Uutiset

Yliopistonlehtori Christa Uusi-Rauva opettaa viestintävalmiuksia niin opettajille kuin opiskelijoille

Inspiroituminen on tärkeää.
Yliopistonlehtori Christa Uusi-Rauva. Kuva: Kalle Kataila / Aalto-yliopisto (2017)
Yliopistonlehtori Christa Uusi-Rauva. Kuva: Kalle Kataila / Aalto-yliopisto

Yliopistonlehtori Christa Uusi-Rauva aloitti Kauppakorkeakoululla englanninkielisen yritysviestinnän lehtorina vuonna 2006. Tänä päivänä hänen työtuntinsa jakautuvat tasan viestinnän aineen kurssien ja opetuksen kehittämisen kesken. Opettajien opettamisen lisäksi Christa Uusi-Rauva opettaa myös opiskelijoita. Hänen kurssinsa, jolla opetellaan esiintymistaitoja, on pakollinen kaikille kandidaattiopiskelijoille ja vapaaehtoinen maisteriopiskelijoille.

Vuosien kuluessa esiintymistaidon opetuksesta on muodostunut Uusi-Rauvalle intohimo.

”Ensin täytyy itse löytää kyky inspiroitua, jotta sen jälkeen voi opettaa muita inspiroitumaan ja innostumaan niin, että se tukee opetustyötä. Tavoitteiden tulee olla selkeät ja tekemisen sen mukaista ja mitattavaa. Toivon, että myös meiltä Aallosta valmistuvat opiskelijat olisivat nyt ja tulevaisuudessa nimenomaan niitä ihmisiä, jotka toimivat liikemaailmassa inspiraation lähteinä.”

Uusi-Rauvan mukaan opettamisessa on todella palkitsevaa, kun saa nähdä oppijan kehityskaaren, ja sen, miten joku onnistuu kurssin lopulla jossain, missä ei ollut vielä aiemmin onnistunut. Samaten opettajan mieltä lämmittää, kun saa nähdä, että ryhmätyöskentely toimii.

”On mielenkiintoista, miten näkymättömistä asioista ryhmädynamiikka voi olla kiinni. Joskus neljällä ryhmällä viidestä jokin opetusjuttuni toimii, enkä todella keksi, miksi sillä viidennellä ei toimi. Se tekee ryhmätilanteista kiehtovia. Arvostan opiskelijaryhmien aktiivisuutta, mutta ryhmien ja yksilöiden aktiivisuutta ei sitäkään voi pitää itsestäänselvyytenä. Joskus tuntuu, että vaikka tekisin luokassa mitä, niin en saa opiskelijoita aktivoitua. Joskus kysynkin, onko jokin vialla, mutta kun en siihenkään saa vastausta, ei auta muu kuin yrittää tehdä pieniä säätöjä ja saada sillä kuulijat reagoimaan.”

Christa Uusi-Rauva yrittää satsata siihen, että opiskelijat pystyisivät olemaan läsnä esiintymistilanteessa.

”Joskus joku opiskelija voi jännittää esiintymistä todella paljon kurssin alussa, mutta kehittyy siinä kurssin aikana valtavasti. Jotkut toki ovat suvereeneja heti alussa, mikä sekin on hienoa, mutta kyllä kehityksen näkeminen tuntuu erityisen palkitsevalta ja silloin opiskelijakin toki saa kurssista enemmän. Esityksissä tulisi heti alussa ottaa tila haltuun ja mennä asiaan. Ensihetket ovat tärkeitä, sen jälkeen voi vaikka vähän löysätäkin. Kannustan esitelmänpitäjiä heittäytymään rohkeasti. Rohkea yrittäminen yleensä palkitaan”, Christa Uusi-Rauva kertoo.

Perinteisillä opetustavoilla on niilläkin sijansa

Christa Uusi-Rauva arvostaa digitalisaation opetukseen tuomia monia hyviä asioita ja on sitä mieltä, että opiskelijamäärien kasvaessa Aallossa täytyy väistämättä lisätä ”blended learningiä”.

”Itse pidän kuitenkin erityisesti opiskelijoiden kohtaamisesta kasvokkain ja haluan myös pitää siitä kiinni. Kokemukseni mukaan luokkahuoneessa yhdessä opittaessa energiataso pysyy hyvänä ja uskon myös vahvasti kohtaamisen tuomaan lisäarvoon. Toki omia opetusteemojani eli vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja on luontevaa opettaa kasvotusten.”

”Siirrän luokkahuoneessa yleensä aina ennen tunnin alkua pöydät seinustalle. Toivoisinkin, että meillä olisi mahdollisimman paljon tämäntyyppisiä helposti muunneltavia tiloja, joissa saisi vapaasti ja kätevästi siirreltyä pöytiä ja tuoleja. Se myös haastaisi opettajia miettimään sitä, millä eri tavoilla opetustiloja voidaan hyödyntää opetustyössä”, Christa Uusi-Rauva sanoo.

Christa Uusi-Rauvaa haastatteli Terhi Ollikainen.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto Squad students on campus
Opinnot Julkaistu:

Hakijoiden määrä Aalto-yliopistoon kasvoi kevään toisessa yhteishaussa

Suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattikoulutuksiin oli 13 500 hakijaa
Nainen seisoo ulkona kädet levitettynä sivuille. Taustalla näkyy kaupunki, merta ja vuoria.
Opinnot Julkaistu:

Fia Hedman pääsi kehittämään taitojaan ja oppi valtavasti uutta korkeakouluharjoittelijana Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden yksikössä

Bella-Fia Hedman työskenteli syksyllä 2023 neljän kuukauden ajan viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijana Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden yksikössä.
KPMG:n räätälöity projekti, tiimi koolla
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijaprojektissa analysoitiin KPMG:n asemaa Suomen nopeasti kasvavilla konsultointimarkkinoilla

Tutkimuksen mukaan konsultointimarkkinat ovat kasvaneet poikkeuksellisen paljon viimeisten viiden vuoden aikana. Teknologiakonsultointi on viitoittanut kasvua ja se muodostaa suurimman osan markkinoista.
Charlotte Henriksson, Kauppiksen opiskelija
Opinnot Julkaistu:

Alppihiihdossa tarvitaan lihasvoimaa, nopeutta, kestävyyttä ja henkistä kanttia

Alppihiihtäjä Charlotte Henriksson opiskelee ensimmäistä vuottaan Kauppakorkeakoulussa.