Uutiset

Podcasteista monipuolisuutta opetukseen

Parhaimmillaan podcastit innostavat ja motivoivat opiskelijoita eri aiheista.
Tomi Kauppinen and Miikka J. Lehtonen at Otaniemi campus.
Tomi Kauppinen ja Miikka J. Lehtonen suunnittelevat jo kolmatta tuotantokautta Cloud Reachers -podcastiin.

Podcasteista on tullut nopeasti suosittuja alustoja oppimiselle sekä tiedon ja ajatusten jakamiselle. Myös Aalto-yliopistolla tähän on tartuttu uteliaasti ja nyt podcasteja hyödynnetään jopa opetuksessa.

”Podcastien tekemisestä ja kuuntelemisesta voi oppia yllättävän paljon, saada inspiraatiota ja motivoitua”, Tomi Kauppinen (Aalto Online Learning projektipäällikkö ja mediatekniikan dosentti) ja Miikka J. Lehtonen (vieraileva apulaisprofessori Aalto ARTS ja BIZ vuosina 2016-2019) korostavat. He tekevät yhdessä Cloud Reachers -podcastia ja kertovat nyt ajatuksiaan podcastien käyttämisestä opetuksessa.

Podcastit voivat olla merkittäviä inspiraation lähteitä

Kauppinen on ottanut podcastit käyttöön opetusmateriaalina omilla kursseillaan ja on saanut siitä vain hyvää palautetta. ” Eräs opiskelijani kertoi tehneensä informaation visualisointeja koko yön kurssille nauhoittamieni podcastien inspiroimana”, Kauppinen iloitsee ja jatkaa ”Tällaisen kuuleminen on yksi suurimpia opettajan iloja!” Inspiraation ja motivaation etsimistä ja löytämistä korostetaan melko harvoin opetuksessa, mutta Kauppisen ja Lehtosen mukaan se on ensisijaisen tärkeää.

Podcastien avulla on mahdollista inspiroida ja innostaa opiskelijoita aiheesta jo ennen kurssia tai luentoja ja antaa pohdittavaa materiaaleista. ”Kun opiskelijat ovat motivoituneita ja innostuneita aiheesta, opiskelu ja oppiminen tapahtuvat kuin tanssi”, Kauppinen korostaa.

Podcastit antavat uusia mahdollisuuksia, niitä voi kuunnella vaikkapa kävellessään meren rannalla tai puistossa.

Tomi Kauppinen

Monipuoliset opetusmetodit auttavat oppimistavoitteiden saavuttamisessa

Opetuksen voidaan sanoa olevan murroksessa. Uusia tapoja opettaa ja oppia etsitään ja digitaalisia työkaluja pyritään hyödyntämään yhä kattavammin. Kauppinen ja Lehtonen uskovat, että podcastit ovat tulevaisuudessa mukana opetuksessa yhä enemmän. ”Kaikki oppivat eri tavalla ja joitakin pelkkä lukeminen ei innosta eikä näin auta saavuttamaan oppimistavoitteita. Podcastien lisääminen kurssimateriaaleihin voi auttaa suuresti opiskelijoita, jotka oppivat kuuntelemalla. Podcastit antavat uusia mahdollisuuksia, niitä voi kuunnella vaikkapa kävellessään meren rannalla tai puistossa”, Kauppinen toteaa.

Monipuolisuus on molempien mielestä tärkeää opetuksessa. ”Pandemia-ajan kokeiluna olen lukenut kurssieni artikkelien tiivistelmiä ja kertonut, miksi kyseisen tekstin asiat ovat tärkeitä oppia. Olisi myös hienoa kokeilla lukea omia artikkeleitani. Se voisi auttaa monia opiskelijoita ja samalla inspiroida muita perehtymään aiheeseen enemmän”, Lehtonen kertoo.

Tietenkään podcastien kuunteleminen tai niiden tekeminen ei sovi jokaiselle opiskelijalle tai opettajalle. Me kaikki olemme erilaisia ja joillekin perinteiset opiskelu- ja opetusmetodit soveltuvat paremmin. ”Uutta on aina mielenkiintoista kokeilla, eikä erilaiset tiedot ja taidot kartu, jos uusille asioille ei anna mahdollisuutta”, Kauppinen kuitenkin korostaa ja mainitsee, kuinka helppoa podcastien nauhoittaminen ja julkaiseminen nykyään on.

Aalto-yliopistolta löytyy hiljattain auennut A Pod -podcaststudio, jota opiskelijat, opettajat ja tutkijat voivat käyttää vapaasti.

Ajatuksia herättävää kuuntelemista — sukella podcastien maailmaan

Podcastimme tarjoavat monipuolista sisältöä vaikkapa oppimisesta, tieteestä, bisneksestä, työelämästä ja filosofiasta. Kuulokkeet korville ja kuuntelemaan!

Lue lisää
Aalto-yliopiston valkoinen 3D-logo, iso A huutomerkillä, kampuksen nurmikolla / kuvaaja Mikko Raskinen, Aalto-yliopisto
Cloud Reachers podcast

Kuuntele Cloud Reachers -podcastia Soundcloudissa.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Jokainen porras vie lähemmäs huippua – osallistu UniSportin Mount Everest -haasteeseen HeiaHeiassa

Aalto-yliopiston opiskelijat ja henkilökunta juhlistavat tämän vuoden Porraspäiviä yhteisellä matkalla kohti Mount Everestin huippua. UniSportin uusi HeiaHeia-hyvinvointisovellus innostaa liikkumaan arjessa, tekee hyvinvointiteot näkyviksi ja tuo koko yhteisön mukaan yhteiseen haasteeseen.
TH15-artikkeli-v1.jpg
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Määrälaskennan automatisointi tekoälyllä vaatii muutoksia nykykäytäntöihin

Määrälaskentaa tehdään rakennushankkeissa useita kertoja vaihtelevin tuloksin. Talotekniikka 2030 -hankkeen TH15-tutkimus selvitti, miten määrälaskennan laatua voitaisiin parantaa ja miten laskelmien tuottaminen voitaisiin automatisoida tekoälyn avulla. Tutkimuksen toteutti Tampereen yliopisto.
Talotekniikan-kiertotalous-v1.jpg
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikan kiertotalous: halukkuutta riittää, käytännöt puuttuvat

Taloteknisiin järjestelmiin sitoutuu merkittävä osa rakennusten materiaalipäästöistä. Silti alan kiertotalous rajoittuu yhä pääosin materiaalien kierrätykseen, vaikka monet tuotteet soveltuisivat uudelleenkäyttöön. Tampereen yliopiston tutkimus Talotekniikka 2030 -konsortiolle selvitti, miten kiertotalous saataisiin laajennettua alan käytäntöihin.
a
Opinnot Julkaistu:

Uusi ohjeistus tekoälyn käytöstä opinnäyteessä

Uusi ohjeistus AI:n käytöstä kandidaatti- ja maisteritutkielmissa: opiskelijoiden on sovittava käytöstä etukäteen ohjaajansa kanssa ja dokumentoitava sen käyttö.