Uutiset

Aallosta voi ponnistaa myös astronautiksi

Sini Merikallio, Juuso Mikkola ja Timo Nikkanen saivat opinnoistaan hyvät eväät tänään päättyvään ESAn astronauttihakuun.
Timo Nikkanen (vas.), Sini Merikallio ja Juuso Mikkola ovat hakeneet Euroopan avaruusjärjestön ESA:n astronautiksi. Monivaiheinen valintaprosessi tulee kestämään yli vuoden.
Timo Nikkanen (vas.), Sini Merikallio ja Juuso Mikkola ovat hakeneet Euroopan avaruusjärjestön ESA:n astronautiksi. Monivaiheinen valintaprosessi tulee kestämään yli vuoden.

Maaliskuun lopussa Euroopan avaruusjärjestö (ESA) avasi ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen haun uusille astronauteille, ja myös suomalaisia kannustettiin hakemaan koulutukseen.

Astronautiksi ovat voineet hakea henkilöt, joilla on maisterin tutkinto luonnontieteissä, lääketieteessä, insinööritieteissä, matematiikassa tai tietotekniikassa sekä kolme vuotta oman alan työkokemusta. Lisäksi vaaditaan vahvaa motivaatiota, kielitaitoa ja paineensietokykyä. Hakukriteerit täyttäneet Aallon alumnit Sini Merikallio, Juuso Mikkola ja Timo Nikkanen kertovat, mikä avaruudessa heitä kiehtoo ja miksi he päätyivät hakemaan astronautiksi.

Sini Merikallio on siirtynyt avaruustutkijasta eläinlääkäriksi. Juuso Mikkola työskentelee Ilmavoimissa avaruussuorituskykyjen operatiivisena asiantuntijana ja Timo Nikkanen insinöörinä Reaktor Space Lab -yrityksessä, jossa on mukana suunnittelemassa, rakentamassa ja testaamassa piensatelliitteja muun muassa avaruusjärjestö ESAn projekteihin.

Mikä avaruudessa kiehtoo sinua eniten?

Sini: Avaruus on valtava tila täynnä mahdollisuuksia ja muita maailmoja. Avaruudessa on paljon äärimmäisyyksiä: jäätävää kylmyyttä, palavaa pötsiä, uskomattomia tiheyksiä ja toisaalta myös käsittämätöntä tyhjyyttä. Avaruudesta käsin myös Maata voidaan katsoa aivan eri kulmasta. Ilmastonmuutosta sekä biodiversiteetin tuhoutumista vastaan taistellessa kaukomittaukset ovat ensiarvoisen tärkeitä. Ajan hengen mukaisesti voikin todeta, että avaruusalat ovat nyt todellisessa kiihtymisvaiheessa ja niille kannattaa hakeutua hieman kauempaakin.

Juuso: Näen avaruuden erittäin mielenkiintoisena alana työskennellä, jonka merkitys koko yhteiskunnalle lisääntyy jatkuvasti. Omassa työssäni korostuu luonnollisesti avaruuden vaikutus sodankäyntiin ja sen muutokseen. Avaruusasioiden parissa tuntuu usein, että pääsee kehittämään uusia menetelmiä ja toimintatapoja ja se pitää työn mielekkäänä. Astronauttihaussa on todella paljon hakijoita, ja vain hyvin pieni osa näistä valitaan. Hakuprosessi on jo itsessään hyvin mielenkiintoinen ja hakematta ei ainakaan voi menestyä. Kai astronauttina olemisessa kiehtoisi tietyllä tavalla seikkailu eli pääsy ympäristöön, jossa harva on vielä käynyt. Astronautin työ on kuitenkin pohjimmiltaan tutkimustoimintaa, joka kasvattaa koko ihmiskunnan käsitystä avaruudessa toimimisesta ja operoinnista. Kiehtovaa olisi päästä toteuttamaan tätä tutkimusta myös avaruuteen, kun nyt osittain samoja asioita käsittelee jo välillisesti maan pinnalta satelliittipalveluiden kautta.

Timo: Avaruus on kiehtonut minua hyvin pitkään, ja tämä kiinnostus on ohjannut elämän valintojani. Kiinnostuin suuresti tähtiharrastuksesta, avaruudesta ja tieteellisestä ajattelusta teini-iässä, ja sen takia hain lukion jälkeen opiskelemaan avaruustekniikkaa TKK:lle, joka opintojen aikana muuttui Aalto-yliopistoksi. Varmaankin avaruudessa kiehtoo maailmankaikkeuden suuruus ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet löytää ja tutkia loputtomasti ihmiskunnalle uusia asioita.

Millaisia taitoja astronauteilta vaaditaan? Oletko erityisesti kehittänyt jotain osaamisaluettasi hakua varten?

Sini: Astronautin pitää olla tarpeeksi hyvä laajalla skaalalla, ja luulisin henkisten ominaisuuksien nousevan lopulta tärkeimmiksi, sillä kantin katketessa ei millään muullakaan ole väliä. Tekniikka täytyy olla hallussa ja fysiikka kunnossa. Mitään ihmemiestä ei sinne kuitenkaan olla hakemassa, vaan ennemmin toimivaa ja tiimiä tukevaa palasta - sellaista, joka ei paineen alla pamahda pirstaleiksi.

Heräsin tähän hakuun turhan myöhään ja olenkin ihastellut ystäviäni, jotka ovat ymmärtäneet opiskella esimerkiksi venäjää jo viime syksystä alkaen.

Omakin elämäni on kulkenut suuntaan, josta uskon olevan hyötyä hakuprosessissa. Insinööriopintojen lisäksi valmistun pian eläinlääketieteen lisensiaatiksi. Tuskin haittaa on myöskään kokemuksista, joita olen saanut viime vuosina eläinlääkärinä toimiessani: asiakastyössä vuorovaikutustaidot paranevat aivan huomaamatta, ja joskus haastaviakin kirurgisia operaatioita tehdessä tuntuu siltä, kuin olisi avaruusalus ohjattavana asteroidivyöhykkeen läpi - lastina jonkun toisen rakas perheenjäsen.

Juuso: Astronauteilta odotetaan laajaa osaamista ja kykyä sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi avaruusasemalla työtehtävät vaihtelevat aseman siivouksesta tai korjaustoimenpiteistä aina siellä toteutettaviin tieteellisiin tutkimuksiin tai avaruuskävelyihin asti. Astronauteilla täytyy olla siis sekä teoreettista että käytännön osaamista ja kykyä soveltaa näitä erilaisiin asioihin. Toiminta on myös hyvin turvallisuuskriittistä eikä ulkopuolista apua ole saatavilla yllättävissä tilanteissa. Uskon, että noin 15 vuoden sotilasura on valmistanut minua toiminaan osana ryhmää kaikenlaisissa tilanteissa. Olen tätä kautta myös tottunut työskentelemään epäsäännöllisiin aikoihin, asumaan ahtaissa tiloissa ja osallistumaan pitkäkestoisiin operaatioihin. En ole erityisesti tätä varten kehittänyt osaamistani, eikä sen kehittäminen tällä hakuaikataululla olisi käytännössä ollut edes kovin realistista.

Timo: Oma näkemykseni on, että astronautin tulee olla motivoitunut, hyvä tiimipelaaja, jolla on hyvä stressinsietokyky ja into oppia uutta. Työssään tietysti astronautti tarvitsee lisäksi useita erityistaitoja, joita koulutuksen aikana harjoitellaan.

En ole kehittänyt osaamistani mitenkään nimenomaisesti astronauttihakua varten. Olen kuitenkin opiskelujeni, työni ja harrastusteni kautta oppinut hyödyllisiä taitoja. Työssäni Reaktor Space Labissa olen mukana suunnittelemassa, rakentamassa ja testaamassa piensatelliitteja muun muassa ESAn projekteihin. Työtä tehdään tiiviissä tiimissä ja usein tiukalla aikataululla. Tällöin tarvitaan hyvää joukkuehenkeä ja stressinhallinnan osaamista. Olen myös työskennellyt Ilmatieteen laitoksen Mars-projekteissa, joissa tehdään paine- ja kosteusmittalaitteita mars-laskeutujiin. Olen oppinut erilaisissa työtehtävissäni, miten laitteita suunnitellaan ja valmistetaan avaruuden olosuhteisiin sekä valtavasti siitä, miten ESAn kaltaiset avaruusorganisaatiot toimivat.
Harrastan lentämistä purjelentokoneilla ja moottorikoneilla, mistä myös uskon olevan astronauttihaussa apua. Lentäminen opettaa järjestelmällistä toimimista erikoisissa olosuhteissa sekä omaan turvallisuuteen liittyviä riskinhallintataitoja. Lentämisen lisäksi harrastan vaeltamista ja luonnossa liikkumista, mikä on opettanut selviytymistaitoja ja toimintaa hankalissa olosuhteissa.

Olen myös päässyt jo kertaalleen harjoittelemaan liikkumista painottomuudessa, kun pääsin painottomuuslennolle osana ESAn ideakilpailun palkintoa, jonka voitin 2015.

Mitä astronautin valmiuksia ja taitoja olet saanut Aalto-yliopistosta?

Sini: Diplomi-insinöörin perustutkinto ja myöhemmin Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitokselle tehty väitöskirja ovat luoneet hyvän pohjan astronauttihakuun. Fysiikan ja matematiikan osaaminen on vankka pohja kaiken muunkin oppimiselle, mutta myös koulun kerhoissa hankitut taidot nostaisin korkealle. Paljon on opittu härveleistä ja ihmisistä niin Teekkarien autokerhossa autoslalomissa kilpailtaessa, Polyteknikkojen ilmailukerhossa purjelentokoneella lennellessä, Teekkarireserviläisten budoharjoituksissa, Teekkarimetsästäjien kanssa Toivakan hirviä hätistellessä ja Polyteknikkojen Rugby Klubia (PORK) perustettaessa (tätä viimeistä emme kuitenkaan saaneet edes rekisteröityä, vaikka treenit jonkun vuoden pyörivätkin).

Aallon avoimet videoluennot ovat olleet nyt mahtavia ajatusten virkistäjiä, olen nautiskellut muun muassa systeemianalyysin saloista. Oppimisen taito ja ilo ovatkin varmasti kaikkien koulujen tärkeimpiä anteja. Oppi avartaa, ehkäpä vielä kohti avaruuttakin.

Juuso: Keskeisin Aallosta saatu valmius ja taito on ollut tutkinto alalta. Vaikka minulla oli ennen DI-tutkintoa toinen maisteritutkinto taustalla, tämä ei olisi mahdollistanut osallistumista tähän hakuun. Yleisesti avaruustekniikan opinnot ovat lisänneet huomattavasti ymmärrystä avaruudesta toimintaympäristönä ja teknistä osaamistani. Haussa ei suoranaisesti painoteta avaruustekniikan osaamista, mutta uskon sen olevan eduksi. Oma taustani on alun perin laivastosta, mutta työskentelen nykyään Ilmavoimissa avaruusasioiden parissa pitkälti juuri Aallosta saatujen valmiuksien ansiosta. Omat selkeät vahvuuteni tässä haussa ovat mielestäni muodostuneet kuitenkin enemmän aiemman työhistorian ja harrastusten kautta, kun suoraan Aallon opinnoista.

Timo: Olin mukana Aalto-1 -satelliittiprojektissa alusta asti ja tuo projekti opetti ja valmisti minua työskentelemään avaruusalalla enemmän kuin mikään yksittäinen kurssi. Lisäksi opin Aallossa taidon oppia tehokkaammin. Astronautin työssä, eikä muutenkaan insinöörityössä voi luottaa vain vanhoihin osaamiinsa taitoihin, vaan pitää olla valmis ja halukas kehittymään koko ajan lisää.

Monivaiheinen astronauttien valintaprosessi kestää yli vuoden. Seuraavien kymmenen vuoden aikana ESA rekrytoi sata työntekijää vuodessa: ESA etsii uutta avaruusammattilaisten sukupolvea rakentamaan Euroopan avaruuden tulevaisuutta. Jatkossa ESAn astronautit jaetaan kahteen astronauttiluokkaan, ura-astronautteihin ja projektiastronautteihin. Lue lisää.

Kiinnostaako avaruus?

Aallon Electronics and Nanotechnology -maisteriohjelmaan kuuluu Space Science and Technology -pääaine, jossa voi opiskella neljää keskeistä avaruuteen liittyvää alaa: avaruusteknologiaa, satelliiteilla tehtäviä tutkamittauksia, avaruusfysiikkaa ja radioastronomiaa. 

Aalto electronics-ICT anechoic chamber for 2-60 GHz and two near-field scanners

Electronics and Nanotechnology, Master of Science (Technology)

Uutta laiteteknologiaa kehittävät sähkötekniikan ja nanoteknologian osaajat ovat avainasemassa tulevaisuuden muovaamisessa.

Koulutustarjonta
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Apulaisprofessori Viktar Asadchy. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Nuoren tutkijan palkinto Viktar Asadchylle

Tekniikan edistämissäätiö on myöntänyt vuoden 2024 Nuoren tutkijan palkinnon apulaisprofessori Viktar Asadchylle.
Tutkijoita Dipolin edustalla lumisessa maisemassa Otaniemessä
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Immersiiviset laajennetun todellisuuden kokemukset apuna aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämisessä

Aalto-yliopiston taiteen ja median laitos koordinoi Euroopan-laajuista hanketta, jonka tavoitteena on paitsi tallentaa aineetonta kulttuuriperintöä myös hyödyntää sitä yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa. Apuna ovat immersiiviset laajennetun todellisuuden (XR) ympäristöt.
In leaf-like bubbles, different icons refering to e.g. books, gardening, and bicycling
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Löydä tohtorinkoulutuksemme yhteisö Aalto Socialissa

Seuraa ja osallistu keskusteluun tohtorinkoulutuksesta Aalto Socialissa.
Niskanen and Otsuka
Yhteistyö Julkaistu:

Kurkistus funktionaalisten polysakkaridijohdannaisten elektrospinning-tutkimukseen

Meillä oli kunnia isännöidä vierailevaa puhujaa, tutkija Issei Otsukaa Grenoble Alpesin yliopistosta "Kahvia ja tiedettä" -tapahtumassamme. Otsuka vierailee Suomessa Researcher Short Mobility -ohjelmassa, jonka tarkoituksena on edistää Ranskan ja Suomen välisiä tieteellisiä kumppanuuksia.