”Materiaalit muokkaavat ymmärrystämme ympäristöstä”
Kuukauden väitös: Bilge Aktaş uskoo, että jos alamme kiinnittää enemmän huomiota meitä ympäröivään maailmaan, voimme alkaa korjata suhdettamme ympäristöön.
Mitä hyötyä on lampaanvillan tunnustelemisesta tai käsien työntämisestä saveen?
Digitalisoituneessa maailmassa miltei kaiken voi tehdä koneen avulla. Materiaalia kannattaa kuitenkin koskettaa, se voi avata uusia ulottuvuuksia ajattelulle.
Ennen kuin haastattelu pääsee edes alkamaan, muotoilun laitoksen tutkijatohtori ja opettaja, muotoilija Bilge Merve Aktaş nostaa esiin valtavan määrän lampaanvillaa.
Pöydälle levittäytyy niin karstattua villaa, huovutettua villaa kuin yksittäisiä tukkoja. Muutama irtonainen karva liikkuu ilmavirran voimasta hiljalleen tason pinnalla.
Aktaş ojentaa minulle kasan käsittelemätöntä villaa ja kertoo sen olevan suomalaisesta lampaasta. Villa on likaista, vielä pesemätöntä.
”Tunnustele sitä. Miltä se tuntuu?”
Ensimmäisenä kiinnitän huomion villasta huokuvaan rasvaisuuteen. Siinä on jotain tuttua. Käsiin jää rasvainen pinta. Mutta saman tien huomaan jo nuuhkivani karvatukkoa; tuoksu vie ajatukset välittömästi maaseudulle, kesäiseen päivään, heinien keskelle.
En ole reaktioitteni kanssa suinkaan ainutlaatuinen. Kun opiskelijat Aktaşin ja tämän kollegan Camilla Grothin Human material interaction -kurssilla reflektoivat kohtaamisiaan materiaalien kanssa, lähes jokainen kommentoi tuoksua. Luonnonmateriaalin tuoksu ei ole ohitettavissa. Ajattele vaikka raakapuuta.
Lisäksi lähes jokainen opiskelija rinnasti materiaalin tuottamat aistimukset omaan elämäänsä liittyvään arkiseen asiaan. Jollekin työskentely saven kanssa toi mieleen päivät rannalla, toiselle villa palautti mieleen isovanhemmat.
Materiaali nostattaa jokaisessa muistoja aiemmin eletystä, aiemmin opitusta.
Kosketusta kaikille opiskelijoille
Aktaşin ja Grothin vetämä kurssin aikana on keskitytty työskentelemään saven ja lampaanvillan parissa. Kun kurssi on ollut suunnattu koko Aalto-yliopiston opiskelijakunnalle, on siellä ohjattu niin liiketalouden, kemian kuin tietotekniikan opiskelijoita tarttumaan materiaaleihin paljain käsin, vapaasti kokeillen.
Suurimmalla osalla osallistujista on ollut koulutustaustasta johtuen positivistinen ote tutkimukseen – lopputulokseen tulee päästä tiukkaa tieteellistä menetelmää hyödyntämällä.
”Opiskelijat haluavat yleensä tietää, mitä tehdään, miksi ja mikä on lopputulos. Mikä tulee olemaan kurssin kouriintuntuva hyöty”, Aktaş sanoo.
Opettajana hän pyrkii ravistelemaan ennakkokäsityksiä. Kurssilla kemisti ei tarkastellut savea mikroskoopilla.
”Sanon usein: Älä mieti lopputulosta. Keskity siihen, mitä materiaali sinulle kertoo. Tunnustele ja seuraa sitä.”
Siksipä liettualaisen vaihto-opiskelijan kurssityö tarkoitti pienen villatupon pyörittelyä kämmenten välissä. Hänet materiaali johdatti pysähtymään liki meditatiiviseen hetkeen. Siksi eräs kurssilainen ei suostunut huovuttamaan villaa. Hänelle karstaamaton villa oli niin villi elementti, että hän kieltäytyi huovuttamisesta, se tuntui materiaalin alistamiselta.
Oli myös median laitoksen opiskelija, joka olisi vain halunnut halailla villaa – hän valmisti lopulta valtavan, peittomaisen, koko vartalon peittävän asun.
”Monesti, kun ihminen lähestyy tiettyä materiaalia, hänellä on mielessään jo paljon ennakkokäsityksiä ja tietoa. Villan kohdalla saattaa pohtia lanoliinipitoisuutta tai lammasta tuotantoeläimenä. Silloin käy herkästi niin, ettei havaitse kaikkea sitä taktiilista, kosketuksen kautta saatavaa informaatiota, jota materiaali tarjoaa.”
Materiaalit vaikuttavat kaikkialla
Mutta minkä ihmeen tähden kädet pitää konkreettisesti työntää saveen? Miksi on tärkeää koskettaa materiaalia?
Bilge Aktaş miettii tovin ja vastaa sitten.
”Materiaalit, erityisesti kokemukset, joita saamme kosketuksen välityksellä, ovat kaikille jaettavissa. Siinä on paljon samaistumisen mahdollisuuksia. Sinäkin olet parhaillaan kosketuksessa esimerkiksi ylläsi oleviin vaatteisiin”, hän nyökkää pöydän toiselta puolen.
Aktaşin mukaan koskettamalla saatavat kokemukset ovat loistava väylä myös keskustelun avaukselle.
”Vaikka en itse osaisi keskustella tietotekniikasta, tietotekniikan osaaja pystyy samaistumaan ja keskustelemaan siitä, miltä villan kosketus tuntuu. Käsillä tekeminen, koskettamalla saatava tieto avaa uudenlaisen dialogin mahdollisuudet niin oman itsen, materiaalin, toisten ihmisten kuin koko maailman kanssa.”
Esimerkkinä Bilge Aktaş kertoo opiskelijasta, jolla oli vahva materiaalitutkimuksen tausta. Vaikka tämä oli perusopinnoissaan työskennellyt laboratoriossa materiaaleja tutkien ja tarkasti mitaten, hänellä ei juuri ollut kokemusta materiaalien työstämisestä käsin. Opiskelija työskenteli kurssilla saven parissa ja havaitsi savitöiden vaativan aina myös vettä.
Mutta entä, kun maailmaa uhkaa pula puhtaasta vedestä?
Opiskelija alkoi kehitellä hybridinestettä, joka mahdollistaisi saven käsittelyn myös sitten, kun puhdasta vettä ei ole.
”Tämä on erinomainen esimerkki siitä, miten opiskelijan aiempi tieto alkoi käydä dialogia käsissä olevan materiaalin kanssa.”
Väitöstyössään Entangled Fibres: an examination of human-material interaction (2020) Aktaș tutki, miten materiaalit ovat erottamaton osa ihmisen jokapäiväisiä kokemuksia. Lampaanvillan ja huovuttamisen kautta aihetta tutkinut Aktaş koki väitöskirjaa valmistellessaan vaikeaksi laatia diagrammeja ja kaavioita, jotka kuvaisivat riittävällä tavalla tutkimusprosessia.
Hän ratkaisi tilanteen huovuttamalla.
”Toteutin visuaalisen aineiston itselleni villasta. Vasta sen jälkeen piirsin niistä uudet kaaviot. Kun aloin selventää asiaa itselleni huovuttamalla, se avasi minullekin uuden näkökulman tutkimukseeni.”
Aktaşin mukaan työskentely villan kanssa pakottaa ajattelemaan eri tavoin kuin vaikkapa kynällä työskennellessä. Huovuttamalla ei voi piirtää suoria viivoja.
”Erilaiset materiaalit ja niiden työstäminen käsin voivat antaa tekijälle kuin uuden kielen. Saamme ilmaistuksi asioita, joihin sanat eivät kykene.”
Meditatiivinen, moniaistillinen kokemus
Bilge Aktaş on tutkinut myös teollista muotoilua.
”Väitän, että muotoilijat, jotka työskentelevät läheisessä kosketuksessa materiaalin kanssa, käsittävät ja havainnoivat sen hyvin toisella tavoin kuin suunnittelijat, jotka tekevät kaiken työn tietokoneella. Materiaalin koskettamisesta omin käsin saa valtavasti tietoa.”
Mitä tietoa me sitten saamme, kun pyörittelemme käsien välissä villaa pöydällä?
”On tutkijoita, jotka puhuvat lihasmuistista, mutta minusta materiaalin koskettaminen on jotain paljon enemmän. Se on moniaistillinen ja moniulotteinen kokemus täynnä informaatiota.”
Kun koskettaa villaa, saattaa muistaa aiemmat kerrat, kun teki niin. Mukana on tuoksu, mukana on ääni – hangattaessa villa tuottaa ääntä. Mieli saattaa vaeltaa paikkoihin, jossa on ollut tekemisissä villan kanssa. Tai muistat lapsuuden villapaidan, joka kutitti inhalla tavalla.
”Entäpä, kun alat pohtia juuri sitä lammasta, josta villa on keritty. Näidenkin pöydällä olevien villojen seassa näkyy heinänkorsia”, Aktaş sanoo.
”Villa on osa lampaan historiaa, muisto niitystä, jolla eläin on joskus kulkenut.”
Suomen kielessä puhutaan käsien laittamisesta saveen. Tässä tapauksessa kädet uppoutuvat vaaleanharmaaseen lampaanvillaan, jota tutkiessa huomaa, että jokainen karva on omanlaisensa.
”Jokainen lammas kasvaa omanlaistaan karvaa. Jonkun karva on paksua, toisen ohutta.”
Materiaalin työstäminen käsin on hidasta. Ja työstäminen vaatii toistoa. Toisto rauhoittaa prosessia entisestään.
”Materiaali vaatii huomiota, pakottaa hidastamaan ja keskittymään hetkeen.”
Bilge Aktaş kertoo vielä esimerkin omasta elämästään. Eräässä stressaavassa tutkimusprojektissa hän työskenteli kangaspuilla.
”Kun toistin samaa liikettä uudelleen ja uudelleen, se rauhoitti mieltä. Aloin ajatella muita asioita kutomisen tahdissa, aiempaa rauhallisemmin.”
Taiteen tohtori Bilge Merve Aktaş työskentelee tutkijatohtorina ja opettajana Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Hän kuuluu muotoilun laitoksen monitieteiseen Empirica-tutkimusryhmään, jonka aiheita ovat muun muassa taiteen luovat käytännöt, design, materiaalien kanssa työskenteleminen ja käsityön merkitys.
Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 30 (issuu.com), huhtikuussa 2022.
Lue muita Aalto University Magazinen juttuja
Teksti: Tiiu Pohjolainen
Kuvitus: Tuomas Kärkkäinen
Lue lisää Bilge Merve Aktasin väitöstutkimuksesta
Lue lisää uutisia
Sähköskuutit muuttavat kaupunkiympäristöämme – mutta miten?
Sähköpotkulaudat ovat osa aiempaa ekologisempaa kaupunkiliikennettä. Näkymä ei kuitenkaan ole aivan yksioikoinen.
Jaakonmeren testialue ja etäohjattu autolautta olivat vasta alkua – Suomi on autonomisen merenkulun edelläkävijä
Autonomiset laivat voivat muuttaa koko merenkulkualan tulevaisuuden, sanovat meriteknologian asiantuntijat Mashrura Musharraf ja Sauli Eloranta.
Oho: Matka, joka jäisi nyt tekemättä
Tom Lindholm on Aalto University Executive Education Oy:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston elämänlaajuisesta oppimisesta vastaava johtaja. Tehdessään graduaan 1990-luvun lopulla hän matkasi voimalaitoksissa eri puolilla maailmaa.