Uutiset

Yliopiston sijoitussalkun alkuvuoden tuotto 0,5 %

Sijoitustoiminnan tarkoituksena on tuoda lisärahoitusta korkeatasoiseen opetukseen ja tutkimukseen.

Aalto-yliopiston sijoitussalkun tuotto alkuvuonna 2016 oli 0,5 % kulujen jälkeen. Vuonna 2015 salkun tuotto oli 5,5 % vastaavalla ajanjaksolla. Sijoitussalkun keskimääräinen vuosituotto toiminnan alusta lukien on ollut 4,6 %. Sijoitussalkun markkina-arvo oli 905 miljoonaa euroa (901 miljoonaa euroa 31.12.2015).

Vuoden 2016 ensimmäisen puoliskon lopussa sijoitussalkusta 46 % oli osakesijoituksissa ja 54 % korkosijoituksissa. Osakesijoitusten osuus laski alkuvuoden aikana noin 4 %. Osakesijoitukset tuottivat alkuvuonna -2,8 % ja korkosijoitukset 3,8 %. Alkuvuonna parhaiten tuottoon vaikuttivat kehittyvien markkinoiden lainat, kun taas eurooppalaisten osakkeiden tuottovaikutus jäi negatiiviseksi.

Sijoitusmarkkinoilla alkuvuosi oli kaksijakoinen. Riskilliset omaisuuslajit heikkenivät voimakkaasti heti vuoden ensimmäisten viikkojen aikana erityisesti globaaliin kasvuun ja Kiinan valuuttapolitiikkaan liittyvien huolien myötä. Valtaosa alkuvuoden kurssilaskusta kuitenkin palautui huhtikuun puoliväliin mennessä. Pelko talouskasvun hidastumisesta ja Britannian EU-kansanäänestykseen liittyvät kysymykset pitivät kuitenkin yllä markkinoiden heiluntaa ja korot jatkoivat laskuaan läpi ensimmäisen vuosipuoliskon.

Aalto-korkeakoulusäätiön hallituksen päätöksen mukaisesti sijoitussalkun kertyneestä reaalituotosta käytetään vuoden 2016 aikana yhteensä 8 miljoonaa euroa yliopiston toiminnan rahoittamiseen.

Aalto-yliopiston sijoitustoiminnan tarkoituksena on tuoda lisärahoitusta korkeatasoiseen opetukseen ja tutkimukseen. Pääoman tuottojen muodostama lisärahoitus edistää yliopiston taloudellista itsenäisyyttä ja parantaa yliopiston mahdollisuutta kohdistaa resursseja strategisille painopistealueille. Tulevina vuosina pääoman tuotoilla on tavoitteena kattaa noin 5 % yliopiston vuosittaisesta toimintabudjetista.

 

Lisätiedot:
Sijoitusjohtaja Kati Eriksson
Aalto-yliopisto
puh. 040 563 6110
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Käsikirjoituskoulutusta / post-it-lappuja / Marja-Riitta Koivumäki
Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopistoon elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus

Syksyllä 2023 alkava koulutus on suunniteltu ammatillista osaamista syventäväksi koulutukseksi alalla jo toimiville.
TBC
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkijat tekivät läpimurron Auringon magneettikentän ymmärtämisessä

Tutkimuksessa löydettiin näyttöä pienen skaalan dynamoksi kutsutulle toimintamekanismille Auringon magneettikentässä.
Puun taimia istutetaan Suomen ensimmäiseen hiilensidontaa tukevaan mikrometsään Keravalla
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle

Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä
Photo of a bolometer
Mediatiedotteet Julkaistu:

Kvanttitieteilijät onnistuivat mittaamaan mikroaaltosäteilyn tehon ennennäkemättömällä tarkkuudella

Tutkijat uskovat, että uusi laite voi mullistaa mikroaaltosäteilyn mittaamisen ja on huima harppaus kvanttiteknologialle.