Materiaalit vaikuttavat kaikkialla
Mutta minkä ihmeen tähden kädet pitää konkreettisesti työntää saveen? Miksi on tärkeää koskettaa materiaalia?
Bilge Aktaş miettii tovin ja vastaa sitten.
”Materiaalit, erityisesti kokemukset, joita saamme kosketuksen välityksellä, ovat kaikille jaettavissa. Siinä on paljon samaistumisen mahdollisuuksia. Sinäkin olet parhaillaan kosketuksessa esimerkiksi ylläsi oleviin vaatteisiin”, hän nyökkää pöydän toiselta puolen.
Aktaşin mukaan koskettamalla saatavat kokemukset ovat loistava väylä myös keskustelun avaukselle.
”Vaikka en itse osaisi keskustella tietotekniikasta, tietotekniikan osaaja pystyy samaistumaan ja keskustelemaan siitä, miltä villan kosketus tuntuu. Käsillä tekeminen, koskettamalla saatava tieto avaa uudenlaisen dialogin mahdollisuudet niin oman itsen, materiaalin, toisten ihmisten kuin koko maailman kanssa.”
Esimerkkinä Bilge Aktaş kertoo opiskelijasta, jolla oli vahva materiaalitutkimuksen tausta. Vaikka tämä oli perusopinnoissaan työskennellyt laboratoriossa materiaaleja tutkien ja tarkasti mitaten, hänellä ei juuri ollut kokemusta materiaalien työstämisestä käsin. Opiskelija työskenteli kurssilla saven parissa ja havaitsi savitöiden vaativan aina myös vettä.
Mutta entä, kun maailmaa uhkaa pula puhtaasta vedestä?
Opiskelija alkoi kehitellä hybridinestettä, joka mahdollistaisi saven käsittelyn myös sitten, kun puhdasta vettä ei ole.
”Tämä on erinomainen esimerkki siitä, miten opiskelijan aiempi tieto alkoi käydä dialogia käsissä olevan materiaalin kanssa.”
Väitöstyössään Entangled Fibres: an examination of human-material interaction (2020) Aktaș tutki, miten materiaalit ovat erottamaton osa ihmisen jokapäiväisiä kokemuksia. Lampaanvillan ja huovuttamisen kautta aihetta tutkinut Aktaş koki väitöskirjaa valmistellessaan vaikeaksi laatia diagrammeja ja kaavioita, jotka kuvaisivat riittävällä tavalla tutkimusprosessia.
Hän ratkaisi tilanteen huovuttamalla.
”Toteutin visuaalisen aineiston itselleni villasta. Vasta sen jälkeen piirsin niistä uudet kaaviot. Kun aloin selventää asiaa itselleni huovuttamalla, se avasi minullekin uuden näkökulman tutkimukseeni.”
Aktaşin mukaan työskentely villan kanssa pakottaa ajattelemaan eri tavoin kuin vaikkapa kynällä työskennellessä. Huovuttamalla ei voi piirtää suoria viivoja.
”Erilaiset materiaalit ja niiden työstäminen käsin voivat antaa tekijälle kuin uuden kielen. Saamme ilmaistuksi asioita, joihin sanat eivät kykene.”
Meditatiivinen, moniaistillinen kokemus
Bilge Aktaş on tutkinut myös teollista muotoilua.
”Väitän, että muotoilijat, jotka työskentelevät läheisessä kosketuksessa materiaalin kanssa, käsittävät ja havainnoivat sen hyvin toisella tavoin kuin suunnittelijat, jotka tekevät kaiken työn tietokoneella. Materiaalin koskettamisesta omin käsin saa valtavasti tietoa.”
Mitä tietoa me sitten saamme, kun pyörittelemme käsien välissä villaa pöydällä?
”On tutkijoita, jotka puhuvat lihasmuistista, mutta minusta materiaalin koskettaminen on jotain paljon enemmän. Se on moniaistillinen ja moniulotteinen kokemus täynnä informaatiota.”
Kun koskettaa villaa, saattaa muistaa aiemmat kerrat, kun teki niin. Mukana on tuoksu, mukana on ääni – hangattaessa villa tuottaa ääntä. Mieli saattaa vaeltaa paikkoihin, jossa on ollut tekemisissä villan kanssa. Tai muistat lapsuuden villapaidan, joka kutitti inhalla tavalla.
”Entäpä, kun alat pohtia juuri sitä lammasta, josta villa on keritty. Näidenkin pöydällä olevien villojen seassa näkyy heinänkorsia”, Aktaş sanoo.
”Villa on osa lampaan historiaa, muisto niitystä, jolla eläin on joskus kulkenut.”
Suomen kielessä puhutaan käsien laittamisesta saveen. Tässä tapauksessa kädet uppoutuvat vaaleanharmaaseen lampaanvillaan, jota tutkiessa huomaa, että jokainen karva on omanlaisensa.
”Jokainen lammas kasvaa omanlaistaan karvaa. Jonkun karva on paksua, toisen ohutta.”
Materiaalin työstäminen käsin on hidasta. Ja työstäminen vaatii toistoa. Toisto rauhoittaa prosessia entisestään.
”Materiaali vaatii huomiota, pakottaa hidastamaan ja keskittymään hetkeen.”
Bilge Aktaş kertoo vielä esimerkin omasta elämästään. Eräässä stressaavassa tutkimusprojektissa hän työskenteli kangaspuilla.
”Kun toistin samaa liikettä uudelleen ja uudelleen, se rauhoitti mieltä. Aloin ajatella muita asioita kutomisen tahdissa, aiempaa rauhallisemmin.”
