Toimipisteet

Dipoli

Aalto-yliopiston päärakennus Dipoli on yliopiston näyteikkuna ja suosittu kohtauspaikka. Vuonna 1966 teekkareiden yliopistotaloksi valmistuneen Dipolin suunnittelivat Raili Pietilä (o.s. Paatelainen) ja Reima Pietilä.
Dipoli julkisivu Käpy-teos Kuva: Markus Sommers / Aalto-yliopisto
Kuva: Aalto-yliopisto / Martin Sommerschield

Dipoli info, p. 0505112195
[email protected]

Dipoli aulapalvelut, p. 0294420007
dipoli-info@aalto

Tietoa rakennuksesta

Reima Pietilän ja Raili Paatelaisen suunnittelema Dipoli valmistui vuonna 1966 ja toimi pitkään Teknillisen korkeakoulun ylioppilastalona. Sittemmin Dipolin päärooli oli toimia vuosikymmenien ajan kokous- ja kongressikeskuksena. Aiemmin Dipoli oli remontoitu vain kerran, 1980-luvulla. Pari vuotta kestänyt 11 000-neliöisen rakennuksen peruskorjaus valmistui kesällä 2017, tällä kertaa Aalto-yliopiston päärakennuksena.

Remontissa palautettiin monia tiloja alkuperäiseen asuunsa: suljettuja porraskäytäviä ja peitettyjä kattoikkunoita avattiin sekä turhia väliseiniä kaadettiin. Talon seitsemän takkaa kunnostettiin. 1980-luvulla asennettu kiiltävä graniittilattia hiottiin mattapintaiseksi paremmin kokonaisuuteen soveltuvaksi. Osa valmistumisen jälkeen maalatuista betoniseinistä palautettiin alkuperäiseen asuunsa. Samalla myös rakennuksen ilmastointi ja lämmitysjärjestelmä uusittiin, joten rakennuksen lämmöntarpeesta noin 50 prosenttia katetaan nyt maalämmöllä.

Peruskorjauksen kustannuksesta noin prosentti käytettiin yliopiston taidehankintoihin taiteen prosenttiperiaatteen mukaisesti. Dipolin taidekokoelman konsepti kulkee nimellä Radical Nature.

Monikäyttöisistä tiloistaan tunnetun rakennuksen pitkä historia kokouspaikkana jatkuu, sillä yliopiston omien tapahtumien lisäksi tilat ovat auki myös ulkopuolisille. Dipolissa voi järjestää sekä tuhannen hengen istuvan illallisen että yli 30 yksittäistä tapahtumaa samanaikaisesti. Alla lepäävä kallio ja ympäröivä metsä ovat inspiroineet julkisivultaan veistoksellista, kuparilla ja graniittilohkareilla verhoiltua suomalaisen arkitehtuurin helmeä.

Rakennuksessa sijaitsevat:

Dipolin 360° tilaesittely

Tutustu Dipoliin ja sen tapahtuma- ja kokoustiloihin 360° tilaesittelyn avulla. Liiku tilasta toiseen ja katsele ympärillesi Aalto-yliopiston ikonisessa päärakennuksessa.

Näe Dipoli 360-näkymässä
Aalto University / Dipoli / photo: Markus Sommers
Kampuskartat, osoitteet ja aukioloajat Otaniemen kampuksella

Vuokraa tila tapahtumallesi Aalto-yliopiston kampukselta

Aalto-yliopisto tarjoaa monipuoliset ja korkeatasoiset puitteet erilaisiin tilaisuuksiin. Varattavia tiloja Espoon Otaniemessä on yli 100.

Löydä tapahtumatila
Dipoli events

Uutisia

Ulkoalueita ja jalankulkureittejä parannetaan Otakaari 1:n ja Dipolin ympäristössä

Jalankulkuyhteyttä metrolta Dipoliin sekä Amfiteatterinaukion aluetta parannetaan syksyn 2021 aikana. Tarkoituksena on luoda viihtyisiä, monikäyttöisiä, turvallisia ja esteettömiä ulkoalueita kunnioittaen alkuperäisiä suunnitteluratkaisuja ja toteutuksia. Työmaat käynnistyvät jo elokuussa.

Dipoli ilmakuva

Euroopan suurin hackathon Junction täyttää Dipolin

Aalto-yliopiston päärakennus muuttuu valtavaksi hackathon-yhteisöksi 24.–26.11., kun yli 1400 koodaria ja suunnittelijaa ympäri maailmaa saapuu ratkomaan tosielämän haasteita.

junction_hackathon_aalto_fi_fi.jpg

Dipoli on kaikille avoin olohuone

Upea Dipoli sai kolmannen elämänsä Aalto-yliopiston päärakennuksena. Tervetuloa tutustumaan!

dipoli_main_fi_fi.jpg

Aalto-yliopisto toteuttaa prosenttiperiaatetta: Dipoliin uusi taidekokoelma

Taiteilijat ovat yliopiston alumneja ja edustavat useita eri taiteenaloja.

Two armchairs and an acrylic painting by Hans-Christian Berg decorates a stairs landing in Dipoli, Aalto University

Uudistettu Dipoli avautuu Aalto-yliopiston kampuksella

Perinteikäs rakennus peruskorjattiin alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen koko yhteisön kohtaamispaikaksi.

Long, white table surrounded by 20 chairs in light and dark green and yellow. Backdrop is white concrete wall with some birch cladding. Photo by Aalto University / Tuomas Uusheimo

Dipoli uuteen kukoistukseen

Perinteikäs Dipoli on kuoriutumassa perusteellisesta korjauksesta.

Kuva: Kalle Kataila.
School of business students sitting in front of the campus and laughing

Kampus

Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä on yliopiston innovatiivisen yhteisön koti. Tutustu kampukseen virtuaalikierroksella osoitteessa virtualtour.aalto.fi.

Students with bicycles in Otaniemi

Aalto-yliopistokiinteistöt - ACRE

Aalto-yliopistokiinteistöt (ACRE) ylläpitää, kehittää ja vuokraa Aalto-yliopiston tiloja Otaniemessä ja Töölössä. Luomme uusia konsepteja ja yhteiskäyttöisiä tiloja myös yliopiston ulkopuolisille tahoille muodostaen Otaniemestä ainutlaatuisen yhteistyökeskittymän ja maailman innostavimman kampuksen.

Kampus

Tapahtumatilojen referenssit

Otaniemestä löytyy paljon eri kokoisia tiloja niin pieniin kuin suuriin tapahtumiin. Katso esimerkkejä viimeaikaisista tapahtumista.

Kampus
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: