Uutiset

Suomen kvanttiosaajat tiivistävät yhteistyötään

Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n InstituteQ tuo yhteen alan kärkitutkimuksen ja -koulutuksen sekä edistää innovaatioiden syntymistä.
The low-temperature plate inside of the refrigerator. The team attaches their bolometers here. Credit: Aalto University.
Jäähdyttimen sisällä oleva kylmä levy. Iso osa kvanttitutkimuksesta tehdään lähellä absoluuttista nollapistettä, lämpötilan alarajalla. Kuva: Aalto-yliopisto.

Kvanttiteknologia on yksi tulevaisuuden avainteknologioista, ja esimerkiksi McKinsey-konsulttiyhtiön arvion mukaan globaalin kvanttilaskentamarkkinan arvo voi olla jopa triljoona dollaria vuoteen 2035 mennessä.

Nyt Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja VTT ovat solmineet yhteistyösopimuksen kvanttitieteen ja -teknologian alalla. IntituteQ:ksi nimetty osaamiskeskittymä kokoaa yhteen kansallisen kvanttiteknologian tutkimuksen, koulutuksen ja kaupallistamisen osaamisen.

Alan johtavien toimijoiden entistä tiiviimpi yhteistyö on edellytys Suomen menestymiselle yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa.

"Meillä on kolme päätavoitetta. Ensinnäkin haluamme koordinoida kansallista tutkimustyötä, toiseksi tarjota parasta mahdollista koulutusta sekä yliopistoissa että teollisuuden koulutusohjelmissa ja kolmanneksi edistää innovaatioiden syntymistä", Aalto-yliopiston professori Jukka Pekola kertoo.

"Alan kasvu ja kehitys vaativat tulevina vuosina merkittävässä määrin lisää erityiskoulutuksen saanutta työvoimaa. Koulutusresurssien yhdistäminen ja kansallinen koordinointi mahdollistavat monipuolisemman koulutustarjonnan, ja sitä kautta osaamisen laajentamisen ja kasvattamisen", kertoo Helsingin yliopiston professori Sabrina Maniscalco.

Aalto-yliopistolla, Helsingin yliopistolla ja VTT:llä on entuudestaan vuosikymmenten kokemus kvanttitieteen ja -teknologian tutkimuksesta, opetuksesta ja kaupallistamisesta.

 "Kvanttiteknologia luo eksponentiaalisia ja kestäviä kasvumahdollisuuksia tulevaisuudessa. Haluamme osallistaa ja kutsua yhteistyöstä kiinnostuneet toimijat, niin yritykset kuin instituutiotkin, ympäri Suomea liittymään mukaan ekosysteemiimme. InstituteQ avaa myös globaalin ikkunan suomalaiselle kvanttiosaamiselle ja helpottaa uutta, kansainvälistä yhteistyötä", sanoo VTT:n kvanttiteknologioista vastaava päällikkö Himadri Majumdar.

Kasvava ekosysteemi

Kvanttiteknologia tarkoittaa kvanttifysiikan ainutlaatuisten ilmiöiden soveltamista käytäntöön. Tunnetuin näistä sovelluksista lienee kvanttilaskenta. Kvanttitietokoneiden odotetaan pian pystyvän ratkaisemaan tavallisten tietokoneiden ulottumattomissa olevia ongelmia. Kvanttilaskennasta on hyötyä myös esimerkiksi uusien lääkkeiden suunnittelussa sekä kvanttisalatussa tiedonsiirrossa ja datan tallennuksessa.

Suomalainen kvanttiteknologioiden tutkimus- ja kehittämistoiminta on jo entuudestaan kansainvälisesti tunnettua. Keskeisiä osaamisalueita ovat kvantti-informaatio, uudet kvanttimateriaalit ja erilaiset kvanttilaitteet ja -sensorit, jotka mahdollistavat äärimmäisen herkän mittaamisen ja havaitsemisen. Suomessa rakennetaan myös parhaillaan kvanttitietokonetta VTT:n johtamassa yhteishankkeessa, jossa on mukana myös suomalainen IQM-yritys.

"Suomalaiset yritykset tekevät jo kvanttiteknologian laitteita ja ohjelmistoja sekä tarjoavat asiakkailleen kvanttiteknologiaa hyödyntäviä palveluita. Me haluamme tehdä näiden yritysten kanssa yhteistyötä", kertoo Majumdar.

"Meillä on paljon kotimaisia ja kansainvälisiä opiskelijoita, jotka ovat kiinnostuneita kvanttiteknologian opiskelusta. Tukemalla uusia professuureja ja rakentamalla uutta kansallista koulutusohjelmaa pystymme kasvattamaan Suomessa kvantti-osaamispohjaa, jota tarvitaan jatkossa entistä laajemmin niin teollisuudessa kuin tiedeyhteisöissä", sanoo Maniscalco.

Suomessa on jo entuudestaan vahva kvanttiteknologian toimintaympäristö, johon kuuluvat OtaNano-tutkimusinfrastruktuuri ja QTF-huippuyksikkö.

"Haluamme, että kvantti-instituutti ohjaa nykyisen infrastruktuurin kehittämistä ja samalla synnyttää uusia kvanttihankkeita. Haluamme laajentaa instituuttia siten, että siihen tulee lisää kumppaneita, yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä eri puolilta Suomea niin tutkimuksen kuin teollisuudenkin piiristä. Yhdessä voimme parhaiten hyödyntää tehokasta tutkimusympäristöä ja kehittää sitä edelleen vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin", sanoo Pekola.

Lisätietoja:

Jukka Pekola
Professori
Aalto-yliopisto
[email protected]
puh. 050 344 2697

Sabrina Maniscalco (englanniksi)
Professori
Helsingin yliopisto
[email protected]
puh. 050 366 3922 

Himadri Majumdar (englanniksi)
Manager, Quantum
VTT
[email protected]
puh. 040 658 9596

 

InteraktiiQuantum Garden on interaktiivinen elektroninen valotaideteos, jota koskettamalla teoksen värit muuttuvat. Tummasävyisessä kuvassa kaksi kättä kurkottaa eriväristen valoantureiden päälle.

Kvanttilukutaitoa kaikille

Mikä yhdistää tietokonetta, matkapuhelimia ja GPS-järjestelmää? Entä digikameroita, aurinkopaneeleita ja kuituoptiikkaa? Niiden kaikkien toiminta perustuu kvanttifysiikan ilmiöihin.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

An artistic rendition of quantum entanglement. Image: Heikka Valja
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkijat loivat täysin uudenlaisen kvanttitilan, jota voi hyödyntää kvanttimateriaaleissa ja kvanttitietokoneiden kubiteissa

Tutkijat yhdistivät kaksi äärimmäisen ohutta materiaalikerrosta ja havaitsivat kvanttilomittuneen tilan, jossa elektronit käyttäytyivät samoin kuin harvinaisissa maametalliyhdisteissä.
Foresail-1-satelliitti avaruudessa
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kohti kestävämpää avaruustutkimusta – Foresail-1-satelliitti laukaistaan keväällä 2022

Foresail-1 on Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön ensimmäinen satelliitti. Huippuyksikkö tutkii avaruuden olosuhteita tavoitteinaan kehittää entistä kestävämpiä piensatelliitteja, jotka eivät muutu avaruusromuksi.
Helsingin kaupungin 3D-malli Carla-simulaattorissa
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen virtuaalilaboratorio ennustaa ja ratkoo kaupunkiliikenteen ympäristövaikutuksia

Suomen tekoälykeskus FCAI:n tutkijat alkavat kehittää kestävämpää älyliikennettä tuomalla yhteen simulaattoreita eri aloilta.
Kuva: Tiina ja Antti Herlinin säätiö
Mediatiedotteet Julkaistu:

Ympäristökriisin ratkaisijoista huutava pula - poikkitieteellistä osaamista tarvitaan

Tiina ja Antti Herlinin säätiön rahoittama hanke tuottaa uudenlaisen insinöörioppikirjan ekologisesti kestävien energiaratkaisujen luomiseksi.