Uutiset

Vastuullisuus on yhä useamman yrityksen ydintoimintaa

Edelläkävijäyritykset pyrkivät ratkomaan globaaleja haasteita. SuomiAreenan paneelikeskustelu pureutuu kestävän liiketoiminnan edellytyksiin.

Yhä useamman yrityksen liiketoiminnan ytimessä on vastuullisuus. Näiden yritysten toiminta on paitsi taloudellisesti myös sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää. Toimivia ja innovatiivisia ratkaisuja löytyy jo esimerkiksi pakkausmateriaalien ja uusiutuvan energian aloilta.

”Yhä useammat suomalaisyritykset ovat ottaneet kestävän kehityksen haasteet liiketoimintansa lähtökohdaksi ja lähteneet kehittämään ratkaisuja, joilla muutetaan maailmaa. Nämä innovatiiviset toimijat näyttävät esimerkkiä muille”, sanoo Aalto-yliopiston professori Minna Halme.

Kestävän liiketoiminnan edellytyksistä keskustellaan Porin SuomiAreenassa tiistaina 17. heinäkuuta. Vastullinen voittaa aina – nämä yritykset muuttavat maailman -paneelikeskusteluun osallistuvat Suvi Haimi, Sulapacin toimitusjohtaja ja perustaja, Heli Kurjanen, Lune Groupin toimitusjohtaja, Pia Fagerström, Nesteen sustainability specialist ja Jukka Oksaharju, Nordnetin osakestrategi.

Kansalaiset näkevät vastuun valtiolla ja kuluttajilla

Suuri osa suomalaisista näkee kestävää kehitystä tukevan liiketoiminnan edistämisen kuuluvan ensisijaisesti valtion vastuulle. Tiedot käyvät ilmi kyselystä, jonka toteuttivat Fibs ry, New Global -tutkimushanke Aalto-yliopistosta sekä Nordnet.

Kyselyn vastaajista 38 % näkee, että valtio on ensisijainen vastuunkantaja, jonka tulee asettaa yritysvastuuta edistävää lainsäädäntöä. 36 % mielestä vastuu kuuluu ensisijaisesti kuluttajille, joiden tulee tehdä vastuullisia ostopäätöksiä. 18 % prosenttia kyselyn vastaajista näkee vastuun kuuluvan ensisijaisesti suurille pörssiyrityksille. Vain 6 % ajattelee, että vastuussa ovat osakkeenomistajat ja 1 %:n mielestä pienet yritykset tai start-upit.

”Kuluttajien valinnoilla on merkitystä, mutta yrityksillä on yksittäisiä kansalaisia selkeästi suuremmat mahdollisuudet muokata tuotannon ympäristövaikutuksia ja hankintaketjujen vastuullisuutta”, professori Minna Halme toteaa. ”Esimerkiksi sähkö- ja elektroniikkalaitteissa tai asumisen ja liikenteen valinnoissa kuluttajan tieto ja vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Siksi tarvitaan yrityksiä, jotka lähtevät rohkeasti haastamaan vakiintuneita toimintamalleja.”

Yritysten näkökulmasta kestävän liiketoiminnan skaalautuminen riippuu merkittävästi myös sääntelystä.

”Kestävän liiketoiminnan skaalautuminen vaatii kumppanuuksia ja esimerkiksi uusia teknologioita mahdollistavaa lainsäädäntöä. Lainsäädännön on tuettava kiertotaloutta, kuten muovien kemiallista kierrättämistä. Sen avulla voidaan tuottaa raakaöljyä korvaavaa raaka-ainetta. Tällä hetkellä vain noin 20 prosenttia muovista voidaan kierrättää mekaanisesti”, sanoo sustainability specialist Pia Fagerström Nesteeltä.

Vastuullinen voittaa aina – Nämä yritykset muuttavat maailman -paneelikeskustelu Porin SuomiAreenassa 17. heinäkuuta klo 11.30-12.30 Eetunaukion lavalla. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Fibs ry, New Global -tutkimushanke Aalto-yliopistosta ja Nordnet.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Henry Tirri. Kuva: Terhi Ollikainen
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Henry Tirri: Teknologialiiketoiminnan skaalaaminen vaatii vahvaa strategista ja psykologista osaamista

Hyvä professori tai liiketoimintajohtaja jakaa viisautta, joka karttuu vain vuosien myötä.
Aallon osasto Slushissa
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka päättäjien tulisi tietää yliopistojen vaikuttavuudesta

Yliopistot unohtuvat usein, kun puhutaan taloudellisesta kilpailukyvystä. Ei kannattaisi – me kerromme miksi.
Maria Lehto graduation photo
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Maria Lehto: Harrastuksillani oli iso vaikutus uraan ja sen kautta sain ensimmäiset johtamiskokemukseni

Maria Lehdon polku nykyisiin tehtäviin Engagement Specialistiksi Kauppakorkeakoulun partneriyritys Konecranesille ei ole ollut täysin suoraviivainen, mutta kokemuksilla on kuitenkin ollut paikkansa ammatillisessa kehityksessä. Hän haluaakin kehottaa opiskelijoita rohkeasti seuraamaan omia kiinnostuksen kohteitaan ja luottamaan siihen, että ne kyllä johtavat lopulta oikeaan suuntaan.
Professor Dessbesell in a lab, wearing a green jacket
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Luana Dessbesell haluaa muuttaa biotuotetutkimuksen kaupalliseksi menestykseksi

Professori Luana Dessbesellin tavoite on kuroa umpeen yliopiston ja teollisuuden välinen kuilu. Dessbesellin luotsaama monitieteellinen tutkimusryhmä Sustainable Bioproducts Innovation tukee uusien metsäpohjaisten innovaatioiden kehitystä ja kaupallistamista.