Arvostusta mehiläisille

Suomen Mehiläishoitajain Liiton mukaan mehiläisiä on Suomessa pidetty tuotantoeläiminä 1700-luvulta alkaen. Kuraattori, taiteilija Ulla Taipaleen mukaan mehiläiset stressaantuvat ja kärsivät tehotuotannosta kuten muutkin tuotantoeläimet.

Taipale vetää Melliferopolis-projektia itävaltalaisen taiteilijan ja tutkijan Christina Stadlbauerin kanssa. Suomessa projekti käynnistyi vuonna 2012 Aalto-yliopiston biologisen taiteen ohjelmassa, Biofiliassa. Tarkoituksena on tuoda mehiläisiä kaupunkiympäristöihin, lisätä ihmisten ja mehiläisten kohtaamisia ja parantaa taiteen keinoin mehiläisten arvostusta ja tuntemusta.

”Haluamme tuoda esille, mitä menettäisimme, jos pölyttäjät katoaisivat”, Taipale kertoo.

Projektissa on rakennettu erilaisia mehiläispesiä pääkaupunkiseudulle esimerkiksi Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan ja Otaniemen kampukselle. Tarja Halosen puistossa sijaitsevan pesän yhteyteen tehtiin kesällä 2016 mehiläisten kiitorata, kahdeksan metriä pitkä kukkapenkki. Pian kiitorata oli täynnä monenkirjavia pölyttäjiä, ja se keräsi ihastusta lähialueen asukkailta.

”Kestävän kehityksen mehiläishoito ei pyri hunajan tehotuotantoon, vaan mehiläisten ja ihmisten hyvinvointiin. Tasapainoisessa kaupunkiympäristössä on riittävästi viheralueita, ja mehiläiset ovat välttämättömiä kasveille.”

Mehiläiset eivät silti ole pelkkiä kukkapenkkien elävöittäjiä. Taipaleen mukaan mehiläisyhdyskuntien tuhoutuessa Suomessa romahtaisivat ainakin mustikka-, omena-, kirsikka- ja kesäkurpitsasadot. Maailmalta katoaisivat esimerkiksi manteli ja kaakao.

”Kiinassa mehiläiset ovat jo joiltain alueilta kadonneet, jolloin ihmisten pitää tehdä hedelmäpuiden pölyttäminen käsin. Se on hidasta työtä, joka nostaa hedelmien hintaa.”

Yksi tapa suojella mehiläisiä olisi tuoda ne jälleen osaksi urbaania elämää. Mehiläisiä ei kuitenkaan tulisi nähdä vain hunajan tekijöinä, vaan elinehtona monille kasveille.

Mehiläisiin kohdistuu myös ennakkoluuloja ja pelkoa, ja ne sekoitetaan usein ampiaisiin. Melliferopolis-projekti on kuitenkin jo tuottanut tulosta:

”Projektin alkaessa viranomaisia piti taivutella, jotta saisimme sijoittaa pesiä kaupunkialueelle. Nyt niillä on jo kovasti kysyntää.”

Teksti: Tea Kalska. Kuvitus: Ida-Maria Wikström

Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 22 (issuu.com) huhtikuussa 2018.