Palvelut

Viestintä ja markkinointi Perustieteiden korkeakoulussa

Tuemme korkeakoulun yhteisöä ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä sekä markkinoinnissa. Viestimme monikanavaisesti ajankohtaisista aiheista, erityisesti tutkimuksesta, opetuksesta ja korkeakoulussa tehtävän työn yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Ole yhteydessä matalalla kynnyksellä, niin etsimme yhdessä parhaan ratkaisun tarpeisiisi.

Tuotamme korkeakoulumme henkilöstölle viestintäpalveluja yhteistyössä yliopiston muun viestintähenkilöstön kanssa. Palvelemme laajasti mediaviestinnästä markkinointiin, verkkosivuihin ja sosiaalisen median tukeen. Tutustu kattavaan tarjontaamme, jonka löydät Palvelut-valikosta tai Viestintäpalveluiden etusivulta.

Seuraa Aalto-yliopistoa

Korkeakoulun uutisia

Kolme miestä älykkään rennossa pukeutumisessa poseeraa eri sisätaustoja vasten
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen

Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa, materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Aalto University, A-logo around campus, photo Mikko Raskinen
Aalto-yhteisölle Yliopisto Julkaistu:

Matkustusohjeita päivitetty pakotteiden ja USA:n viisumivakuuden osalta

Tutustuthan verkkosivuilta löytyvään yliopiston matkustusohjeistukseen, jos suunnittelet työmatkaa tai komennusta ulkomaille. Moneen maahan ja alueeseen liittyy erityiskäytäntöjä.
Henkilö ajaa keltaisella pyörällä ohi tiiliseinän, jossa on abstrakteja metallisia taideteoksia. Pyöräilijällä on hattu ja reppu.
Aalto-yhteisölle Kampus Julkaistu:
Henkilöitä tummissa puvuissa kävelemässä kampuksella raitiovaunukiskojen yli. Taustalla Väre-rakennus.
Yliopisto Julkaistu:

Rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä  

Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.  

Korkeakoulun tapahtumia

Betoninen portaikko rakennuksen sisällä, seinällä värikäs maalaus, portaissa näkymästä poistumassa henkilö.
Kampus, Näyttelyt, Muut

Cooler Planet: Julkisen taiteen opastettu kierros 8.9.

Lähde mukaan kierrokselle Outi Turpeisen (manager, Public art) kanssa ja tutustu tarkemmin Aalto-yliopiston julkisen taiteen kokoelmiin Marsio-, Kide- ja Viima-rakennuksissa.
Ask a Data Agent, weekly RDM support hour, 1-2 PM on Zoom
Aalto-yhteisölle Tiimien tuki, Tutkimusta tukeva koulutus

Aallon data-agenttien tukitunti Zoomissa (joka keskiviikko)

Tule mukaan ja kysy mitä vain tutkimusdatasta ja avoimesta tieteestä.
Aaltonians at work
Aalto-yhteisölle Kampus, Infotilaisuudet, Henkilöstökoulutukset

Opastusta matkustus- ja kulukorvausasioissa

Opastamme tässä teams-tilaisuudessa matkustajia työmatkoihin liittyvissä asioissa. Tilaisuus järjestetään joka kuukauden toinen keskiviikko.
Betoninen portaikko rakennuksen sisällä, seinällä värikäs maalaus, portaissa näkymästä poistumassa henkilö.
Kampus, Näyttelyt, Muut

Cooler Planet: Julkisen taiteen opastettu kierros 9.9.

Lähde mukaan kierrokselle Outi Turpeisen (manager, Public art) kanssa ja tutustu tarkemmin Aalto-yliopiston julkisen taiteen kokoelmiin Marsio-, Kide- ja Viima-rakennuksissa.
Tätä palvelua tarjoaa:

Perustieteiden korkeakoulu

Jos tarvitset lisätukea, ota meihin yhteyttä.
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu