Kauppakorkeakoulu

Tapaa kolme kauppislaista

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on yhtä kuin opiskelijansa – yhteisö erilaisia huipputyyppejä, joita yhdistää halu ymmärtää taloutta ja toimia osana liike-elämää. Tutkinto Kauppiksesta antaa valmiudet hyvin monenlaisiin tehtäviin, joissa pystyy edistämään kestävää kehitystä, muuttamaan maailmaa ja ratkaisemaan isoja globaaleja haasteita. Tutustu Kauppiksen opiskelijoihin, kolmeen suunnannäyttäjään, jotka tähtäävät erilaisille urapoluille.

Tutustu Hillaan

Lukutoukka ja teknofani Hilla löysi yllättäen parhaat ystävänsä ensimmäisinä päivinä Kauppiksessa. Hilla opiskelee yritysjuridiikan pääaineessa ja erityisen kiehtovana hän pitää kansainvälistä verotusta.

Opiskelija istumassa mini-sohvalla kampuksella kahvikuppi kädessä

Moi, Hilla! Kerro vähän itsestäsi: mistä olet kotoisin, minkä ikäinen?

Mä oon 24, alun perin Vaasasta mutta muutin Helsinkiin, kun olin 19-vuotias. Nyt asun Kalliossa, Helsingissä.

Mitä opiskelet Kauppiksessa ja mones vuosi menossa?

Mä opiskelen neljättä vuotta, pääaine on yritysjuridiikka. Oon opiskellut paljon myös laskista eli laskentatoimea.

Kerro, mikä sai hakemaan Kauppikseen?

Mulla ei lukioikäisenä ollut haaveammattia, joten mä vähän taktikoin. Tiesin, että jos haen kauppikseen, mun ei ihan heti tarvitse päättää, mitä aion uralla tehdä. Koska ekana vuonna testataan vähän kaikkea, ajattelin, että ehkä sieltä sitten löytyy se oma juttu. Lukioikäisenä olin ja olen vieläkin kiinnostunut monista humanistisista aineista, mutta päätin, että niiden parissa en halua tehdä täysipäiväisesti töitä. Mietin, että on hyvä hommata tutkinto, joka antaa vähän monipuolisempia mahdollisuuksia. Ja pakko sanoa, että kyllä mua motivoi myös se, että Aallosta valmistuneilla on korkea työllisyys ja hyvä palkka.

Onko opiskelu vastannut ennakko-odotuksia? Onko jokin yllättänyt?

Täällä opiskelu on itsenäisempää kuin olin ajatellut. Ja tosi joustavasti pystyy tekemään. Mä oon itse tehnyt tosi paljon myös etänä. Aika vähän on pakollisia luentoja, mikä on kiva.

Mitkä ovat parhaat puolet Kauppiksessa?

Ehdottomasti opiskelijayhteisö. Meitä on täällä iso jengi, joten jokainen löytää varmasti oman näköistä porukkaa. On myös monia opiskelijajärjestöjä, joista löytyy ihan jokaiselle jotain. Ja sitten täällä on myös tosi laadukasta ja käytännönläheistä opetusta. Ensimmäisenä vuonna on massaluentoja, mutta sen jälkeen opetus on tosi osallistavaa ja käytännöllistä.

Onko mitään risuja? Kerro rehellisesti vaan.

Ryhmätyöt. Oon itsenäinen (naurua)!

Millaisia urahaaveita sinulla on?

Mä oon opinnoissa erikoistunut verotukseen, ja haluaisin tehdä ehkä kansainväliseen verotukseen liittyviä hommia. En tiedä vielä tarkalleen ottaen mitä, mutta verot ja kansainvälinen verotus kiehtovat todella paljon.

Millaisia tyyppejä Aallossa opiskelee?

Kivoja! Melkein kaikki mun kaverit on täältä. Opiskelijoita on kaikenlaisia. Osa ottaa rennommin, osa on kunnianhimoisempia. On kiva olla tällaisessa fiksussa ja inspiroivassa seurassa, jossa kanssaopiskelijat on jees.

Mitä haluaisit sanoa lukiolaiselle Kauppiksessa opiskelusta?

Mähän itse luulin, että jos tulee toiselta paikkakunnalta, on vaikea löytää kavereita. Se ei pidä paikkaansa ollenkaan. About ekana päivänä ihmiset tuli juttelemaan ja kysymään, että mistä sä oot, mitä teet. Jotkut niistä tyypeistä, jotka tapasin ekana päivänä, on nyt mun hyviä kavereita. Ja yksi niistä on mun paras kaveri. Sitten kertoisin myös, että opintoihin saa suhtautua rennosti. Oon toiminut tutorina ja sanonut aina kaikille mun mursuille (mursu = ensimmäisen vuoden opiskelijoille), että Kauppiksessa on olemassa semmoinen graindaamisen kulttuuri – että pakko saada kaikesta paras arvosana. Mutta kukaan ei niitä arvosanoja tule kyselemään. Suoritushenkisestä kulttuurista on lupa poiketa.

Tutustu Tingiin
Tutustu Ninniin

Kauppatieteet, kauppatieteiden kandidaatti ja kauppatieteiden maisteri, Aalto-yliopisto

Tutustu Tingiin

Ting on intohimoinen neuloja ja pohdiskelija. Opinnot tietotekniikan sivuaineessa innostivat Tingin vaihtamaan markkinoinnin pääaineopinnoista bisnesanalytiikkaan.

Aallon opiskelija istuu kotisohvalla ja neuloo

Moi, Ting! Kerro vähän itsestäsi: mistä olet kotoisin, minkä ikäinen?

Mä täytin 25 pari viikkoa sitten ja oon kotoisin Lappeenrannasta. Oon asunut koko ikäni täällä pääkaupunkiseudulla.

Mitä opiskelet Kauppiksessa ja mones vuosi menossa?

Mulla on viides vuosi meneillään, eli maisterin viimeinen vuosi, toivottavasti. Kandivaiheessa opiskelin markkinointia pääaineena ja mulla oli tietotekniikka sivuaineena. Sitä kautta mä löysin mun jutun ja vaihdoin maisterivaiheessa bisnesanalytiikkaan.

Kerro, mikä sai hakemaan Kauppikseen?

Mä oon aina ihaillut niitä, joilla on ollut pienestä lähtien tosi selkeä urapolku. Että haluaa vaikka ihan ehdottomasti lääkäriksi. Pidin lukion jälkeen välivuoden ja työskentelin baristana, mikä oli ihan kivaa mutta sai huomaamaan, ettei asiakaspalvelutyö ole mua varten. En tiennyt vielä välivuoden jälkeenkään, mitä haluan opiskella. Päätin sitten hakea Kauppikseen mun veljen jalanjäljissä.

Onko opiskelu vastannut ennakko-odotuksia? Onko jokin yllättänyt?

En tiennyt yhtään, mitä odottaa, mutta semmoinen itsenäisyys on yllättänyt. Lukiossa opettajat ehkä otti jonkinlaista vastuuta siitä, että oli kotiläksyt tehtynä ja niin edespäin. Yliopistossa vastuu on itsellä. Jos haluaa hyvän arvosanan, sen eteen pitää tehdä töitä. Ei ole itsestään selvää se hyvien arvosanojen saanti.

Mitkä ovat parhaat puolet Kauppiksessa?

Ehdottomasti opiskelukaverit! Ja sitten toiseksi mä sanoisin, että kurssit ovat mielenkiintoisia, varsinkin nyt, kun on löytänyt sen oman pääaineen. On mahtavaa, että on vapaus valita kursseja yli Kauppiksen rajojen. Mullahan on sellainen ongelma, etten saa kaikkea mielenkiintoista mahdutettua aikatauluun. Mutta sitten kolmanneksi ilmapiiri: kampukselle on tosi hauska mennä, kun tietää, että siellä on tuttuja.

Onko mitään risuja? Kerro rehellisesti vaan.

No, tällä hetkellä ei oikeastaan tule mieleen mitään erityisiä risuja. Oma pääaine on aika uusi, ja sen toteutuksesta oon antanut jotain palautetta. Siihen palautteeseen on sitten tartuttu ja edistetty asioita. On hyvä, että pystyy ottamaan proffiin yhteyttä tosi matalalla kynnyksellä.

Millaisia urahaaveita sinulla on?

Haluan jatkaa tällä uralla, jonka oon aloittanut. Löysin urapolun alkuun tietotekniikan opiskelun myötä ja tällä hetkellä työskentelen datatiimissä, jossa muovaan raa’asta datasta erilaisia oivalluksia, yhdistän matematiikan designiin ja visualisoin tietoa. Oon tykännyt tosi paljon. On tosi paljon motivaatiota ja mielenkiintoa tehdä töitä. Mulla on monenlaisia ideoita ja haaveita siitä, mitä kaikkea mä haluan tällä saralla vielä tehdä ja saavuttaa.

Millaisia tyyppejä Aallossa opiskelee?

Ihania. Mulla on siellä monta luottoystävää ja paljon kavereita. On hauska huomata, miten monia puolituttujakin tulee moikattua kampuksella.

Mitä haluaisit sanoa lukiolaiselle Kauppiksessa opiskelusta?

Oma stereotypia oli, että kauppisopinnot on yhtä kuin rahoitus, osakesijoittaminen ja joku semmoinen yritysjohtaminen. Mutta opintomahdollisuudet on tosi paljon laajemmat ja monipuolisemmat. Sitten mä sanoisin, että tää on tosi kiva koulu. Ihmiset on tosi kivoja. Uudet opiskelijat otetaan tosi kivasti vastaan.

Tutustu Hillaan
Tutustu Ninniin

Kauppatieteet, kauppatieteiden kandidaatti ja kauppatieteiden maisteri, Aalto-yliopisto

Tutustu Ninniin

Ninni opiskelee tieto- ja palvelujohtamisen pääaineessa Kauppiksessa. Opiskeluaikanaan aktivisti ja viulisti Ninni on pohdiskellut kylteri-identiteettiä ja stereotypioita.

Aallon opiskelija istumassa opiskelijahubissa kampuksella pinkissä mekossa.

Moi, Ninni! Kerro vähän itsestäsi: mistä olet kotoisin, minkä ikäinen?

Mä oon tosiaan Ninni, oon 22, tai 23, kun tää kamppis tulee ulos. Oon kotoisin Helsingistä, syntynyt ja kasvanut siellä. Nykyään asustelen täällä Espoon Niittykummussa.

Mitä opiskelet Kauppiksessa ja mones vuosi menossa?

Mä olen toisen vuoden opiskelija kandidaatin opinnoissa. Mulla on pääaineena Information and Service Management eli tieto- ja palvelujohtaminen. Sivuaineena on tietotekniikka.

Kerro, mikä sai hakemaan Kauppikseen?

Mä tulin Kauppikseen tällaisen uudehkon linjan kuin erityisten saavutusten perusteella. Mulla on yhteiskunnallinen tausta, ja oon aina ollut kiinnostunut asioihin vaikuttamisesta. Olin lukioaikana EU-edustustehtävissä valtioneuvoston kautta ja tosi pitkään sitä mieltä, että menen opiskelemaan nimenomaan valtionhallintoon tai politiikkaan liittyviä asioita. Mutta mitä pidempään olen näissä hommissa ollut, sitä enemmän on tullut sellainen fiilis, että kaikista mielekkäin ja tehokkain muutos tapahtuu nimenomaan yksilöiden ja yritysten tasolla. Päätin siis tulla opiskelemaan Kauppikseen, missä oppii esimerkiksi toteuttamaan ja johtamaan projekteja. Näitä taitoja voi soveltaa monenlaisissa hankkeissa. Esimerkiksi ajatushautomossa, jonka oon perustanut parin kaverin kanssa.

Onko opiskelu vastannut ennakko-odotuksia? Onko jokin yllättänyt?

Kyllä ja ei. Jos puhutaan siitä, että miltä se opiskelu käytännössä näyttää, niin se on vastannut aika hyvin odotuksia. On joustavuutta ja vapautta valita sisältöjä yli koulurajojen. Mutta en mä kyllä Kauppikseen tultuani ajatellut päätyväni opiskelemaan data-analytiikkaa, tilastotiedettä ja ohjelmointia. En osannut edes harkita niitä vaihtoehtoja.

Mitkä ovat parhaat puolet Kauppiksessa?

Tykkään siitä, että on niin paljon valinnanvaraa ja on mahdollisuus tehdä opinnoista sellaiset kuin itse haluaa. Oon tykännyt myös ihan hirveästi meidän kielikursseista. Se, että on saanut opiskella saksaa ja ranskaa pakollisten kielten lisäksi on ollut ihan huippua. Tää kampus on myös tosi kiva: tykkään näistä rakennuksista ja siitä, että tää on Suomessa harvoja ellei jopa ainoita oikeasti eheitä kampuksia. Sitten on vielä se innovatiivinen tekemisen meininki, joka täällä vallitsee. Ihmisiä kannustetaan tekemään ja yrittämään.

Onko mitään risuja? Kerro rehellisesti vaan.

Tää ei liity varsinaisesti kouluun, mutta käsitys kylteri-identiteetistä (kylteri = kauppislainen) on aika kapea. En oikein näe, että se voisi muuttua mitenkään muuten kuin orgaanisesti. Eli sitä kautta, että tänne hakee erilaisia ihmisiä tekemään erilaisia asioita. Mullekin on monesti sanottu, että olen “ehkä epäkylterein ihminen”, kenet ne on ikinä tavannut. Ihmisten mielessä stereotyyppinen kauppislainen on ilmeisesti tyyliin espoolainen hyväosainen mies, joka pukeutuu tavallista siistimmin. Naisten pitäisi enemmän innostua hakemaan Kauppikseen, niin nämä asiat voisivat muuttua.

Millaisia urahaaveita sinulla on?

Mä oon tullut siihen lopputulokseen, että oon varmaan ikuisesti se tyyppi, joka keksii omia ideoita ja yrittää työstää niitä ja häviää siinä prosessissa vaikka koko omaisuutensa mieluummin kuin tekee jotain muiden sanelemaa ja ennakoitavaa. Se on sinällään vähän harmi, koska näen tässä jälkimmäisessä vaihtoehdossa tiettyä turvallisuutta. Mutta sen tarkemmin en oikeastaan osaa sanoa. Oon tosi onnellinen tällä hetkellä mun omassa elämäntilanteessa. Tuntuu, että saan tehdä niitä asioita, joista tykkään. Toivon, että saan jatkaa tätä rataa.

Millaisia tyyppejä Aallossa opiskelee?

Erilaisia. Osalle on tärkeää se yhteisöllisyys, itse en yksinkertaisesti vaan ehdi käydä kampuksella kauhean usein. Käyn pakollisilla luennoilla ja syömässä, koska opiskelijalounaat on edullisia. Mulla on täällä muutamia hyviä kavereita, ei mitään huippulaajaa ja läheistä yhteisöä välttämättä. Mutta se ei varsinaisesti haittaa enkä ole sitä priorisoinutkaan. Se on yksilökohtaista.

Mitä haluaisit sanoa lukiolaiselle Kauppiksessa opiskelusta?

Kauppiksesta sanotaan välillä, että se on lukion jatke. Eli että se on ihmisille, jotka haluavat pärjätä elämässä ja saada hyvän tutkinnon mutta jotka eivät ole ihan vielä varmoja, mitä se tulevaisuus voisi olla. Mun mielestä se on etu. Kauppiksesta saa generalistitutkinnon, ja mun mielestä siihen mahdollisuuksien avoimuuteen liittyy hyviä asioita. Yhä harvemmalle meistä ura jatkuu sinne eläkepäiviin asti lineaarisena ja samanlaisena. Tutkinto, joka antaa liiketaloudellisia, teknisiä ja vaikka design-edellytyksiä suuntautua erilaisiin tehtäviin, on iso vahvuus. Paras selviytymisstrategia tulevaisuuteen kun on se, että pystyy luovasti yhdistelmään erilaisia asioita – mukautumaan ja oppimaan jatkuvasti. Ekonomiksi on siis oikeasti hyvä valmistua. Se avaa monia ovia.

Tutustu Hillaan
Tutustu Tingiin

Tutustu myös Kauppiksesta valmistuneiden tarinoihin

Kuvassa näkyy Satu Rämö punaisessa mekossa. Taustalla näkyy kirjanjulkistamistilaisuuden rekvisiittaa.

Monenlaisia urapolkuja: Satu Rämö kirjoittaa huippusuosittuja dekkareita vastapainoksi digitaaliselle viestinnälle, jossa pitää olla lyhyt ja ytimekäs

Omannäköinen elämä kirjailijana ja viestintäalan yrittäjänä on Satu Rämölle mahdollista, koska kaupallinen osaaminen auttaa pitämään katteet kunnossa ja oman talouden hallinnassa.

Uutiset
Kuvassa Markus Puhakka seisoo puutarhamyymälässä, ja ympärillä näkyy viherkasveja.

Monenlaisia urapolkuja: Markus Puhakka kehittää puutarha-alan perheyrityksen liiketoimintaa ja nauttii, kun saa keväällä tarttua lapion varteen

Eräoppaan ammattiakin harkinnut Puhakka opiskeli Kauppakorkeakoulussa markkinointia ja kansainvälisen liiketoiminnan johtamista. Nyt hän yhdistää liiketoimintaosaamistaan puutarhurin töihin suomalaisessa puutarha-alan perheyrityksessä.

Uutiset
Kuvassa saara Hietanen seisoo Kauppakorkeakoulun aulassa portaiden edessä.

Monenlaisia urapolkuja: veroasiantuntija Saara Hietanen saa rakentaa parempaa maailmaa

Eläinrakas Hietanen kiinnostui jo yläasteella järjestöjen toiminnasta, mutta urapolku järjestömaailmaan ja vaikuttamistyön pariin kulki kansainvälisen tilintarkastusyrityksen kautta. Eläinten oikeuksien sijaan Hietanen päätyi edistämään vero-oikeudenmukaisuutta.

Uutiset

Tutustu meihin paremmin

Neljä opiskelijaa Kauppakorkeakoulun uuden rakennuksen aulassa juttelemassa ja opiskelemassa.

Kauppatieteet, kauppatieteiden kandidaatti ja kauppatieteiden maisteri, Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston Kauppatieteiden kandidaattiohjelma tarjoaa laaja-alaiset tiedot ja taidot liiketaloustieteissä.

Koulutustarjonta
Opiskelijoita käytävällä. Kuva: Aalto-yliopisto / Aino Huovio

Kauppakorkeakoulusta valmistuneet työelämässä

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta valmistuneet työllistyvät hyvin koulutustaan vastaaviin hyväpalkkaisiin tehtäviin. Tältä sivulta löydät tietoa valmistuneidemme työllistymisestä sekä urakehityksestä.

Kauppakorkeakoulu
An aerial photo of the Aalto University campus at sunset.

Virtuaalikierros kampuksella (ulkoinen linkki)

Tutustu Aalto-yliopiston kampukseen virtuaalisesti. Kaksi opasta johdattavat sinut tutustumaan eri paikkoihin Aallon kampuksella – opiskelutiloihin, laboratorioihin, työpajoihin ja ulkoalueisiin. Liity mukaan tietokoneella, mobiililaitteella tai VR-laseilla!

Three students looking at a smartphone screen and smiling at a graduation party. Photo: Jaakko Kahilaniemi / Aalto University

Tilaa hakijan uutiskirje (ulkoinen linkki)

Kuule lisää hakemisesta ja opiskelijaelämästä Aallossa. Tilaamalla uutiskirjeemme saat ajankohtaista tietoa hakemisesta, tapahtumista ja opiskelumahdollisuuksista suoraan sähköpostiisi.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: