Uutiset

Vuoden Nuori Tutkijayrittäjä -palkinto kiipeilyseinän kehittäjälle

Aalto-yliopistosta valmistuneen Raine Kajastilan kehittämä, tavallisen kiipeilyseinän pelialustaksi muuntava teknologia on johtanut menestystuotteeksi ja yritykseksi.
Raine Kajastila on harrastanut kiipeilyä yli 15 vuotta. Kokemuksen tuoma syvä tieto aiheesta mahdollisti menestyssovelluksen tekemisen. Kuva Laura Puikkonen / Kaskasmedia.

Ajatus lisättyä todellisuutta hyödyntävästä kiipeilyseinästä syntyi viitisen vuotta sitten Raine Kajastilan työskennellessä post doc -tutkijana Aalto-yliopistossa pelitutkimuksen parissa. Intohimo kiipeilyyn innosti tutkimaan, miten teknologian avulla voi motivoida ihmisiä liikkumaan.

Lisättyä todellisuutta hyödyntävä kiipeilyseinä, Augmented Climbing Wall, tekee projektorin avulla kiipeilyseinästä ison interaktiivisen kosketusnäytön, jolle voi luoda kiipeilyreittejä ja pelata erilaisia yksin- tai kaksinpelejä. Toteutuksessa on hyödynnetty ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen menetelmiä. Kun pelit viedään tietokoneen näytöltä paikkoihin, joissa ihmiset liikkuvat ja urheilevat, he saavat pelaamisesta viihteen lisäksi tehokasta liikuntaa.

”Kiipeilyseinä on kokonaisuus, jossa pelillisyys ja fyysisyys yhdessä muodostavat sopivan haasteen”, Kajastila kertoo.

Liiketoiminnan kannalta tuotteen skaalautuvuus on tärkeää.

”Kiipeilyseinä tuntuu vetoavan niin kokeneisiin kiipeilijöihin kuin nuoriin pelaajiin. Liikuntakeskuksista on tullut palautetta, että lapset ja nuoret tykkäävät sovelluksesta aivan valtavasti”, Kajastila iloitsee.

Tutkimuksesta lähtenyt idea on johtanut paitsi menestystuotteeksi myös yritykseksi. Kajastilan perustaman Valo Motionin kehittämiä lisätyn todellisuuden kiipeilyseiniä on lukuisissa kiipeilykeskuksissa ja sisäliikuntapuistoissa eri puolilla maailmaa.

Yrittäjyys ja tutkiminen ovat lähellä toisiaan

Tekesin rahoituksen saamisella oli ratkaiseva rooli kiipeilyseinän kaupallistamisessa ja saamisessa kansainvälisille markkinoille. Toinen onnenpotku oli esittelyvideon lataaminen internetiin syyskuussa 2016.

"Kiinnostusta kiipeilyseinään oli jo kertynyt esittelyistä useissa eri tapahtumissa, mutta video antoi lopullisen sysäyksen tuotteen kysynnälle. Syyskuun jälkeen pelin esittelyvideota Facebookissa on katsottu 29 miljoonaa kertaa, ja järjestelmää on tilattu kymmeniä ympäri maailmaa”, Kajastila kertoo.

Valo Motion on jo kolmas Kajastilan perustama yritys. Väitöskirjatyönsä välissä Kajastila oli pari vuotta pyörittämässä tutkimusalueeseensa liittyviä yrityksiä, joista toisen liiketoiminta myytiin Facebookille. Kajastila palasi tekemään väitöskirjansa loppuun ja jatkoi post doc -tutkijana professori Perttu Hämäläisen ryhmässä.

Liikunnan motivointi pelien ja teknologian avulla on ollut Perttu Hämäläisen ja hänen tutkimusryhmänsä missiona jo pitkään.

”Kiipeilyseinän kohdalla motivoimme ihmisiä liikkumaan ja samalla opetamme heille uusia taitoja täysin uudella ja interaktiivisella tavalla. Kaupallistamisen keinoin voimme vaikuttaa yhteiskuntaan enemmän kuin vain julkaisemalla tutkimusartikkeleita”, sanoo Kajastilan tunnustuksesta iloitseva Hämäläinen.

Kajastilan mukaan tutkimusta ja yritystoimintaa on haastavaa yhdistää täyspainoisesti samanaikaisesti, mutta niissä on toisiaan ruokkivia elementtejä.

”Molempia voi tehdä omista lähtökohdistaan: tutkia kiinnostavia aiheita ja toteuttaa hyviä tuotteita ja sovelluksia. Hyvää ideaa kannattaa lähteä kokeilemaan, ja Aallossa siihen saa tukea.”

Lisättyä todellisuutta hyödyntävä kiipeilyseinä tekee kiipeilyseinästä ison interaktiivisen kosketusnäytön, jolle voi luoda kiipeilyreittejä ja pelata erilaisia yksin- tai kaksinpelejä. Kuva Augmented Climbing.

Vuoden nuori tutkijayrittäjä on 5 000 euron tunnustus, joka myönnetään tutkimukseen perustuvaa yritystoimintaa synnyttäneelle tutkijalle. Palkinnon jakaa KAUTE-säätiön Akateemisen yrittäjyyden rahasto. Vuonna 2015 Tutkijayrittäjä -palkinnon voitti Nyhtökauran keksijä Reetta Kivelä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Oskari Vilamon palkinnot
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Oskari Vilamon rahasto palkitsi parhaat rakennusalan opinnäytteet

Aalto-yliopistosta palkittiin kolme väitöskirjaa ja kolme diplomityötä.
aula
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Älyrakennukset, käyttäjäkokemus ja kestävyys: Talotekniikan avainasema 2030

Talotekniikka 2030 -ryhmän perustamisen pontimena oli rakentamisen muutos yhä teknisemmäksi ja siitä seuraava tarve muuttaa vakiintuneita toimintatapoja ja talotekniikan asemaa. Talotekniikan rooli rakentamisen arvoketjussa -tutkimus pureutui näihin ydinkysymyksiin. Haastattelimme tutkimuksen tekijöitä.
vihreät liput, green flags. Kuva: Mikko Raskinen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Liikesivistysrahastolta merkittäviä apurahoja Aalto-yliopiston tutkijoille

Aalto-yliopisto saa yliopistoista suurimman tuen. Apurahan saa 62 projektia ja tuen suuruus on yhteensä 728 400 euroa.
Janne Naapuri
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

TkT Janne Naapuri sai Gustaf Kompan väitöskirjapalkinnon

Suomalaisten Kemistien Seuran Gust. Kompan vuoden 2023 väitöskirjapalkinto myönnettiin tekniikan tohtori Janne Naapurille Aalto-yliopistosta ja tekniikan tohtori Jussi Isokuorttille Tampereen teknillisestä yliopistosta.