Uutiset

Posti on Kauppakorkeakoulun uusin Premium Partner ja ensimmäinen Learning Hubin tukija

Posti tukee uutta oppimiskeskusta, Rooftop Learning Hubia.
Design Manager Tommi Kantola ja viestintäpäällikkö Anne Huhtala kertoivat opiskelijoille postimerkkien suunnittelusta.

Posti on 1.1.2015 alkaen Kauppakorkeakoulun partneri. Yhteistyö lähti virallisesti käyntiin 12.2.Töölön kampuksen Learning Hubissa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa Posti esittäytyi koulun opiskelijoille sekä henkilökunnalle. Posti on ensimmäinen yhteistyökumppani, jonka sopimukseen sisältyy myös Learning Hubin tilojen tukeminen.

− Käytännössä kolmivuotinen sopimus tarkoittaa sitä, että Posti on mukana Kauppakorkeakoulun partneriohjelmassa Premium Partnerina, kuitenkin niin että ohjelman kautta koordinoidaan tarvittaessa myös muita Postin yhteistyöaktiviteetteja Aallon muiden koulujen kanssa. Toivotamme ilolla Postin mukaan yhteistyön piiriin, kertoo Anne Salonvaara Kauppakorkeakoulun yrityssuhteista.

Partnerisopimukseen normaalisti sisältyvän nimikkosalin sijaan Posti halusi lähteä mukaan tukemaan Kauppakorkeakoulun päärakennuksen 5. kerroksessa sijaitsevaa uutta oppimiskeskusta, Rooftop Learning Hubia. Hubin sohville ovatkin ilmaantuneet Postin oranssit tyynyt ja tilassa on muutakin Postiin liittyvää.

− Tukemalla Learning Hubia haluamme olla aktiivisesti läsnä opiskelijoiden arjessa. Oli luontevaa järjestää yhteistyömme lanseeraustilaisuus täällä ja esitellä Postia laajemminkin opiskelijoille, kertoo yhteistyöstä Postin puolelta vastaava HRD Manager Elvira Vainio.

Tilaisuudessaan Learning Hubissa Posti avasi toimintaansa neljällä eri pisteellä, jossa kerrottiin mm. siitä, miten uuteen Posti-brändiin päädyttiin ja mitä sillä halutaan viestiä. Lisäksi tarjolla oli tietoa ensi kesän avoinna olevista työpaikoista kauppatieteiden opiskelijoille. Myös postimerkkien suunnittelun uusiin innovaatioihin tuoksuineen ja ääniefekteineen päästiin tutustumaan.

− Lähdimme mukaan Kauppakorkeakoulun partneriohjelmaan, koska Postille on tärkeää pysyä ajan hermolla sekä päästä tuoreiden näkökulmien ja uusimman tiedon lähteille, Elvira Vainio toteaa ja jatkaa: me puolestaan tarjoamme esimerkiksi Postin laaja-alaisen osaamisen logistiikka-alan asiantuntijana Kauppakorkeakoulun käyttöön.    

Partneriohjelman kautta yritykset pääsevät tekemään pitkäjänteistä yhteistyötä Kauppakorkeakoulun kanssa monella eri osa-alueella. Työnantajamielikuvan kehittäminen, opetukseen osallistuminen, tutkimusyhteistyö esimerkiksi opiskelijaprojektien yhteydessä sekä vierailuluennoitsijana toimiminen ovat kaikki esimerkkejä mahdollisista yhteistyön tavoista.

Lisätietoja:
Anne Salonvaara
Corporate Relations Manager, Kauppakorkeakoulu
[email protected]
p. 050 590 5620

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Students Jenna Liinamaa, Pihla Päivänsalo and Teemu Koskiahde from the Prodeko Guild.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Tuotantotalouden opiskelijat ja alumnit muodostavat ainutlaatuisen yhteisön

Tuotantotalouden opiskelijoiden, alumnien ja laitoksen tiivis yhteistyö huipentuu vuosittain Prodeko-seminaarissa.
Art For All -festivaali järjestetään elokuussa Kalasataman asuinkortteleissa
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Art For All -festivaali Kalasataman asuinkortteleissa elokuussa – hae mukaan!

Art For All -festivaali etsii taiteilijoita – hae 12.6. mennessä!
A group of students sitting on a sofa
Yhteistyö Julkaistu:
Ilmatieteen laitoksen projektitiimi
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijat auttoivat Ilmatieteen laitosta kehittämään sen vastuullisuustoimintaa

Projektin sisältöä ja työtapoja pystyttiin myös ketterästi muokkaamaan kesken projektin tunnistettujen, uusien tarpeiden mukaisesti.