Uutiset

Matka Antarktikselle: Penguin Bukta ja Larsen C

Lu Liangliang viettää uutta vuotta Antarktiksella. Tutkimusalus SA Agulhas II tekee välipysähdyksen Penguin Buktalla ennen matkan jatkumista kohti Weddellinmerta. Osa 2/3.
Emperor penguins
Toinen pingviinihavainto, tällä kertaa keisaripingviinejä.

Laiva saapui Penguin Buktalle 20. joulukuuta 2018. Pysähdyksen aikana purettiin Etelä-Afrikan tutkimusasemalle tuodut tarvikkeet ja odotettiin laivaan nousevan Weddell Sea Expedition -ryhmän saapumista Kapkaupungista. 

Pääsimme jäälle ja kairaamaan 21. joulukuuta. Parin koekairauksen jälkeen saimme kerättyä kaksi 60 cm jääkairausnäytettä. Näytteet siirrettiin laivan pakastimeen odottamaan suolapitoisuuksien ja tiheyden mittauksia sekä kiderakenteiden tutkimusta.

Crystal structure of an ice core
Jääkairausnäytteen kiderakennetta.

27. joulukuuta sain valmistelujen päätyttyä kapteenilta luvan aloittaa laivan ohjauskoe jäähyllyn edustalla. Ympäröivä merijää oli alukselle kuitenkin hieman liian paksua (noin 1,5 m) ja koe piti päättää muutaman yrityksen jälkeen. Yritämme myöhemmin uudelleen, mikäli jääolosuhteet antavat myöden.

Vuoden päättyessä Weddell Sea Expedition -ryhmä oli alkanut kokoontua laivalle. Vietimme uuden vuoden aattoa yhdessä ja tutustuimme hiljalleen uusiin matkatovereihimme.

Agulhas II at the ice shelf at Penguin Bukta
Agulhas II jäähyllyn edessä.

Vuoden 2018 päätteeksi lyhyt yhteenveto tähänastisesta matkastamme: kaikki jään ominaisuuksiin, jääolosuhteisiin, jään kuormitukseen ja laivan liikkumiseen liittyvät järjestelmät toimivat hyvin ja saimme kehitettyä rutiinin tietojen lataamista ja varmuuskopiointia varten. Tietojen muunnokset ja analyysi voidaan aloittaa myös pian. Vuosi päättyi hyvissä merkeissä.

Uusi vuosi alkoi laivan oikealla puolella jalkapallo-ottelulla ja näytteiden kairaamisella laivan vasemmalla puolella. Nostimme vuoden 2019 ensimmäisenä päivänä lahden paksusta jäästä kolme uutta 1,6-metristä näytettä.

Iceberg A-68
Jäävuori A-68.

Weddell Sea Expedition alkoi 3. tammikuuta kaikkien tutkimusmatkan jäsenten noustua laivaan. Purjehdimme täyttä vauhtia kohti Larsen C -jäähyllyä. Matkan aikana pidettiin kokouksia ja turvallisuusselostuksia. Retkelle osallistuvat tutkijat edustavat geofysiikkaa, glasiologiaa, jäätutkimusta, meribiologiaa, meriarkeologiaa, oseanografiaa ja laivatekniikkaa ja mukana on paljon korkeatasoisia tutkimusvälineitä: itseohjautuva sukellusvene (AUV), kauko-ohjattava alus (ROV), CTD-luotain, lennokki ja pohjakaira. Tutkimus keskittyy Larsen C -jäähyllyyn ja siitä irronneeseen jäävuoreen A-68. A-68 on pinta-alaltaan melkein neljä kertaa Ahvenanmaan kokoinen.

Jos jääolosuhteet sen sallivat, tutkimusmatkan tavoitteena on myös etsiä Ernest Shackletonin tutkimusalus Endurancen hylkyä.

Autonomous underwater vehicle in water
Weddell Sea Expeditionin itseohjautuva sukellusvene vesillä.

Saavuimme A-68:n edustalle 10. tammikuuta. AUV:n ja ROV:n meritestaus alkoi muun tutkimustoiminnan ohella.

– Lu Liangliang

Lue lisää

Lue Lun aiemmat matkakertomukset ja katso lisätietoja alan tutkimuksesta Aalto-yliopistossa.

Doctoral student Lu Liangliang in Aalto Ice Tank

Lu Liangliang matkalla Etelämantereelle

Mielenkiinto laivojen suorituskykyä ja turvallisuutta kohtaan vie nuoren tutkijan yhteen maailman syrjäisimmistä kolkista.

Uutiset
iceberg

Matka Antarktikselle: Jäämaailma

Osa 1/3. Lu Liangliang jättää Kapkaupungin taakseen ja matka Antarktikselle alkaa.

Uutiset
SA Agulhas II

Matka Antarktikselle: Kadonneita aluksia

Osa 3/3. Lu Liangliang lähettää viimeiset terveisensä Etelänmantereelta ennen paluutaan Suomeen.

Uutiset
Experiment at the Aalto Ice Tank

Meritekniikka ja arktinen tekniikka

Ryhmämme tutkimus keskittyy laivojen ja rakenteiden toimintaan sekä tavallisissa että ääriolosuhteissa. Tutkimuksemme pohjautuu merikuljetusten turvallisuuteen sekä meriympäristön risteilyalusten matkustajille tarjoamiin kokemuksiin.

Konetekniikan laitos
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

mika_sillanpaa_11_en.jpg
Nimitykset Julkaistu:

Mika A. Sillanpää: Olisi hyödyllistä, jos meillä olisi laboratoriossa pari mustaa aukkoa

Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen kiertämisestä kvanttigravitaation osoittamiseen – professori venyttää kvanttifysiikan rajoja.
Pärttyli Rinne, photo by Nora Rinne
Yliopisto Julkaistu:

Pärttyli Rinne: Vaakakupissa painaa työn sisäinen merkityksellisyys ja taloudellinen hauraus

"Ilman vakituista virkaa olevat akateemiset ihmiset kokevat epävarmuutta ja stressiä, joka liittyy etupäässä taloudelliseen haurauteen. Se ei ole vain minun kokemukseni."
The Fifth Wave - BRIE-ETLA Collection of Articles book cover
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Äänikirjoja voidaan nykyään luoda tekoälyn avulla

Tuotantotalouden laitos on julkaissut ensimmäisen tekoälyyn perustuvan äänikirjansa.
Rakkauden lajit muodostavat tilastollisesti samankaltaisuusjatkumon, jossa rakkauden kokemuksen voimakkuus heikkenee. Kuva: Philosophical Psychology -lehti, https://doi.org/10.1080/09515089.2023.2252464.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Missä tuntuu rakkaus? Uusi tutkimus valottaa rakkauden luonnetta aiempaa tarkemmin

Aalto-yliopiston tutkijat ovat selvittäneet 27:ään eri rakkauden lajiin liittyviä tunnekokemuksia ja muodostaneet niiden perusteella kehokarttoja, joista selviää missä rakkaus tuntuu.