Sähkötekniikan kandidaattiohjelma
Hakemukset
Dekaanin kannustusstipendi
Dekaani myöntää kannustusstipendejä hyvän opintomenestyksen perusteella. Opiskelijoiden palkitseminen hyvästä opintomenestyksestä on osa korkeakoulun pyrkimystä kehittää kandidaattiohjelmaa ja -opetusta. Panostus on näkynyt kandidaattiohjelman uudistuksessa, jolla on pyritty sujuvoittamaan opintoja. Opiskelijoille tarjotaan myös akateemista ohjausta koko kandidaattiohjelman ajan, ja palautetta kerätään ja hyödynnetään systemaattisesti.
Dekaanin kannustusstipendi lukuvuoden 2025–2026 opintojen perusteella
Dekaanin kannustusstipendi voidaan myöntää seuraaville Sähkötekniikan korkeakoulun kandidaattiopiskelijoille:
- Kandidaattiopiskelijalle, joka on suorittanut ensimmäisenä opiskeluvuotenaan sähkötekniikan kandidaattiohjelmassa lukuvuoden 2025–2026 aikana vähintään 60 opintopistettä (op). Suoritetuista opinnoista vähintään 60 op on sijoituttava opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) mukaan tekniikan kandidaatin tutkintoon. Kannustusstipendin suuruus on 250 €.
- Kandidaattiopiskelijalle, joka on valmistunut lukuvuoden 2025–2026 aikana tavoiteajassa (läsnäololukukausia enintään kuusi lukukautta) tekniikan kandidaatiksi. Kannustusstipendin suuruus on 500 €.
Sähkötekniikan korkeakoulun kandidaattiopiskelija
Sähkötekniikan korkeakoulun kandidaattiopiskelijaksi katsotaan opiskelija, jolla on stipendiä haettaessa Sähkötekniikan korkeakoulussa voimassa oleva, tekniikan kandidaatin tutkintoon johtava opiskeluoikeus. Sähkötekniikan korkeakoulun kandidaattiopiskelijaksi katsotaan myös opiskelija, joka on lukuvuoden 2025–2026 aikana suorittanut tekniikan kandidaatin -tutkinnon Sähkötekniikan korkeakoulussa.
Suoritetut opinnot
Lukuvuoden 2025–2026 aikana suoritetuiksi opinnoiksi katsotaan opinnot, jotka opiskelijan opintorekisteriotteen mukaan on suoritettu kyseisen lukuvuoden aikana Aalto-yliopistossa, eli aikana 1.8.2025–31.7.2026. Opiskelijan vastuulla on tarkistaa opintojensa suorituspäivien oikeellisuus.
Lukuvuoden 2025–2026 aikana suoritetuiksi opinnoiksi katsotaan myös opinnot, jotka on suoritettu kyseisen lukuvuoden aikana suomalaisessa tai ulkomaisessa korkeakoulussa ja hyväksiluettu Aalto-yliopiston opiskelijarekisteriin 30.9.2026 mennessä.
Läsnäololukukaudet
Läsnäololukukausiksi lasketaan mukaan kaikki lukukaudet, jotka opiskelija on ollut ilmoittautuneena läsnäolevaksi opiskelijaksi sähkötekniikan kandidaattiohjelman opiskelijana.
Muuta
Kannustusstipendin saaneelle kirjoitetaan pyynnöstä todistus stipendin saamisesta
Kannustusstipendin hakuaika ja -tapa riippuu opiskelijan opintojen vaiheesta.
Ensimmäisen vuoden kandidaattiopiskelijoiden kohdalla kannustusstipendin hakuaika on syyskuussa 2026. Opiskelijoille, joilla hakuedellytykset vaikuttavat syyskuun alussa täyttyvän, lähetetään Aalto-sähköpostiin linkki hakemukseen. Opiskelija voi pyytää linkin hakemukseen Sähkötekniikan korkeakoulun oppimispalveluista (studies-elec@aalto.fi), jos hän ei ole saanut linkkiä esimerkiksi opintorekisteristä puuttuvien hyväksiluettavien opintojen takia.
Ensimmäisen vuoden opintojen perusteella kannustusstipendiä ei myönnetä automaattisesti, vaan opiskelijan on haettava stipendiä hakuajan aikana. Hakuajan jälkeen tulleita hakemuksia ei huomioida.
Tavoiteajassa valmistuvien kandidaattiopiskelijoiden kohdalla kannustusstipendiin ei liity erillistä hakua, vaan opiskelijoille, jotka valmistuvat tavoiteajassa, lähetetään linkki stipendin maksulomakkeelle.
Kummassakin tapauksessa opiskelija täyttää henkilö- ja maksutietonsa lomakkeelle stipendin maksamista varten. Kannustusstipendin myöntämisestä päättää esittelystä korkeakoulun dekaani.
Korkeakoulun dekaani päättää esittelystä kannustusstipendin myöntämisen ehdoista vuosittain.
Dekaanin kannustusstipendi lukuvuodesta 2026–2027 alkaen
Dekaanin kannustusstipendi voidaan myöntää Sähkötekniikan korkeakoulun kandidaattiopiskelijoille seuraavasti:
- 250 € arvoinen kannustusstipendi kandidaattiopiskelijalle, joka on kahtena ensimmäisenä läsnäololukukautenaan suorittanut vähintään 60 opintopistettä. Suoritetuista opinnoista vähintään 60 opintopistettä on sijoituttava opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) mukaan tekniikan kandidaatin tutkintoon.
- 500 € arvoinen kannustusstipendi kandidaattiopiskelijalle, joka on valmistunut tavoiteajassa kandidaatiksi.
Sähkötekniikan korkeakoulun kandidaattiopiskelija
250 € stipendin tapauksessa Sähkötekniikan korkeakoulun kandidaattiopiskelijaksi katsotaan opiskelija, jolla on stipendiä haettaessa Sähkötekniikan korkeakoulussa voimassa oleva, tekniikan kandidaatin tutkintoon johtava opiskeluoikeus. Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijaksi katsotaan myös bioinformaatioteknologian kandidaattiohjelman opiskelija, jolle on ennen stipendin hakuaikaa tai sen aikana vahvistettu pääaineeksi teknilliset elämäntieteet.
500 € stipendin tapauksessa Sähkötekniikan korkeakoulun kandidaattiopiskelijaksi katsotaan opiskelija, joka on suorittanut tekniikan kandidaatin tutkinnon Sähkötekniikan korkeakoulussa tavoiteajassa, eli enintään kuuden läsnäololukukauden aikana.
Läsnäololukukaudet
Läsbnäololukukausiksi lasketaan kaikki ne lukukaudet, jolloin opiskelija on voimassa olevan opiskeluoikeuden perusteella ollut ilmoittautuneena läsnä olevaksi Sähkötekniikan korkeakoulussa.
Suoritetut opinnot
250 € stipendin tapauksessa suoritetuiksi opinnoiksi katsotaan opinnot, jotka opiskelija on opintorekisteriotteen mukaan suorittanut kahden ensimmäisen läsnäololukukautensa aikana Aalto-yliopistossa. Opiskelijan vastuulla on tarkistaa opintorekisteristä opintojensa suorituspäivien oikeellisuus.
Suoritetuiksi opinnoiksi katsotaan myös opinnot, jotka opiskelija on suorittanut Sähkötekniikan korkeakoulun opiskeluoikeuden kahden ensimmäisen läsnäololukukauden aikana suomalaisessa tai ulkomaisessa korkeakoulussa ja jotka on hyväksiluettu Aalto-yliopiston opiskelijarekisteriin 250 € stipendin hakuajan loppuun mennessä.
Koulutusohjelmaa vaihtaneet opiskelijat
Sähkötekniikan korkeakouluun koulutusohjelman vaihto- ja siirtohaussa hyväksytyt opiskelijat eivät voi hakea 250 € stipendiä niiden opintojen perusteella, joilla he tulivat hyväksytyiksi Sähkötekniikan korkeakouluun. He voivat hakea 250 € stipendiä niiden opintojen perusteella, jotka he ovat suorittaneet kahtena ensimmäisenä läsnäololukukautenaan hyväksytyksi tulemisen jälkeen.
Muuta
Nämä ehdot ovat voimassa lukuvuodesta 2026–2027 alkaen toistaiseksi. Jos opiskelija on saanut tai hänellä olisi ollut mahdollisuus saada vastaava stipendi aikaisemmin, hän ei voi saada stipendiä toistamiseen tai hakea sitä enää myöhemmin. 250 € stipendin tapauksessa stipendiä on haettava ensimmäisellä mahdollisella hakukierroksella ehtojen täyttymisen jälkeen.
Kannustusstipendin hakuaika ja -tapa riippuvat stipendistä.
250 € stipendin tapauksessa hakuaika on vuosittain syyskuussa. Opiskelijoille, joilla hakuedellytykset vaikuttavat syyskuun alussa täyttyvän, lähetetään Aalto-sähköpostiin linkki hakemukseen. Jos opiskelija ei ole saanut linkkiä hakemukseen, hän voi pyytää sitä olemalla yhteydessä Sähkötekniikan korkeakoulun oppimispalveluihin (studies-elec@aalto.fi) hakuajan aikana. Stipendiä ei myönnetä automaattisesti, vaan opiskelijan on haettava sitä hakuajan aikana. Hakuajan jälkeen tulleita hakemuksia ei huomioida.
500 € stipendin tapauksessa kannustusstipendiin ei liity erillistä hakua, vaan opiskelijoille, jotka valmistuvat tavoiteajassa, lähetetään linkki stipendin maksulomakkeelle valmistumisen yhteydessä.
Molemmissa tapauksissa opiskelija täyttää henkilö- ja maksutietonsa lomakkeelle stipendin maksamista varten. Kannustusstipendin myöntämisestä päättää esittelystä korkeakoulun dekaani. Kannustusstipendin saaneelle voidaan pyynnöstä kirjoittaa todistus stipendin saamisesta.