautuksen ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista.

”Tietoturva-alaa vaivaa tällä hetkellä pula osaavista ammattilaisista. Me pyrimme tukemaan opiskelijoita ja opetusta tarjoavia tahoja, jotta tulevaisuuden ammattilaiset saavat parhaat mahdolliset eväät urilleen”, kertoo Hintikka.

Luottamuksen rakentaminen opiskelijoiden kanssa on tärkeää aloittaa ajoissa.

”SSH:n toiminnan ytimessä ovat tietoturvaratkaisut, joita kehitämme mahdollisimman tulevaisuudenkestäviksi. Tukemalla HAIC:ia, varmistamme yrityksemme tietotaidon jatkuvuuden ja tutustumme opiskelijoihin heti alkumetreillä. Kansainvälisenä yrityksenä koemme HAIC:n arvokkaana kumppanina, jonka kautta tavoitamme tulevaisuuden kansainväliset huippuosaajat”, sanoo Tanja Hyöky, henkilöstöpäällikkö SSH:lta.

”Yhteistyömme avulla olemme saaneet houkuteltua paljon opinnäytetyön tekijöitä sekä kesätyöntekijöitä, joista osa on jatkanut meillä osa-aikaisina työntekijöinä opintojen ohella. Jatkamme mieluusti yhteistyötä, koska tässä voittavat kaikki osapuolet.”

Haku Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin on alkanut! Hakuaika syksyllä 2023 alkaviin opintoihin kestää 2.1.2023 asti. Lue lisää täältä.

HAIC

Helsinki-Aalto Institute for Cybersecurity (HAIC) (ulkoinen linkki)

Helsinki-Aalto Institute for Cybersecurity (HAIC) is a strategic initiative set up by Aalto University and the University of Helsinki in June 2016 to ensure excellence in cybersecurity research and education.

secclo brand picture

Hakeminen Security and Cloud Computing (SECCLO) -ohjelmaan (ulkoinen linkki)

Lue lisätietoja siitä, miten SECCLO-ohjelmaan haetaan opiskelemaan.

Student Ekaterina Shmeleva from School of Science standing at Otaniemi campus / photo Aalto University, Matti Ahlgren

"Olen onnellinen siitä, etten päätynyt muualle" - HAIC-stipendiaatit erittäin tyytyväisiä opintoihinsa Aallossa

"Olen onnellinen siitä, etten päätynyt muualle" - HAIC-stipendiaatit erittäin tyytyväisiä opintoihinsa Aallossa

Uutiset
Henkilökuvassa hymyilevä, parrakas ja silmälasipäinen Bruno Duarte on kahden muun miehen kanssa. Heillä kaikilla on siniset SECCLO-tunnuksin varustetut hupparit päällään.

SECCLO-ohjelman alumni: ”Suomeen syntyi vahva side”

Paraguaylainen Bruno Duarte valmistui tietoturvaa ja pilvipalveluita käsittelevästä SECCLO-maisteriohjelmasta vuonna 2020. Kesäharjoittelu johti uraan kyberturvallisuuden parissa Ericssonilla.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kuvassa on nainen testaamassa älylaseja.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ideasta liiketoiminnaksi: ”Kohtasin todellisen ongelman ja tartuin toimeen”

Opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha mahdollisti toimivan prototyypin rakentamisen.
Two people are sitting on a bench in an empty hallway. One of them shows the other something from their laptop screen.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkoston selvitys: Energia-alan tulevaisuuden osaajat tarvitsevat teknisen osaamisen rinnalle uusia valmiuksia

Aalto-yliopiston koordinoimassa FITech-verkostossa tuotettiin selvitys sähkö- ja energia-alan osaamistarpeista sekä koulutuksen kehittämistarpeista.
Riikka kouluttamassa kollegoitaan
Yhteistyö Julkaistu:

Alumni Riikka Nieminen: ”Aina ei tarvitse olla valmis paketti ottaakseen tietyn tehtävän vastaan”

Riikka Nieminen johtaa Suomen presales-tiimiä Salesforcella Dublinin teknologiahubissa.
Aikuisia istuu keltaisilla säkkituoleilla ja kuuntelee nykyaikaisessa tilassa keskittyneesti.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto on yliopistojen spinout-rahoituksessa Euroopan kolmonen – näin luotiin resepti, jolla synnytetään uusia toimialoja

Kaiken kaikkiaan Aalto-yliopistosta ponnistaneet yritykset, mukaan lukien kvanttialalla toimiva IQM ja satelliittiyhtiö ICEYE, ovat vuodesta 2010 lähtien keränneet yhteensä noin 2,6 miljardin euron rahoituksen.