Tutkimushanke herättää renessanssin muodin eloon

Taide- ja kulttuurihistorian professori Paula Hohti ja tutkimusryhmä ovat vuodesta 2017 lähtien tutkineet 1500- ja 1600-luvun pukeutumista ja materiaalista kulttuuria selvittääkseen, miten ihmiset silloin pukeutuivat ja kuinka vaatteita valmistettiin.

”Aikakausi on kiinnostava, sillä tuolloin markkinoille alkoi tulla paljon tuotteita ja varakkaat ja jopa vähävaraiset kansalaiset pystyivät osallistumaan muotiin”, Hohti kertoo.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun mittava tutkimushanke Refashioning the Renaissance: Popular Groups and the Material and Cultural Significance of Clothing in Europe 1550–1650 päättyi tänä syksynä. Hanke on saanut kahden miljoonan euron rahoituksen Euroopan unionin Horisontti 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta Euroopan tutkimusneuvostolta (ERC).

Tutkimusryhmä on keskittynyt hankkeessa erityisesti alempien yhteiskuntaluokkien asusteisiin eli miten silloiset työväenluokkien edustajat, kuten suutarit, parturit ja leipurit pukeutuivat.

Projektin haasteet eivät ole vähäisiä. Miten tutkia jotakin, josta ei välttämättä löydy dataa ja aineistoa? Historiallisia vaatteita tai edes kuvia niistä on säilynyt hyvin vähän, ja nekään, jotka ovat säilyneet eivät välttämättä ole alkuperäisiä. Asusteita on löytynyt muun muassa arkeologisten kaivausten yhteydessä, joten ne ovat rikkinäisiä ja värit ovat haalistuneita. Lisäksi museoihin taltioiduista vaatekappaleista suurin osa on yläluokan ja vain hyvin suppea osa alempien yhteiskuntaluokkien käyttämiä.

Uusia menetelmiä ja teknologioita

Keskeistä tutkimushankkeessa onkin ollut luoda uusia menetelmiä muodin ja pukeutumisen historian tutkimiseen ja miten entisaikojen materiaalisuuteen päästään käsiksi. Tavoitteena on ollut selvittää, miten vaatteita on valmistettu, käytetty ja miltä silloiset materiaalit ovat tuntuneet.

Dokumenttilähteiden, visuaalisten kuvien, säilyneen materiaalisen todistusaineiston ja historiallisten rekonstruktioiden avulla on pyritty valottamaan kansan vaatetus- ja muotimakua, muodin leviämistä ja mukautumista sekä pukeutumiseen liittyviä merkityksiä ja muuttuvia kulttuurisia asenteita.

Hankkeessa on yhdistetty teoreettisia näkökulmia ja käytännönläheistä työskentelyä. Projektissa on kokeiltu ja yhdistelty erilaisia tekniikoita, kuten arkistotutkimusta, tekstiilien teknistä analyysiä, väri- ja kuituanalyysejä sekä historiallisen pukeutumisen rekonstruointia ja visualisointia käyttäen sekä 1500-luvun värireseptejä että nykyaikaisia digitaalisia välineitä, kuten digitaalista animaatiota.

Viisivuotisen hankkeen aikana tutkimusryhmä on osallistunut useisiin merkittäviin historiallisiin ennallistamis- eli rekonstruktiohankkeisiin, kuten 1600-luvun käsityöläisten miesten takkiin, dublettiin, varhaismoderneihin neulottuihin sukkiin, digitaaliseen räätälöintiin ja varhaismoderneihin pitseihin yhteistyössä useiden käsityöalan asiantuntijoiden kanssa.

”Näiden ennallistamiskokeilujen tarkoituksena on ollut testata, miten voimme tehdä näkymättömät tiedot visuaalisesti ja materiaalisesti näkyviksi. Ne ovat olleet myös mahdollisuus testata, miten uutta teknologiaa ja tiedettä voidaan käyttää ja kehittää menetelminä kulttuurisessa ja historiallisessa pukututkimuksessa", Hohti kertoo.

Miesten takkia ja sen valmistamista puolestaan tutkittiin materiaalisen ennallistamisen lisäksi digitaalisen työkalun avulla, digitalisoituna räätälintyönä. Tuloksena on animaatio, joka kuvaa takin eri osien yksityiskohtaiset kaavat ja innovatiiviset leikkaustekniikat, ja näyttää, kuinka räätäli on luonut niistä hienostuneen kokonaisuuden.

Jo renessanssin aikana muodin leviämiseen liittyi myös pohdintaa, kuinka olisi mahdollista valmistaa asusteita, jotka vaikuttavat kalliilta, edullisemmin. Jo tuolloin syntyi kopiotuotteita, joilla jäljiteltiin aitoja – muun muassa meripihkaa, turkista tai helmiä. Yksi työryhmän esimerkki kopiosta ja rekonstruktiosta on niin sanottu ’imitaatiosametti’ miesten takissa. Miesten dubletti valmistettiin yleensä silkkisametista, mutta halvempi kopio tehtiin villasta ja pellavasta. Mikä kiinnostavaa, kuviot silkkiä jäljittelevään kankaaseen painettiin kuumalla raudalla, ei kutomalla!

Kansainvälistä yhteistyötä

Koska historiallisia pukuja on säilynyt hyvin vähän ja niitä koskeva dokumentointi on rajallista, mistä ja miten tietoa sitten on löydetty? Paula Hohti kertoo, että tutkimusryhmä on viettänyt paljon aikaa arkistoissa tutkimassa esimerkiksi yksityisten perheiden inventaareja vuosilta 1550–1650, joista käytiin läpi kaikki listoilta löytyvät asusteet ja niihin liittyvät hankinnat.

Yhteistyötä on tehty tunnettujen alan instanssien ja keskeisten asiantuntijoiden kanssa – kuten Rijksmuseum Alankomaissa, Museum of London, National Gallery ja Victoria & Albert Museum Britanniassa sekä Metropolitan Museum of Art ja Columbian yliopiston Making and Knowing -projekti Yhdysvalloissa – joilta on saatu paljon oppia ja tietoa. Museoiden konservaattoreiden ja kuraattoreiden avulla tutkijat ovat päässeet myös arvokkaiden kokoelmien takahuoneisiin tutustumaan arkistoihin ja artefakteihin. 

Hankkeessa on myös haettu aktiivisesti menetelmiä, joiden avulla tiedeyhteisö ja tekstiiliammattilaiset ovat voineet työskennellä yhdessä: vaikka näkökannat ja tavat toimia ovat erilaiset, yhteensovittamalla opitaan yhdessä enemmän.

Kaikki rekonstruktiot on tehty tiiviissä yhteistyössä käsityön ja pukusuunnittelun asiantuntijoiden kanssa. Silkkisukan rekonstruktiossa neulomiseen osallistui kymmeniä neulojia eri puolilta Suomea. Dubletin ennallistamiskokeilu tehtiin Iso-Britanniassa yhteistyössä London School of Historical Dressin kanssa.

Paula Hohti iloitseekin, että tutkimushankkeen ympärille on syntynyt dynaaminen kansainvälinen yhteisö, joka jakaa aktiivisesti tietoa ja kokeilee samoja menetelmiä.

Avointa tietoa

Hohti korostaa, että tieteen avoimuuden hengessä tutkimushankkeen tulokset ovat kaikkien saatavilla. Tuloksena on syntynyt muun muassa 92 000 historiallista vaate-esinettä kattava tietokanta, joka on nyt julkaistu. Tutkimushankkeen verkkosivut ovat ehtymätön aarreaitta monille muillekin tutkijoille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille – niiltä löytyy myös esimerkiksi yksinkertaistettu renessanssin aikaisen sukan neulontaohje.

Tutkijat ja opiskelijat ovat tuottaneet julkaisuja ja opinnäytetöitä hankkeesta, ja lisää on tulossa, muun muassa hankkeen metodologian ja kaikki rekonstruktiot kattava tieteellinen julkaisu.
Projektista on tulossa myös Manchester University Pressin julkaisemana kirja ‘Refashioning the Reneissance: Everyday Dress and the reconstruction of early modern material culture 1550–1650’, joka esittelee muodin historiaa tutkimusryhmän tulosten kautta.

Vaikka tutkimushanke päättyi, kaikkea renessanssin ajan muodista ei ole vielä ammennettu. Muodin tutkijana Paula Hohtia kiinnostaa jatkaa aiheen ja tutkimuksen parissa myös tulevaisuudessa.

”Näen potentiaalia siinä, että historiallisia menetelmiä voitaisiin hyödyntää tekstiiliteollisuudessa. Itseäni kiinnostaa, mitä sellaista voitaisiin tuoda historiasta nykypäivään, mikä auttaisi meitä tekemään kestävämpää muotia ja arvostamaan vaatteita enemmän”, Hohti pohtii.

Katso video: Refashioning the Reneissance

Yhteystiedot:

Taidehistorian professori Paula Hohti, [email protected], 050 438 4180

Lue lisää:

Tutkimushankkeen verkkosivut