Uutiset

Uusi vetytalouden koulutuskokonaisuus alkaa – FITech-verkostoyliopisto sai rahoituksen koulutuksen järjestämiseen

Koulutus on tarkoitettu jo työelämässä oleville sekä tutkinto-opiskelijoille. Ensimmäiset opinnot käynnistyvät tammikuussa 2023.
Opiskelijat tutkimassa aurinkopaneelia.

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA) on myöntänyt FITech-verkostoyliopistolle 1,5 miljoonan euron rahoituksen vetytalouskoulutuksen järjestämiseen. Koulutushanketta koordinoi Aalto-yliopisto, ja koulutuksen valmistelusta ja toteutuksesta vastaavat FITech-verkoston yliopistot yhdessä.

Vedyllä on merkittävä rooli vihreässä siirtymässä eli siirtymisessä fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvaa energiantuotantoa. Vetytalouteen liittyvä koulutus on Suomessa tällä hetkellä hajautettuna eri koulutusohjelmiin ja yksittäisiin kursseihin tai niiden osiin. Tämän hankkeen tavoitteena on järjestää kokonaisuus, joka kokoaa yhteen tähän asti hajallaan olevan koulutustarjonnan.

Koulutuksen kohderyhmänä on erityisesti kansallisen vetyklusterin jäsenyritysten henkilöstö. Vetyklusteri on osallistunut tiiviisti kokonaisuuden suunnitteluun selvittämällä jäsenyritystensä vetytalouteen liittyviä osaamistarpeita ja tki-toiminnan painopisteitä. Kansallisessa vetyklusterissa on mukana yli 60 yritystä ja kuusi toimialaliittoa.

Koulutus on kuitenkin avoin ja sopii muillekin yrityksille, kohderyhmille ja toimijoille, kuten päättäjille sekä opiskelijoille.

”Valmisteilla oleva koulutus vastaa paitsi vetytalouden yritysten henkilöstön myös tutkinto-opiskelijoiden ja laajemmin yhteiskunnan eri toimijoiden osaamistarpeisiin. Energiajärjestelmän murros on niin tärkeä asia, että uskon monen päättäjänkin hyötyvän koulutuksesta”, sanoo Teknologiateollisuuden EU:n innovaatio- ja teollisuuspolitiikka-asioiden päällikkö Mervi Karikorpi.

Johdantokurssilta vaativampiin aiheisiin, haku opintoihin FITechin kautta

Noin 20–40 opintopisteen laajuinen, englanninkielinen koulutuskokonaisuus muodostuu vetytalouteen perehdyttävästä laaja-alaisesta johdantokurssista ja useammasta valinnaisesta jatkokurssista. Johdantokurssi tulee haettavaksi FITechin verkkosivuille (fitech.io) vielä loppuvuoden aikana. Opiskelun voi aloittaa tammikuussa 2023. Vetytalouden koulutus toteutetaan suureksi osaksi verkko-opintoina.

Koulutusta pilotoidaan vuoden 2024 loppuun asti. Pilottivaiheen aikana valmistellaan toimet vetytalouden koulutuksen juurruttumiseksi osaksi yliopistojen tutkinto- ja täydennyskoulutusta.

Aalto-yliopiston koordinoima FITech-verkosto tarjoaa valikoituja opintoja kaikista tekniikan alan yliopistoista Suomessa. Opinnot ovat avoimia ja maksuttomia kaikille suomalaisille ja Suomessa vakituisesti asuville. FITech-verkostoyliopiston perustajajäseniä ovat yliopistojen lisäksi Teknologiateollisuus ry ja Tekniikan Akateemiset TEK ry.

FITech-verkostoyliopisto

FITech tarjoaa suomalaisten tekniikan alan yliopistojen kursseja maksutta.

Lue lisää FITechistä
Kolme henkilöä työskentelee yhdessä kannettavan tietokoneen edessä, valkoinen tiiliseinätausta.
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kuvassa kaksi miestä testaavat lennokkia pellolla.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ideasta liiketoiminnaksi: ”Tarkempi ennuste vaatii uudenlaista dataa”

Aallon opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha antoi yrityksen perustajille resursseja kehittää ja testata konseptia.
Kuvassa on nainen testaamassa älylaseja.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ideasta liiketoiminnaksi: ”Kohtasin todellisen ongelman ja tartuin toimeen”

Opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha mahdollisti toimivan prototyypin rakentamisen.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutustu kirjaston teemakokoelmiin

Uusi palvelu Aalto-Primossa
Two people are sitting on a bench in an empty hallway. One of them shows the other something from their laptop screen.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkoston selvitys: Energia-alan tulevaisuuden osaajat tarvitsevat teknisen osaamisen rinnalle uusia valmiuksia

Aalto-yliopiston koordinoimassa FITech-verkostossa tuotettiin selvitys sähkö- ja energia-alan osaamistarpeista sekä koulutuksen kehittämistarpeista.