Huimat 2800 rekisteröitymistä tutkimusdatan hallinnan koulutuksiin tänä lukuvuonna
Avasimme viime syksynä tutkimusdatan hallinnan ja avoimen tieteen koulutuksemme kaikille, ja jatkoimme samaa linjaa myös keväällä. Osallistujia tuli Aalto-yliopiston lisäksi runsaasti myös muista suomalaisista ja eurooppalaisista yliopistoista ja organisaatioista sekä myös kauempaa, kuten Yhdysvalloista, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.
Koulutuksiimme rekisteröityneistä suurin osa oli tutkijoita ja yliopistojen ja tutkimuslaitosten palveluhenkilökuntaa. Kolmanneksi eniten oli tohtoriopiskelijoita, ja iloksemme mukana oli myös muutamia maisteri- ja kandivaiheen opiskelijoita.
Olemme todella ylpeitä Aalto Research Data Management Networkin ja erityisesti Data-agenttiemme työstä onnistuneiden koulutusten mahdollistamiseksi. Haluamme kiittää kaikkia koulutuksiin osallistuneita ja lisäksi lähettää erityiskiitokset kaikille palautetta antaneille.
Voit seurata YouTube-kanavaamme, niin saat aina tiedon uusista koulutustallenteista. Livekoulutukset jatkuvat taas syksyllä. Syksyn aikataulu rekisteröitymistietoineen päivitetään elokuussa tavalliseen tapaan Avoimen tieteen ja tutkimusdatan hallinnan koulutukset | Aalto-yliopisto -sivulle.
Toivottavasti näemme taas syksyn koulutuksissa!
Aalto tutkimuspalvelut YouTube-kanava
Hyvä tutkimusdatan hallinta mahdollistaa avoimen tieteen. Aalto-yliopisto tarjoaa palveluita, ohjeita ja tukea tutkijoille datanhallinnassa. Olemme avanneet kaksi kertaa vuodessa järjestettävät koulutussarjamme tutkimusdatan hallinnasta ja avoimesta tieteestä kaikille ilmaiseksi. Tältä kanavalta löydät tallenteet menneistä koulutuksista.
Lisätietoa Aalto-yliopiston datatuesta
Tutkimusdatan hallinta ja avoin tiede
Tutkimusdatan hyvä hallinta on osa laadukasta tutkimusprosessia ja luo kilpailuetua. Sivu kokoaa Aalto-yliopiston tuen, palvelut ja ohjeet tutkimusdatan hallintaan.
Data-agentit
Data-agentit ovat tutkijoita, jotka toimivat tutkimusdatan hallinnan asiantuntijoina laitoksillaan ja kouluissaan.
Avoimen tieteen ja tutkimusdatan hallinnan koulutukset
Tarjoamme kaikille avoimia, ilmaisia koulutuksia tutkimusdatan hallinnasta ja avoimesta tieteestä.
- Julkaistu:
- Päivitetty: