Tapaa kolme kauppislaista
Tutustu Kauppikseen tutustumalla kolmen opiskelijan tarinaan.
Aalto-yliopiston International Business -kandidaattiohjelma on maailmanlaajuisesti tunnustettu koulutusohjelma, joka tarjoaa kattavan koulutuksen alalla, joka on jatkuvassa muutoksessa ja jossa kilpailu on kovaa.
Ohjelma on tarkoitettu opiskelijoille, jotka haluavat yhdistää vahvan liiketoimintaosaamisensa ja kansainvälisen viestintätaitonsa nyky-yhteiskunnan suurien haasteiden ratkaisemiseksi.
Opintojesi aikana saat hyvät perustaidot liiketoiminnan eri osa-alueista: markkinoinnista, laskentatoimesta, johtamisesta, yrittäjyydestä ja liiketoiminnan etiikasta. Ohjelman painopiste on käytännön sovelluksissa, tiimityössä ja luovuudessa. Opit, miten ja miksi liiketoimintapäätöksiä tehdään ja miten yritykset toimivat todellisissa tilanteissa. Kurssityöskentelyssä keskitytään käytännön casien työstämiseen yhdessä opiskelutovereidenmuiden opiskelijoiden, opetushenkilöstön, Aallon ulkopuolisten yritysten ja muiden organisaatioiden kanssa.
Ohjelmasta valmistuneilla on
Pääset osaksi tiivistä yhteisöä, joka koostuu kansainvälisistä ja tulevaisuuteen suuntautuneista kauppatieteiden opiskelijoista. Valmistuessasi sinulla on vahva liiketoiminnan osaaminen ja tukenasi/ verkosto, jonka avulla voit luoda menestyksekkään uran kovaa kilpailua vaativalla yksityisellä sektorilla, kansalaisjärjestössä tai julkisissa organisaatioissa. Voit myös edistää yhteiskunnallista muutosta oman yrityksesi kautta.
International Business -kandidaattiohjelman opetuskieli on englanti. Sinulla tulee olla hyvä kirjallinen ja suullinen englannin taito jo ennen kuin aloitat ohjelman opiskelun, ja kielitaitosi kehittyy edelleen luennoilla ja ryhmätöissä.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kandidaatin tutkintoon johtavien englanniksi opettavien koulutusohjelmien lukuvuosimaksu on 12 000 euroa. Lukuvuosimaksu peritään muilta kuin Euroopan unionin jäsenmaiden (EU), Euroopan talousalueen (ETA) tai Sveitsin kansalaisilta.
Aalto-yliopisto tarjoaa pienen määrän apurahoja, jotka vapauttavat maksuvelvolliset opiskelijat lukuvuosimaksusta. Apurahat voidaan myöntää hakukohteen arvioinnissa parhaiten menestyville hakijoille. Hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen hakukohteen sivulla olevien arviointiperusteiden mukaisesti.
Lisätietoa lukuvuosimaksusta ja apurahoista Aalto-yliopistossa löytyy Lukuvuosimaksut ja apurahat -sivulta.
Ohjelma on kehitetty yhteistyössä Aalto-yliopiston opettajien, nykyisten opiskelijoiden, alumnien ja yhteistyöyritystemme kanssa, mikä takaa, että siinä huomioidaan kansainvälisen liiketoiminnan tämänhetkiset työkalut ja käytännöt.
Opiskelet pienessä, noin 80 opiskelijan ryhmässä. Opetuksessa painotetaan käytännön työtä, yhteistyötä ja luovuutta, joita kehitetään todellisten liiketoimintacasien, ryhmäkeskustelujen ja projektien, tiimityön sekä esitysten avulla. Voit myös laajentaa osaamistasi suorittamalla Aalto-yliopiston muiden korkeakoulujen kursseja luonnontieteistä, tekniikasta, insinöörialoilta tai taiteesta ja suunnittelusta.
Ohjelman laajuus on 180 opintopistettä, ja useimmat kurssit ovat kuuden (6) opintopisteen laajuisia. Opintoihin kuuluu:
Yhteensä: 180 op
Ohjelma on kolmivuotinen. Valmistuttuaan opiskelija saa automaattisesti opiskeluoikeuden Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tarjoamaan kaksivuotiseen maisteriohjelmaan.
Ensimmäisenä vuonna keskityt liiketoiminnan perusperiaatteisiin yhdessä koko kansainvälisen liiketoiminnan vuosikurssin kanssa.
Toisena vuonna syvennät ymmärrystäsi kansainvälisestä liiketoiminnasta ja valitset yhden pääaineen toiminnallisista teemapaketeista. Teet myös kandidaatintyön.
Kolmannen vuoden ensimmäisellä puoliskolla osallistut kansainväliseen vaihto-ohjelmaan jossakin Aallon yhteistyöyliopistoista. Kun palaat keväällä, suoritat capstone-kurssin, jossa yhdistyvät kaikki oppimasi asiat ja hankkimasi osaaminen. Se antaa valmiudet joko jatkaa opintojasi tai siirtyä työelämään.
Kandidaattiohjelmassa keskitytään yhteen pääaineeseen: International Business -pääaineeseen. Pääaineen opintojen painopiste riippuu siitä, minkä teemapaketin valitset. Vaihtoehdot ovat kansainväliset toimitusketjut, kansainvälinen yrittäjyys, kansainvälinen markkinointi ja kansainvälinen henkilöstöjohtaminen.
Aalto-yliopisto on maailmankuulu taiteen ja suunnittelun korkeakoulun muotoilukursseistaan ja startup-toiminnastaan. Voit hakea myös äskettäin perustettuun Aalto Founder’s Schooliin, jossa voit saada mentoriksesi Euroopan johtavien teknologiayritysten perustajia.
Opiskelijan oppaasta löydät kaikki pääaineen kurssit ja teemapaketit.
Opintojesi aikana pääset työskentelemään eri kansallisuuksien ja kulttuurien edustajien kanssa monenlaisten tehtävien parissa, aina todellisista tapausesimerkeistä projekteihin ja esityksiin. Opetushenkilöstöllä mitattuna Aalto-yliopisto on yksi Euroopan kansainvälisimmistä yliopistoista.
Ohjelman kaikkien opiskelijoiden tutkintoon sisältyy lukukauden mittainen vaihto-opiskelujakso. Lukuvuosimaksu kattaa vaihto-opiskelun apurahan ja vaihto-opinnot yhdessä yli 150:stä yhteistyöyliopistostamme, joita on ympäri maailmaa.
Tutustu Kauppikseen tutustumalla kolmen opiskelijan tarinaan.
Aallon Otaniemen kampus tarjoaa monipuoliset puitteet asumiseen, opiskeluun ja vapaa-ajanviettoon. Tutustu kampukseen!
Kandidaatin tutkinnon suoritettuasi saat automaattisesti oikeuden jatkaa maisteriopintoihin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Sinulla on myös mahdollisuus hakea korkeatasoiseen, kansainväliseen ja käytännönläheiseen CEMS Master in International Management (MIM) -maisteriohjelmaan. CEMS tarjoaa nopeutetun, yhden vuoden mittaisen koulutusohjelman, joka toteutetaan johtavien kauppakorkeakoulujen, monikansallisten yritysten ja kansalaisjärjestöjen muodostaman verkoston kanssa.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on kansainvälisesti tunnustettu kauppakorkeakoulu, joka antaa valmiudet menestyä monilla liiketoiminnan aloilla. Tästä ohjelmasta valmistuneet ovat toimineet menestyksekkäästi ja edenneet johtotehtäviin mm. markkinoinnin, kestävän kehityksen, sosiaalisen median tai tietotekniikan aloilla.
Tyypillisiä urapolkuja ovat muun muassa:
Tule mukaan rentoihin kahvikeskusteluihin tai chattaile nykyisten opiskelijoiden ja alumnien kanssa.
Toisena opiskeluvuonna teet akateemisen ohjaajan tuella opinnäytetutkimuksen jostakin itseäsi erityisesti kiinnostavasta aiheesta.
Tämä koulutusohjelma on tiiviisti yhteydessä Helsingin yritys- ja startup-ympäristöön, sillä monet Suomen suurimmista yrityksistä sijaitsevat kampuksen välittömässä läheisyydessä. Yhteistyö ulkopuolisten yritysten ja organisaatioiden kanssa capstone-kurssin, liiketoimintacasien ja käytännön projektien kautta on keskeinen osa opintojasi.
Tapaat vierailevia professoreita, asiantuntijoita ja alumneja, jotka vierailevat yliopistolla pitämässä luentoja, osallistumassa tapahtumiin ja keskustelemassa ajankohtaisista aiheista, kuten teknologian kehityksestä, geopolitiikasta ja globaalista liiketoimintaympäristöstä.
Aalto-yliopisto tarjoaa myös valinnaisia ohjelmia, joissa painotetaan vahvasti käytännönläheisyyttä ja yhteistyötä. Näitä ovat muun muassa:
Aalto University Information Technology Program (ITP). ITP on kesällä järjestettävä sivuaineohjelma (24–30 opintopistettä 3 kuukaudessa), joka kokoaa yhteen opiskelijoita ympäri maailmaa ratkaisemaan todellisia digitaalisen liiketoiminnan haasteita. ITP kehittää taitojasi ja valmistaa sinut tulevaisuuden työelämään. Se on myös tilaisuus luoda yhteyksiä yrityksiin ja osoittaa osaamisesi ja se avaa monia uramahdollisuuksia.
Aalto Founder School. Erittäin tarkoin valituille opiskelijoille tarjottava kolmen kuukauden mittainen projektisprintti, jossa opit perustamaan ja kehittämään startup-yritystä johtavien eurooppalaisten yrittäjien tuella.
Aalto-yliopiston kampus Espoon Otaniemessä on vilkas opiskelijakeskittymä, jossa kokoontuu opiskelijoita kauppatieteiden, taiteen ja tekniikan aloilta. Vain 15 minuutin metromatkan päässä Otaniemestä on Helsinki, jossa pääkaupungin vilinä, kaunis luonto ja meri ovat kaikki läsnä yhtä aikaa.
Ohjelmassa opiskelet pienessä opiskelijajoukossa tiimityöpainotteisesti, joten tutustut ohjelman muihin opiskelijoihin ja professoreihin hyvin. Opintojen ohella voit viettää aikaasi eri taustoista olevien samanmielisten ihmisten kansainvälisessä yhteisössä. Otaniemen kampus tunnetaan monista opiskelijavetoisista järjestöistä, kuten Probba ja KY.
Pikaopas opiskelijaeduista, -alennuksista, ylioppilaskunnasta ja palveluista opiskelijoille.
Student life is not all about studying and Finland has figured out how to tackle this challenge
Täältä löydät inspiroivia tarinoita ohjelman opinnoista, opiskelijoista ja alumneista.
Laura Suomalainen oli pitkään haaveillut ”Vanlifestä”, kunnes lähtö vaihto-opiskelemaan Norjaan sysäsi haaveen rattaat liikkeelle. Nykyään hän matkustaa ympäri Eurooppaa omassa pakettiautossaan ja tekee etätöitä.
Liisa Antola on aina haaveillut kansainvälisestä urasta, ja Kauppakorkeakoulun opinnoissa saatu kansainvälinen kokemus auttoi häntä saavuttamaan sen. Nykyään hän työskentelee Iso-Britanniassa toimivassa toimialajärjestössä DEI-asioiden parissa ja pyrkii luomaan oikeudenmukaisempaa työelämää kaikille vakuutus- ja eläkealoilla työskenteleville.
Check out the latest Vietnamese Student Association in Finland (VSAF) podcast episode featuring one of our students from Aalto University School of Business!
This episode explores the Bachelor's Programme in International Business at Aalto University, highlighting its diverse and close-knit community. Our student discusses the programme structure, learning environment, and exchange opportunities, offering a firsthand perspective on their unique experiences.
Listen here: https://open.spotify.com/episode/4Ogc7bJSDqLmWQ21rEI0wV?si=e51abf04a21e46d3
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Opintoihin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä ohjelmaan.
programmes-biz@aalto.fi
Hakijapalvelut
Yleisissä opiskelijavalintoihin ja hakuun liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Aalto-yliopiston hakijapalveluihin.
hakijapalvelut@aalto.fi
https://www.aalto.fi/fi/hakijapalvelut/hakijapalveluiden-yhteystiedot