Yritysyhteistyö

Strateginen yrityskumppani Saab

Saabin pitkäjänteinen sitoutuminen yhteistyöhön luo hyvät edellytykset tieteellisille läpimurroille ja uusien innovaatioiden kehittämiselle.
Saab Aalto Research Day 2019
Saab ja Aalto järjestävät yhteisen tutkimuspäivän kerran vuodessa. Kuva on vuodelta 2019.

Aalto-yliopisto ja puolustus- ja turvallisuusyhtiö Saab tekivät vuonna 2017 kymmenvuotisen yhteistyösopimuksen tutkimusyhteistyön vahvistamiseksi ja syventämiseksi erityisesti pitkän aikavälin anturiteknologian tutkimuksessa.

Tällä hetkellä on käynnissä yli 10 yhteistä tutkimusprojektia, joissa on mukana professoreita, tutkijatohtoreita sekä tohtori- ja maisteriopiskelijoita. Tutkimuksissa paneudutaan mm. kognitiivisiin järjestelmiin, tekoälyyn, mikroaalto- ja antenniteknologioihin, hydroakustiikkaan, avaruusteknologiaan ja kvanttiteknologiaan.

Yksi yhteistyön alueista on Saabin rahoittama Industrial PhD -tohtorikoulutusohjelma. Ohjelmaan osallistuu tällä hetkellä kymmenen tohtorikoulutettavaa. He tekevät väitöskirjansa Aallossa ja työskentelevät samaan aikaan Saabin tuotekehitysprojekteissa. Ohjelman tavoitteena on kouluttaa vähintään 20 uutta tohtoria 10 vuoden aikana.

Panostamalla tutkimukseen keskeisillä tekniikan aloilla varmistetaan, että myös tulevat tuotesukupolvemme ovat kilpailukykyisiä

Petteri Alinikula, tutkimusjohtaja, Saab​
Doctoral researcher Lassi Meronen dressed in a blue shirt, photographed from the side with a studio light shining on the right side of the photo

Miksi tekoäly ei osaa sanoa ”en tiedä”?

Liialliseen itsevarmuuteen sortuvat tekoälyjärjestelmät voivat olla vaarallisia, joten tutkijat opettavat niille nöyryyttä. Lassi Meronen tutki asiaa 15.12.2023 tarkastetussa väitöskirjassaan.

Uutiset
Kalle Spoof

Saabille tehty väitöstutkimus avasi Kalle Spoofille ovet yhtiön tuotekehitykseen

Kalle Spoof kehitti väitöstutkimuksessaan tutkajärjestelmien keilanmuodostusta

Uutiset
Radiokaiuton huone Otaniemessä. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Innovaatiot eivät synny hetkessä

Aalto-yliopiston ja Saab-konsernin yhteistyölle on kehittynyt hyvä brändi ja maine siitä, että asiat osataan tehdä oikein.

Uutiset
Professori Ville Viikari ja Henri Kähkönen. Kuva: Matti Kuosmanen

Parempaa langatonta viestintää millimetriaaltoteknologian avulla

Henri Kähkönen teki väitöskirjansa yhteistyössä Saabin kanssa.

Uutiset
Elektroniikan ja nanoteknologian maisteriohjelma

Aalto-yliopisto ja Saab laajentavat strategista tutkimusyhteistyötä

Saab investoi kolme miljoonaa euroa yhteistyön laajentamiseen uusille tutkimusalueille. Yhtiön kokonaisinvestointi vuosille 2017-2026 kasvaa 23 miljoonaan euroon.

Uutiset
ELEC radiokaiuton huone image unto rautio

Väitöstutkimuksen tekeminen Saabilla auttaa ymmärtämään tulevaisuuden haasteita

Tohtoriopiskelijat kiittävät Saabin asiantuntijoiden apua ja yhtiön tarjoamia tosielämän sovellushaasteita.

Uutiset
Nanotechnology / Microwave Engineering

Millimetriaaltoteknologia muuttaa verkkoyhteyksiä  

Langattoman tiedonsiirron lisäksi teknologia auttaa tutkien kehittämisessä.

Uutiset
Koneoppiminen on vienyt eteenpäin muun muassa konenäön, datatieteen, robotiikan ja ihmisen ja koneen vuorovaikutuksen aloja. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Lisää varmuutta syväoppimiseen

Tohtorikoulutettava Lassi Meronen kehittää Saabin tuella syväoppimisen malleja, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi tutkissa ja lääketieteen diagnosoinnissa.

Uutiset
Drone-aided network communications

Tarve satelliiteista riippumattomille navigointiratkaisuille kasvaa

Tohtorikoulutettava Jouko Kinnari tutkii Saabin tuella, miten paikantaminen olisi mahdollista ilman satelliittipaikannusjärjestelmiä.

Uutiset
Dronen ottama kuva Otakaari 1:sestä, kuva: Mikko Raskinen

Mistä tietää ilman GPS-signaalia, missä lennokki lentää?

Jouko Kinnarin väitöstutkimuksessa dronen sijainti selviää karttatietojen sekä antureiden avulla.

Uutiset

Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä Saabin avainasiakaspäällikköön:

Susanna Jaarmo

Susanna Jaarmo

Corporate Relations Manager, School of Science
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: