Uutiset

Väitöstutkimuksen tekeminen Saabilla auttaa ymmärtämään tulevaisuuden haasteita

Tohtoriopiskelijat kiittävät Saabin asiantuntijoiden apua ja yhtiön tarjoamia tosielämän sovellushaasteita.
ELEC radiokaiuton huone image unto rautio

Tohtorikoulutettava Henri Kähkönen integroi millimetriaaltoteknologian mahdollistamia antenniryhmiä ja mikropiirejä. Langattoman tiedonsiirron lisäksi teknologia edistää tutkien kehittämistä auto- ja terveysteollisuuden tarpeisiin.

Saabin apu on ollut avainasemassa tutkimuksen edistämisessä. Kähkönen on muun muassa voinut käyttää huipputason 3D-tulostuslaitetta, jolla tarkan ja laadukkaan metallisen antenniryhmäprototyypin tekeminen on mahdollista. Hän on myös päässyt pohtimaan tutkimuksen pääkysymyksiä yhdessä Saabin insinöörien kanssa.

”Saabin asiantuntijat ovat auttaneet meitä tutkimuksen edistämisessä ja avanneet uusia näkymiä siihen, mitä tulevaisuuden antenniteknologialta vaaditaan,” kertoo Kähkönen.

Tarve satelliiteista riippumattomille navigointiratkaisuille kasvaa

Vaatimukset paikannuksen luotettavuudelle kasvavat, kun uusien sovellusten, esimerkiksi autonomisten kuljetusrobottien käyttö yleistyy.

”Satelliittipaikannusteknologiassa on kuitenkin vielä haasteita: esimerkiksi korkeat rakennukset ja kasvusto estävät signaalin kulkua satelliitista paikanninvastaanottimeen ja vastaanottimen häirintä on mahdollista”, sanoo tohtorikoulutettava Jouko Kinnari.

Kinnari tutkii, miten miehittämättömät ilma-alukset voivat paikantaa itsensä käyttämällä kamera- ja inertiaalimittausjärjestelmiä, jolloin ne ovat riippumattomia satelliittipaikannusjärjestelmistä.

Lisää varmuutta syväoppimiseen

Syväoppiminen, koneoppiminen ja tekoäly antavat merkittäviä mahdollisuuksia eri tieteenalojen haasteiden ratkaisemiseen ja helpottavat elämäämme jo monella tavalla.

Teknologian mallinnuksessa on kuitenkin vielä paljon kehitettävää erityisesti epävarmuuden arvioimisessa.

”Syväoppimisen mallit saattavat mennä vikaan esimerkiksi tilanteissa, joissa malli kohtaa jotain itselleen uutta. Saab tarjoaa monia kiehtovia, tosielämän sovellushaasteita, jotka vievät tutkimustani eteenpäin”, sanoo tohtorikoulutettava Lassi Meronen.

Meronen kehittää syväoppimisen malleja, jotka osaavat arvioida omaa epävarmuuttaan laskennallisesti. Malleja voidaan hyödyntää esimerkiksi tutkissa ja lääketieteen diagnosoinnissa.

Tutustu tohtoriopiskelijoiden ja Saabin yhteistyöhön:

Koneoppiminen on vienyt eteenpäin muun muassa konenäön, datatieteen, robotiikan ja ihmisen ja koneen vuorovaikutuksen aloja. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Lisää varmuutta syväoppimiseen

Tohtorikoulutettava Lassi Meronen kehittää Saabin tuella syväoppimisen malleja, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi tutkissa ja lääketieteen diagnosoinnissa.

Uutiset
Nanotechnology / Microwave Engineering

Millimetriaaltoteknologia muuttaa verkkoyhteyksiä  

Langattoman tiedonsiirron lisäksi teknologia auttaa tutkien kehittämisessä.

Uutiset
Drone-aided network communications

Tarve satelliiteista riippumattomille navigointiratkaisuille kasvaa

Tohtorikoulutettava Jouko Kinnari tutkii Saabin tuella, miten paikantaminen olisi mahdollista ilman satelliittipaikannusjärjestelmiä.

Uutiset
Dronen ottama kuva Otakaari 1:sestä, kuva: Mikko Raskinen

Mistä tietää ilman GPS-signaalia, missä lennokki lentää?

Jouko Kinnarin väitöstutkimuksessa dronen sijainti selviää karttatietojen sekä antureiden avulla.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Monika Liikamaa vasemmalla, opiskelijat Malhar Bagi ja Tina Suomi haastattelevat
Yhteistyö Julkaistu:

”Töihin täytyy tarttua ja rima pitää asettaa korkealle”

Monika Liikamaa on aloittanut Kauppakorkeakoulussa johtavana työelämäasiantuntijana.
Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Abstrakti lähikuva kiiltävästä meripihkanruskeasta nesteestä, joka kiemurtelee ja tippuu mustalla taustalla
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

EU:n Horisontti-rahoituksen saanut VOPUS-hanke tutkii virtuaalisen kulttuurin tulevaisuutta

Hanke tutkii virtuaalisen Operaland-alustan kautta kulttuuriin kohdistuvia pitkäaikaisia vaikutuksia, kun aikaa vietetään enemmän virtuaalisissa ympäristöissä.
Tummapukuinen esiintyjä esittelee ELLIS Institute Finland -diaa värikkäin ikonein luokkahuoneessa
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomen ELLIS-instituutti tuo koneoppimisen uusia perusteita käytäntöön

Korkealle tähtäävä tutkimus, perustamallit terveydenhuoltoon ja tekoäly TKI-toimintaan