Yhteistyö

Jääkiekkoon suunniteltiin tilastoiva antenni

Radiotekniikan maisteriopiskelijat suunnittelevat yhteistyössä sisäpaikanninpalveluita tuottavan firman, Quupan, kanssa tilastoivan antennin jääkiekkoon.
Aalto-yliopisto/Yritysyhteistyö/radiotekniikan opiskelijat Quuppa-kurssilla/Annika Artimo

Kiekkoon asennettiin antenni, jossa hyödynnetään Quupan järjestelmää. Järjestelmä kerää tilastoa pelin aikana. Kiekon sijainti mitataan tällä järjestelmällä, ja mittausta varten kiekon sisään täytyy asentaa Bluetooth-radiolähetin, joka tarvitsee antennin. Tämä antenni suunniteltiin Antennas workshop-kurssilla.

– Idea kurssiin lähti sidosryhmätapaamisesta. Juttelin Quupan toimitusjohtajan, Kimmo Kalliolan, kanssa, olisiko heidän yritykselleen mahdollista suunnitella yhdessä opiskelijoiden kanssa jonkinlaista tuotetta, kertoi kurssin opettaja, yliopistonlehtori, Jari Holopainen.

Kurssi toteutettiin tässä muodossaan ensimmäistä kertaa.

– Kurssilla ei ole valmiiksi olemassa oikeita vastauksia, vaan opiskelijoille annetaan erilaisia aiheita työstettäviksi. Opiskelijat itse määrittelevät, mikä on ongelma ja erilaisia hyviä vastauksia yritetään etsiä yhdessä, Holopainen kertoi kurssin tavoitteesta.

Tilastoja keräävä kiekko parantaa asiakaskokemusta

Quuppa on yhdeksän henkeä työllistävä yritys, joka suunnittelee reaaliaikaisia paikanninsysteemejä sisätiloihin. Paikantaminen tarjoaa tarkkaa dataa eri urheilulajeista. Tarkkuus saavutetaan laadukkailla algoritmeillä.

Toimitusjohtaja Kimmo Kalliola, joka itsekin valmistunut Sähkötekniikan korkeakoulusta, Radiotieteen ja -tekniikan laitokselta, kertoi, että heillä on prototyyppejä vastaavasta tuotteesta olemassa. Toistaiseksi olemassa olevat prototyypit kiekosta mittaavilla antureilla eivät kuitenkaan ole valmiita massatuotantoon.

– Etsimme todellista ratkaisua tähän ongelmaan, sillä palveluitamme käytetään paljon urheilun tilastoimisessa. Tällä hetkellä pystymme sijoittamaan pelaajien olkasuojiin anturin, jonka avulla saamme kerättyä dataa pelistä. Data olisi tietenkin tarkempaa ja pystyisi palvelemaan asiakkaitamme paremmin, jos saisimme sitä pelaajien lisäksi myös itse kiekosta, Kalliola summasi tehtävän.

Kun dataa pelistä on tarjolla enemmän, pystytään peliä tilastoivan kiekon avulla rikastuttamaan sekä pelaaja- että katsojakokemusta.

Ratkaisua alettiin työstää innokkaasti

Aloitusluennon päätteeksi opiskelijat pohtivat pienryhmissä tehtävää. Hyviä huomioita tuli paljon.

Esimerkiksi seuraavia asioita pohdittiin: Miten antennin sijoittaminen kiekon sisälle, vaikuttaa sen liikkumiseen jäällä? Mikä on yksittäisen antennin käyttöikä – eli miten se kestää pelin tiimellyksessä? Ja pystyisikö kiekon materiaalia antennin ympärillä korvaamaan jollain vastaavanlaisella, joka jäljittelee aidon kiekon materiaalia, jotta se toimisi parhaalla mahdollisella tavalla?

Haastavaksi ratkaisun löytämisen teki mm. se, että miten kiekon sisälle laitettu antenni saadaan toimimaan sen kumimateriaalin läpi.  Sisäpaikantaminen tulee myös olla sellainen, että se pysyy nopeasti liikkuvan jääkiekon vauhdissa: Ottelussa kiekko voi kovimmissa laukauksissa mennä yli 170 km/h -vauhdilla. Lisäksi jääkiekkoon on ylipäätään sen pienen koon vuoksi hankala sijoittaa antennia.

Näihin kaikkiin kysymyksiin löydettiin vastaus kurssin edetessä. Loppuratkaisut esiteltiin joulukuussa päätösseminaarissa.

Teksti ja kuvat: Annika Artimo

Aalto-yliopisto/Yritysyhteistyö/Jari Holopainen/Annika Artimo
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: