Uutiset

Väyläopiskelijan tarina: Lotta Heikkinen käytti välivuodet hyödyksi ja pääsi avoimen yliopiston opinnoilla kauppatieteen tutkinto-opiskelijaksi

Lotta Heikkinen käytti välivuodet hyödyksi ja opiskeli kauppatieteen alan väyläopintoja avoimessa yliopistossa. Keväällä 2019 Lotta pääsi kauppatieteen tutkinto-opiskelijaksi ja tällä hetkellä hän opiskelee kolmatta vuotta johtamisen pääaineopintoja.
Lotta Heikkinen pääsi väyläopinnoilla kauppatieteen tutkinto-opiskelijaksi

Kuka olet?
Lotta Heikkinen, 23-vuotta

Miten päädyit opiskelemaan kauppatieteen väyläopintoja?
Valmistuin lukiosta vuonna 2016 ja hain samana keväänä kokeilumielessä opiskelemaan kauppatieteitä valintakokeen kautta. Opiskelupaikka ei vielä tällöin irronnut, mutta hain seuraavana keväänä valintakokeella uudestaan - tällä kertaa valmistauduin huolellisesti ja kävin myös valmennuskurssin. Sinä keväänä opiskelin itsenäisesti ja intensiivisesti kolmen kuukauden ajan, eikä opiskelutyyli tuntunut ollenkaan itselleni sopivalta, mutta sain kuitenkin varasijapaikan Porista. Seuraavana kesänä juttelin kummisetäni kanssa sukujuhlissa ja häneltä kuulin ensimäistä kertaa avoimesta yliopistosta. Päädyin selailemaan avoimen yliopiston verkkosivuja, ilmoittauduin muutamalle kurssille ja siitä se opiskelu sitten lähti.

Kauppatieteen väyläopinnoista kuulin ensimmäisillä kursseilla muilta väylässä opiskelevilta ja sitä kautta innostuin itsekin. Varasin väyläopintojen aluksi ajan opintoneuvontaan avoimen yliopiston suunnittelijan kanssa, mistä sain hyvää ohjausta opintojeni suunnitteluun. Opintoneuvonnassa minua varoitettiin väyläopintojen kuormittavuudesta ja suositeltiin opintojen suorittamista kahteen vuoteen. Tästä huolimatta yritin suorittaa opinnot vuoteen, mutta eihän siitä lopulta tullut mitään, kun olin samanaikaisesti töissä.

Millainen oli opiskeluaikasi avoimessa yliopistossa?
Opinnot tuntuivat heti alusta lähtien omalta ja opiskelutapa oli mielenkiintoisempi verrattuna valintakokeisiin valmistautumiseen. Opiskelu oli koulumaista, mikä tuntui sopivan minulle hyvin. Toisaalta se poikkesi minulle tutusta lukio-opiskelusta ja kesti hetken päästä sisälle korkeakouluopinnoissa vaadittavaan opiskelutyyliin. Opiskelutyylistä sai kuitenkin nopeasti kiinni ja päästyäni hyvään opiskelurytmiin sain väyläopinnot valmiiksi kahdessa vuodessa, enkä hakenut enää kolmatta kertaa valintakokeella opiskelemaan.

Ennen opintoja minua pelotti tottuisinko opiskeluun. Pelko osoittautui nopeasti turhaksi, koska kursseilla opiskelu tuntui luonnolliselta ja motivaationi oli opintojen alusta lähtien korkealla. Opintojen ensimmäiset kuukaudet olivat minusta kuitenkin yksinäisiä, sillä olen varsin ujo ja kursseilla vaikutti olevan valmiita kaveriporukoita. Käännekohta tapahtui Business Communication Skills -kurssilla, missä tutustuin muihin opiskelijoihin ja sain uusia opiskelukavereita. Tutustuminen kävi kurssilla automaattisesti, koska opetus perustui vuorovaikutukseen. Kurssilaisista syntyi tiivis porukka, jonka kanssa oltiin yhteyksissä seuravillakin kursseilla. Minulla oli ennen kurssia ollut esiintymisjännitystä, joka helpottui kurssin aikana. Kurssin opettaja Christa Uusi-Rauva piti kurssilla kahden minuutin pituisia improvisaatioharjoituksia, joissa piti esimerkiksi myydä jokin idea muulle ryhmälle. Kammosin harjoituksia aluksi ja meinasin jopa keskeyttää kurssin, mutta kurssin edetessä harjoituksiin tottui ja lopulta huomasin esiintymisjännitykseni vähentyneen. Kurssilla oli suuri vaikutus seuraaviin opintoihini, sillä nykyisessä pääaineessani joudun pitämään esitelmiä. Esiintymiset sujuvat nyt luontevasti, enkä jännitä niitä samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Ensimmäisen syksyn kurssien aikatauluttaminen oli helppoa, sillä suoritin syksyn aikana vain kaksi kurssia. Tämä tarkoitti, että valtaosa kursseista jäi keväälle, eikä aikatauluttaminen ollutkaan enää helppoa, sillä esimerkiksi tenttejä osui samalle päivälle. Kävin opintojen ensimmäisenä vuonna töissä samanaikaisesti, mikä ei sopinut yhteen kevään opintotaakan kanssa. Sinä keväänä meinasin jättää opinnot kesken suorittaessani kaikkia matemaattisia kursseja samanaikaisesti. Tajusin, etten välttämättä pääse kursseista läpi ja jouduin arvioimaan suunnitelmiani uudelleen. Opintopisteitä oli suoritettuna kuitenkin sen verran, ettei opintojen keskeyttämisessä ollut järkeä. Onnistuin lopulta saamaan ensimmäisenä vuonna väyläopintojen kaikki 60 opintopistettä kasaan, mutta kohtuuton opiskelutaakka näkyi kurssien arvosanoissa. Sinä keväänä keskiarvo ei riittänyt opiskelupaikkaan, joten päätin keskittyä seuraavana vuonna heikompien kurssiarvosanojen korottamiseen. Opintojen toisena vuonna en ollut töissä ja sain jaettua työkuorman tasaisemmin ja pystyin muun muassa opiskelemaan matematiikan kurssit yksi kerrallaan.

Väyläopinnot ovat mielestäni kokonaisuutena todella hyvin organisoitu. Kaivatessani opintojen aikana neuvontaa, otin yhteyttä avoimen yliopiston toimistoon ja sain aina nopeasti vastauksen kysymyksiini. Vaikka matkan varrella oli huonompiakin hetkiä, olivat opinnot kuitenkin hyvä kokemus ja aika on jäänyt mieleen opettavaisena sekä kehittävänä. Tuntui, että kasvoin opintojen aikana paljon ja oli todella palkitsevaa, kun haasteistakin selvisi.

Miten olet viihtynyt tutkinto-opinnoissa?
Tutkinto-opiskelijaksi päästessä kaikki opiskelupaine helpotti. Valitsin erikoistumisaluevalinnassa Johtamisen pääaineen, koska matemaattiset aineet eivät tulleet kohdallani kysymykseen. Johtamisen perusteet -kurssi avoimessa yliopistossa oli sytyttänyt kipinän johtamisen alan opiskeluun. Mielestäni Johtamisen pääaineessa on mukana inhimillinen puoli ja opetus perustuu paljolti yritystapauksiin, joissa pääsemme soveltamaan opiskelemaamme teoriaa käytäntöön. Olen valinnut vapaavalintaisiin opintoihini HR-alan opintoja ja niissä on mukana myös psykologisempi näkökulma, josta pidän erityisesti. Olen ollut todella tyytyväinen pääainevalintaani.

Avoimen opiskelijana opiskelijayhteisöön integroituminen oli erilaista verrattuna valintakokeella valittuihin opiskelijoihin. Avoimen opiskelijat opiskelevat heti pääaineopintoja, eikä koulunkäynnin osalta ole mahdollisuutta tutustua muihin ensimmäisen vuoden opiskelijoihin. Opintojen ulkopuolella on kuitenkin paljon mahdollisuuksia, missä tutustuminen käy helposti. Opiskelijajärjestöt järjestävät paljon tapahtumia lukuvuoden mittaan. Meillä on avoimen yliopiston opintojen kautta päässeillä oma tyttöporukka, jonka kanssa tapaamme aktiivisesti ja lounastelemme kampuksella.

Miten neuvoisit väyläopintoja aloittavaa opiskelijaa?
Ei kannata ottaa stressiä siitä, jos opintoja ei saa suoritettua yhdessä vuodessa. Ei myöskään kannata jäädä yksin omien kysymystensä kanssa, vaan ottaa rohkeasti yhteyttä avoimen yliopiston toimistoon. Suosittelen myös käymään opintoneuvonnassa väyläopintojen aluksi. Opintoja ei pysty suorittamaan vasemmalla kädellä, vaan niiden eteen täytyy oikeasti tehdä töitä. Joskus ajatellaan, että avoimen yliopiston opinnot olisivat takaovi tutkinto-opintoihin. Se ei ole totta, koska avoimen opinnot vaativat työpanosta täysin samalla tavalla.

Avoimen väylän opinnoilla kauppatieteen tutkinto-opiskelijaksi

Suorittamalla avoimen väylän kautta vähintään 60 opintopistettä erikseen määriteltyjä kauppatieteiden perusopintoja, voit hakea tutkinto-opiskelijaksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan.

Read more
Dipolin portaat Kalevan suuntaan
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Aalto Squad students on campus
Opinnot Julkaistu:

Hakijoiden määrä Aalto-yliopistoon kasvoi kevään toisessa yhteishaussa

Suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattikoulutuksiin oli 13 500 hakijaa
Nainen seisoo ulkona kädet levitettynä sivuille. Taustalla näkyy kaupunki, merta ja vuoria.
Opinnot Julkaistu:

Fia Hedman pääsi kehittämään taitojaan ja oppi valtavasti uutta korkeakouluharjoittelijana Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden yksikössä

Bella-Fia Hedman työskenteli syksyllä 2023 neljän kuukauden ajan viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijana Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden yksikössä.
KPMG:n räätälöity projekti, tiimi koolla
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijaprojektissa analysoitiin KPMG:n asemaa Suomen nopeasti kasvavilla konsultointimarkkinoilla

Tutkimuksen mukaan konsultointimarkkinat ovat kasvaneet poikkeuksellisen paljon viimeisten viiden vuoden aikana. Teknologiakonsultointi on viitoittanut kasvua ja se muodostaa suurimman osan markkinoista.
Charlotte Henriksson, Kauppiksen opiskelija
Opinnot Julkaistu:

Alppihiihdossa tarvitaan lihasvoimaa, nopeutta, kestävyyttä ja henkistä kanttia

Alppihiihtäjä Charlotte Henriksson opiskelee ensimmäistä vuottaan Kauppakorkeakoulussa.