Uutiset

Uusiutuvan energian varastoija kilpailee Helsinki Challengessa

Uudenlaisia katalyyttejä kehittävä Tanja Kallio lähti kilpailuun uusien kontaktien houkuttelemana.

Helsinki Challenge -ideakilpailu on edennyt seuraavaan vaiheeseensa, kun määräaikaan 15.11. mennessä yli 100 tiimiä rekisteröi kilpailuehdotuksensa. Rekisteröityneistä tiimeistä tuomaristo valitsee puheenjohtajansa Pekka Haaviston johdolla noin 20 tiimiä niin sanottuun kiihdyttämöohjelmaan, jossa joukkueen ideaa kehitetään erilaisten työkalujen ja mentoreiden avulla ensi vuonna. Ohjelmaan valitut tiimit julkaistaan tammikuussa 2017.

Helsinki Challenge on yksi Suomi 100 -juhlavuoden hankkeista, johon myös Aalto-yliopisto osallistuu.

Kysyimme Aalto-yliopiston professori Tanja Kalliolta, mikä häntä innosti osallistumaan tähän kilpailuun.

"Helsinki Challenge on hieno kanava saada uusia kontakteja ja myös mahdollisesti rahoitusta meidän tärkeänä ja lupaavana pitämäämme keksinnön tutkimusta ja hyödyntämistä varten."

Kallio tutkii tiiminsä kanssa uudentyyppisiä katalyyttejä, joihin ei käytetä EU:n geopoliittisista syiden tai esiintyvyyden suhteen kriittisiksi luokiteltuja raaka-aineita. "Tarkoituksena on siis valmistaa yleisiin raaka-aineisiin perustuvia katalyyttejä ja optimoida niitä tulevaisuuden sovelluksiin kuten energian varastointiin ja biopohjaisten materiaalien valmistukseen", Kallio selventää.
 

Tanja Kallio osallistuu kilpailuun tiimissä, jossa on asiantuntijuutta eri organisaatioista ja alueilta. Aallosta tulevat sähkökatalyysi ja mallinnus ja Oulun yliopistosta heterogeeninen kemiallinen katalyysi. Canatu edustaa PK-yritystä ja CNT-materiaalien valmistusta. Kemianteollisuus ry huolehtii viestinnästä ja on linkki katalyyttejä hyödyntävän kemian teollisuuden sekä tiimin välillä.

Loppukilpailuvaiheen tuomaristo valitsee semifinalistien joukosta ensin finalistit ja sen jälkeen voittajan/voittajat, jotka julkistetaan joulukuussa 2017.

Helsinki Challenge on tiedepohjainen ideakilpailu ja kiihdyttämohjelma, joka tuo tiedeyhteisön ja yhteiskunnan eri toimijat yhteen ratkaisemaan maailman suuria ongelmia. Kilpailun teemat Sustainable Planet, Urban Future ja People in Change linkittyvät YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Ideakilpailun palkintosumma on 375 000 euroa ja se on tarkoitettu ratkaisun toteuttamiseen.

Kilpailun järjestävät yhteistyössä Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Hanken Svenska Handelshögskolan, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Taideyliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi.

#suomi100  #aalto

Lisätietoja:

Kuva: Sini Pennanen

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Aalto-yliopiston liput liehuvat salossa. Kuva: Aino Huovio
Tutkimus ja taide Julkaistu:

BIZ Success funding -rahoitusta kolmelle erinomaiselle hankkeelle

Apulaisprofessorit Ciprian Domnisoru, Iiris Saittakari ja Moritz Scherleitner ovat rahoitusta saaneiden tutkimushankkeiden omistajat.
Shrikanth Kulashekhar (kuvassa oikealla) valmistelee tulevaa tutkimusta puistossa. Kuvassa vasemmalla Diana Kulashekhar. Kuva: Marika Itkonen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Aivo- ja kehomittaukset viedään laboratoriosta puistoon – tavoitteena on tunnistaa dementiariski aiempaa varhemmin

Aalto-yliopiston tutkijat Shrikanth Kulashekhar ja Hanna Renvall ovat saaneet Vaikuttavuussäätiöltä rahoituksen kehittääkseen diagnostiikkaa dementiariskin varhaiseen tunnistamiseen. Tarve on suuri, koska maailmanlaajuisesti muistisairaita on vähintään noin 50 miljoonaa, ja määrän odotetaan tuplaantuvan seuraavan 20 vuoden aikana.
Metsähovin radio-observatorio
Yhteistyö Julkaistu:

Kansainvälinen yhteistyö tärkeää radio-observatoriolle

Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatorion 50-vuotinen kansainvälinen yhteistyö saa jatkoa, kun astrofysiikan tutkimuskeskuksen ACME-ohjelma käynnistyi.
Peter Liljeroth
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Eurooppalainen jättirahoitus uusien kvanttimateriaalien tutkimukseen

Professori Peter Liljeroth sai Euroopan tutkimusneuvostolta miljoonarahoituksen kvanttimateriaalien kehittämiseen. Uusista materiaaleista toivotaan rakennusainesta toistaiseksi ennennäkemättömiin kvanttilaitteisiin.