Opiskelijoiden ja yritysten yhteistyössä syntyy ennakkoluulottomia ideoita

Hissiteknologiaa, kalastusta, muistihäiriöiden hoitoa ja koirankoulutusta – opiskelijat etsivät jälleen innovaatioita erilaisten alojen tuotekehityksen haasteisiin Product Development Project (PdP) -kurssilla.
Monialaiset tiimit ovat puurtaneet kuluneen lukuvuoden ajan 12 yhteistyöyrityksen antaman haasteen parissa. Urakka huipentuu toukokuussa järjestettävään Product Design Galaan, jossa tiimit esittelevät ratkaisunsa.
Aalto-yliopisto järjestää useita kursseja ja opintokokonaisuuksia, joissa opiskelijoiden ja organisaatioiden yhteistyöprojektit ovat keskiössä. Projekteissa syvennytään ratkomaan tosielämän tarpeista lähteviä tehtäviä markkinatutkimuksesta tuotekehitykseen.
”Projektit on lisääntyneet työmuotona kaikkialla koulutuksessa ja työelämässä. Tiedon määrä ja saatavuus ovat kehittyneet niin valtavasti, että luentomuotoinen opiskelu ei ole tänä päivänä yhtä hallitsevassa roolissa kuin aiemmin”, sanoo professori Kalevi Ekman, joka on vetänyt PdP-kurssia yli vuosikymmenen ajan Aalto Design Factoryssa.
Laajoissa projekteissa karttuu teknologian, liiketoiminnan ja muotoilun osaamisen lisäksi kykyä työskennellä ryhmässä eri alojen ihmisten kanssa. Opiskelija oppii löytämään oman roolinsa tiimissä sekä omat tapansa kommunikoida, suunnitella ja toteuttaa työtään.
”Nämä ovat taitoja, joilla erotutaan työelämässä”, Ekman sanoo.
Yrityksille projektikurssit antavat mahdollisuuden tutustua tulevaisuuden tekijöihin – ja kokeilla villejäkin kehitysideoita, jotka ehkä jäisivät yrityksen omilla resursseilla toteuttamatta.
”Sponsoriyritykset kertovat usein toivovansa opiskelijoilta raikasta näkemystä, joka haastaa totutut tavat. Kymmenen hengen monitieteinen opiskelijatiimi on yritykselle valtava resurssi”, Ekman sanoo.

Tekemällä oppii, kun tukea on tarjolla
Konetekniikan opiskelija Aamos Varesmaa tiimeineen kehittää PdP-kurssilla hitsaajan työskentelyä helpottavaa hitsausmaskia, johon on integroitu lisättyä todellisuutta.
Projekti alkoi tutkimustyöllä – eli tarttumalla hitsipuikkoon ja tutustumalla teknologioiden kirjoon. Tuotteen prototyyppiä on kehitetty yritysten ja erehdysten kautta.
”Projekti on ollut todella opettavainen. Kurssilla ei tarvitse mennä valmiin kaavan mukaan, vaan tiimi voi etsiä tilanteeseen sopivat työtavat ja oppia kokeilemalla. Tarvittaessa apua kurssihenkilökunnalta saa aina”, Varesmaa kertoo.
Sponsoriyritys Haapaniemen Tietotekniikka on ollut aktiivisesti mukana työskentelyssä. Varesmaan mukaan on tärkeää, että yritys on aidosti kiinnostunut projektista ja yhteyttä voi ottaa matalalla kynnyksellä.
Kansainväliseen tiimiin kuuluu esimerkiksi toimintaterapian, konetekniikan ja muotoilun opiskelijoita Aallosta ja australialaisesta Swinburne-yliopistosta.
”Erilaisten ihmisten kanssa työskentely on opettanut asettumaan toisen saappaisiin ja kuuntelemaan eri näkemyksiä. Pidän tärkeänä, että kurssin päätyttyä kaikilla on hyvä fiilis ja halu jatkaa vastaavien projektien tekemistä, vaikka lopputuote ei olisi sitä, mitä alussa ajatteli.”

Opiskelijoiden innostus tarttuu sponsoriin
PdP-kursseilla on ollut mukana yli 150 sponsoria, joihin mahtuu Wärtsilän, Koneen ja SAABin kaltaisten suuryritysten lisäksi startupeja, pk-yrityksiä ja avustusjärjestöjä. Yhteistyö soveltuu kaikenkokoisille yrityksille, jotka ovat valmiita sitoutumaan aktiiviseen yhteistyöhön.
Muistipotilaiden parissa työskentelevä neurologi Sanna Kotisaari on yksi tämän vuoden PdP-kurssin sponsoreista. Tiimin haasteena on kehittää muistipotilaille uudenlaisia teknologiatuettuja kuntoutusmenetelmiä, joiden avulla voidaan muun muassa hidastaa muistisairauksien etenemistä ja ylläpitää toimintakykyä.
”Olin jo kauan miettinyt, että olisi hienoa luoda unelmien hoitokoti vastaamaan potilaiden sekä heidän omaistensa tarpeisiin. PdP-kurssin kautta aiheelle tarjoutui laajempi näkökulma ja monitieteellinen osaaminen. Muistisairaudet ovat globaali ongelma, jota ei ratkaista pelkästään lääke- tai hoitotieteen keinoin”, Kotisaari sanoo.
PdP-projektin ympärille perustettiin uusi yritys, Future Memory Care Oy.
”Opiskelijat ovat paneutuneet projektiin vähintäänkin 100-prosenttisesti! Ajattelen, että tämän vuoden aikana he ovat perehtyneet syvällisesti yhteen merkittävimmästä yhteiskunnallisista haasteista ja heillä on jatkossa hyvät mahdollisuudet hakeutua aihetta käsitteleviin monitieteellisiin työtehtäviin ja projekteihin.”
Kotisaaren mukaan yhteistyö tarjoaa sponsorille mahdollisuuden hypätä teknologisen kehityksen aaltoon ja päivittää osaamistaan myös oman erikoisalan ulkopuolelta. Säännölliset tapaamiset opiskelijoiden kanssa kehittävät ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä.
”Jo vierailut Aallon kampuksella ovat inspiroivia ja antavat itselle lisää työmotivaatiota! Opiskelijoilla on ennakkoluulottomia ideoita, joiden pitää antaa kypsyä ja kehittyä kaikessa rauhassa. Sponsorin tehtävänä on tarkastaa aika-ajoin laivan kurssia ammattilaisen näkökulmasta. Sitten taas palaveerataan ja projekti jatkuu uudella innolla.”
Opintoprojektit
Opiskelijaprojekteissa ratkotaan tosielämän haasteita yhteistyössä yritysten ja yhteisöjen kanssa.

Product Development Project -kurssi
Product Development Project (PdP) on viiden periodin kurssi, joka kutsuu erilaisia opiskelutaustoja omaavia maisteriopiskelijoita – etupäässä kuitenkin insinööritieteiden, teollisen muotoilun ja liiketalouden opiskelijoita – ratkaisemaan yhteistyöyritysten haasteita. Tiimit muodostetaan syyskuussa, ja ne esittelevät toimivan tuoteprototyypin toukokuussa järjestettävässä päätösgaalassa.

- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Vuoden MBA-alumni päätyi sattumalta humanitaariselle alalle – ”Huomasin, että minulle sopivat kriisit ja katastrofit”
Vuoden 2023 MBA-alumniksi on valittu Päivi Hurttia. Muun muassa journalismin ja viestinnän parissa uraa tehnyt Hurttia vietti juuri vuoden Etiopiassa. Työssään Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla hän auttoi varmistamaan, että humanitaarinen apu pääsee perille kaikille alueille.
ITP kuuluu Aalto-yliopiston kesään
Jälleen kesällä 2023 Information Technology Program -kurssin opiskelijat ratkoivat erilaisia liiketoimintahaasteita.
Uusi yritysyhteistyöprojekti luo tekoälyratkaisuja kaivosteollisuudelle
FCAI kehittää Metson ja kumppaneiden kanssa tekoälymenetelmiä kaivostoimintaan.