Uutta aaltoa, radikaaleja aatteita ja kotimaisen elokuvan buumi — 60 vuotta suomalaista elokuvakoulutusta

men and women posing in black and white photo
60-luvun opiskelijoita. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto.

Elokuva peilaa aina aikaansa ja heijastaa yhteiskunnassa olevia ajankohtaisia asioita. Elokuvakoulutuksen perustehtävä säilyy kuitenkin vuosikymmenistä toiseen varsin muuttumattomana. Koulun tehtävänä on auttaa, tarjota tila ja työkaluja oman äänen ja taiteilijuuden löytämiseen. Elokuvakoulutus onkin ensisijaisesti taiteilijaksi kouluttamista. Samalla elokuvakoulutuksella on iso kansallinen tehtävä. Koulutuksen päämäärä on elokuvien ja televisio-ohjelmien teknisen, taiteellisen ja sisällöllisen laadun parantaminen ja samalla kotimaisen elokuvan menestyksen edistäminen alati muuttuvilla, kansainvälisillä markkinoilla.

Syksyllä 2019 juhlimme 60 vuoden kypsään ikään ehtinyttä suomalaista elokuvakoulutusta. Voimme luoda ylpeänä katseen historiaan ja todeta, että elokuvakoulutuksemme aloitettiin ensimmäisten joukossa Euroopassa, vuosia ennen muita Pohjoismaita. Mistä kaikki alkoi, missä ollaan nyt ja miltä tulevaisuus vaikuttaa?

Kaikki alkoi Prahasta

Asioita tapahtuu, kun joku ottaa asiakseen. Suomalaisen elokuvakoulutuksen alkusysäykseen tarvittiin yksi henkilö, idearikas ja hyvät yhteiskuntasuhteet omaava Raimo Hallama, Helsingin Yliopiston kuvalaitoksen johtaja. Hallaman alkuperäinen ajatus oli perustaa ”kamerataiteen” koulutus Helsingin yliopistoon, mutta tieteellinen yliopisto vieroksui taidekoulutusta. Tästä syystä elokuvakoulutus perustettiin vuonna 1959 Taideteolliseen oppilaitokseen nimellä Kamerataiteen osasto. Osasto sisälsi elokuvan ja valokuvan koulutuksen, jotka ovat myöhemmin eriytyneet.

”Legendan mukaan Hallama suunnitteli tutustumismatkaa ajan parhaisiin oppilaitoksiin, jotka sijaitsivat pääosin rautaesiripun tuolla puolen mm. Moskovassa ja Prahassa. Matkan ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Praha. Siellä laadukas koulutus vakuutti Hallaman siinä määrin, että Praha jäi myös matkan viimeiseksi kohteeksi. Suomen elokuvakoulutuksen perusrakenteet on siten pitkälti mukailtu tsekkiläisen mallin mukaan”, sanoo käsikirjoituksen professori Raija Talvio.     

Jälkiviisaasti voi todeta, että Raimo Hallama oli todellinen visionääri: länteen muita elokuvakouluja alkoi varsinaisesti syntyä vasta 1960-luvulla. Pohjoismaissa Suomi siis oli ensimmäinen, ja esimerkiksi Norjaan elokuvakoulu perustettiin vasta 1996. 

1950-luvun Helsinki oli merkittävä elokuvakulttuurikaupunki, jossa saattoi yhtä aikaa nähdä amerikkalaisia westernejä, ranskalaisia uuden aallon elokuvia, skandinaavisia taide-elokuvia ja koko sosialistisen maailman parhaita elokuvia. Koulu otti alusta alkaen paljon vaikutteita ranskalaisesta uudesta aallosta, ja eroa tehtiin aiemmin alaa hallinneeseen studioelokuvaan. Elokuvaa tehtiin kaduilla ja elävässä elämässä, taiteellisesti kunnianhimoisin tavoittein. 

“Opettaja ei voi osallistua, koska hän on maolainen”

1970-luvun alussa Kamerataiteen osasto muutti Pasilan vesitorniin. Pian sen jälkeen vuonna 1973 Taideteollinen oppilaitos muuttui Taideteolliseksi korkeakouluksi. Kuvallisen viestinnän laitoksella opetettiin graafista suunnittelua, valokuvausta, lavastusta ja elokuva- ja tv-työtä. 

Kaikille yhteiset taiteen ja muotoilun opinnot opiskeltiin edelleen Ateneumin päärakennuksessa. ”Severi Parko veti legendaarista kurssia, jossa kierrettiin Helsingin eri paikkoja ja tiloja ja opeteltiin näkemään asioita toisin. Atskin yläkerroksissa tarkasteltiin kipsipäitä, sitten laskeuduttiin kellarikerrokseen lukemaan vessakirjoituksia”, Raija Talvio muistelee. 

Korkeakouluksi korottaminen toi mukanaan ison asennemuutoksen; olihan elokuvataidetta opiskeltu ja opetettu perinteisesti oppipoika-kisälli-mestari-metodilla. Akateemisuutta alettiin kuitenkin lisätä koulutukseen pienin annoksin. Parin liuskan pituiset kirjalliset lopputyöt alkoivat laajentua ja kieliopintoja lisättiin pakollisiin kursseihin. 

1970-luvulla koulu politisoitui ja oli jatkuvasti suuren kuohunnan keskellä. Elettiin vasemmistolaisia aikoja ja etenkin vuosikymmenen loppupuolella taistolaisuuden joutsenlaulun aikaa. Aatteellisuus oli koulussa kouriintuntuvaa, opiskelijat lakkoilivat tämän tästä. Iso poliittinen vääntö käytiin nk. Pasila-projektista, jonka tarkoituksena oli yhdistää teatterikorkeakoulu, taideakatemia ja taideteollinen korkeakoulu. Hanke kariutui suurelta osin koulujen ja ajan vallanpitäjien välisten poliittisten jännitteiden vuoksi.

“Aatteellisuus painottui pääkouluun mutta leimasi myös elokuvalaitosta. Kyllä meilläkin kuultiin ajoittain lausuntoja kuten: ’Opettaja ei voi osallistua, koska hän on maolainen’”, Talvio kertoo.

1980-luvulle tultaessa aatteellisuus katosi. Tietty sukupolvi siirtyi opinnoista työelämään ja ajat muuttuivat muutenkin. Myös opetusministeriö teki aktiivisia toimia koulutuksen neutraloimiseksi.

Nousukausi ja ammattimaistuminen

Täyteen mittaansa korkeakoulu alkoi kehittyä 1980-luvulla. Vuonna 1981 tuli mahdolliseksi suorittaa taiteen lisensiaatin tutkinto ja paria vuotta myöhemmin mahdollistui tohtorin tutkinnon suorittaminen. Taideteollinen korkeakoulu muutti vuonna 1982 Ateneumista Teollisuuskatu 19:ään, muutama vuosi myöhemmin elokuvaopetus muutti Punavuoreen, Pursimiehenkadulle. 

1980-luvulla suomalainen elokuva-ala sekä sen koulutus alkoivat ammattimaistua, kun politisoituneiden vuosien jälkeen tapahtui selkeä sukupolvenvaihdos. Uudet opettajat onnistuivat välittämään ammattiylpeyttä ja välineeseen kohdistuvaa kunnianhimoa. 

1980-1990-lukujen suomalaisen elokuvan nousu tapahtui osin koulun ulkopuolella, esim. muualta oppinsa hankkineiden Kaurismäen veljesten menestyksen myötä. Vaikka uutta energiaa ja aloitteita saattoikin tulla koulun ulkopuolelta, oli ELOlla silti alalla merkittävä rooli. Käytännössä kaikissa tuotannoissa ja työryhmissä oli koulusta valmistuneita tekijöitä, ja erilaiset osaamiset fuusioituivat nopeasti. Lisäksi nousukausi vaikutti konkreettisesti mahdollisuuksiin tehdä elokuvia. Lainaa tuotantoihin sai helposti, oli mainoskeikkaa yms. Se toi yleistä vaurautta alalle ja koko toimintakenttä kasvoi voimakkaasti. 

Suomalaisen elokuvan buumi

Vuonna 2000 elokuvakoulu siirtyi Taideteollisen korkeakoulun yhteyteen rakennetun Mediakeskus Lumen tiloihin Hämeentiellä.

Siinä missä 1990-luvulla kaikkien suomalaiselokuvien yhteenlaskettu katsojamäärä jäi alle 200 000, nousivat luvut miljooniin 2000-luvulla. Tämän vuosituhannen suomalaisen elokuvan buumi on laadukkaan koulutuksen ansiota. Nykyään sekä elokuvantekijät että alan taustavaikuttajat ovat pitkälti elolaisia. 

Kotimaisen elokuvan uusi nousu sai vauhtia Elokuvasäätiön linjauksesta, jossa vaikean taide-elokuvan sijaan elokuvia alettiin tarkastella helposti lähestyttävinä kulttuurituotteina. Tämä tarkoitti yleisöhittien tukemista. Kaikkivaltiaan auteur-ohjaajan rinnalle nousi muita ammattilaisia, mm. käsikirjoittamisen arvostaminen on yleiseurooppalainen ilmiö. Myös suomalainen dokumenttielokuva alkoi menestyä kansainvälisesti. 

Vuonna 2010 Taideteollinen korkeakoulu yhdistyi Teknillisen korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun kanssa Aalto-yliopistoksi. ELOn viimeisin suuri muutos oli muutto Arabian kampukselta Otaniemeen. Vuosia kestänyt prosessi kulminoitui Väre-rakennuksen käyttöönottoon syksyllä 2018. Tänään ELO pärjää hyvin eurooppalaisessa vertailussa, tekee paljon pioneerityötä ja mielenkiintoisia kokeiluja ja elolaisten opiskelijatyöt menestyvät kilpailuissa erinomaisesti. ELO on kokoaan suurempi toimija alalla. 

Entä tulevaisuus? Raija Talvio sanoo: ”Koko alan on tarpeen löytää tasapaino populaarin ja taide-elokuvan välillä sekä löytää vastaukset erilaisiin resurssikysymyksiin. Lisäksi on tärkeää pohtia, kuka pääsee kertomaan tarinansa ja kenen ääni jää marginaaliin. Olemme menossa kohti entistä suurempaa moninaisuutta, ja se on pelkästään hyvä asia!”

Lähdeaineisto: Ilkka Huovion artikkeli Taideteollisen korkeakoulun sisäisessä tiedotuslehdessä 1/96, TOKYOn historiikki 2011, Lauri Törhösen selvitys Suomen elokuvakoulu, Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:8, haastattelu Raija Talvion kanssa

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lisää tästä aiheesta

Ali Salloum walking at Laajalahti Nature Reserve in summer, surrounded by green bushes, trees and grass
Opinnot Julkaistu:

”Tutkijoiden pitäisi kilpailla Netflixin, Spotifyn ja Youtuben kanssa”

Maisteriopiskelija Ali Salloumin mielestä tutkijoilla on velvollisuus viestiä tieteestä nuorille ja innostaa heitä sen pariin.
Digitalism Challenge course kickoff 28.10.2019: students interviewing CEO of Fat Lizard Heikki Ylinen about reporting challenges of SMEs.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Luomuliitto, Tapola-Camphillin luomutila ja Fat Lizard Brewing Co. tarjoavat ratkaistavat haasteet palveluiden digitalisoinnin hackathon-kurssilla

Lähes 100 opiskelijaa ideoi ja toteuttaa reaaliaikatalouteen liittyviä digitalisaatioprojekteja.
Elisalle Oyj:lle yritysprojektin toteuttanut opiskelijatiimi
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

eSIM-teknologian ansiosta SIM-kortit ovat pian historiaa

Opiskelijat saivat työstää eSIM & Brokering Connectivity -projektia Elisa Oyj:lle.
Silja Sormunen standing on a forest path in Otaniemi
Opinnot Julkaistu:

”Matematiikka toimii siltana eri tieteenalojen välillä”

Maisteriopiskelija Silja Sormunen on opiskellut muun muassa psykologiaa, lääketiedettä ja filosofiaa. Siksi Aalto-yliopiston Life Science Technologies -ohjelman Complex Systems -linja tuntui hänestä juuri siltä, mitä hän oli etsinyt.